23.7.2014

Kahluualtaasta moikka.






Laitoin sen pohtimani altaan. Poikaa ei kiinnostanut uida, joten juoksi ympäriinsä ja kiukutteli. Suihki puutarhaletkulla ja pöllöili kaikkea typerää. Josta johtuen tyttökin juoksenteli. Ja pöllöili. Ja likaa meni altaaseen. Ja kaikkea muuta yhtä Hirveän Vakavaa. Äiti käy vähän kireällä. Otinpa siis onnekseni ja ilokseni siellä edellistekstin kommenteissa saadusta vinkistä vaarin, ja vaikka vesi olikin jo pulahdustenpuhtoista, ruohoista, ehkä pissittyä ja aurinkorasvapitoista, menin lillumaan.

Hihhei! Ihan huippuhauskaa! Paarmoista huolimatta ja mukaan intoutuneiden loiskuttelijoiden ansiosta. Puntaroin, oliko se jopa kivempaa kuin varsinainen uiminen, mutta ainakin ehdottomasti mukavempaa se oli, kuin hikoiluttava auringonotto viltillä! Suosittelen! Päivän olotilat vaihtoivat välittömästi suuntaa askelen verran kevyempään. Ja sitten tulikin jo Iskä. Pysäyttämään tuulta ja nostelemaan aurinkoa takaisin taivaalle.


Jos joskus pääsisi köllöttelemään ilman loiskuttelijoita, olisi ihan paras lueskeluasento nojailla altaan reunaan ja levittää klassikkoromaani (Kodin Kuvalehti...) nenän eteen nurmikolle.

(Kuvat otti mr 4v, kuten saatoitte sormista tunnistaa.)




4 kommenttia: