3.7.2014

Päivä Tukholmassa


Maanantaiaamuna heräilin hitaasti aikatauluttomaan lomapäivään, lueskelin blogeja ja kommentoinkin erääseen kaipaavani ajalta ennen lapsia sitä, että lähteminen oli helppoa.

Mutta mitäs sitten tapahtuikaan: Puolilta päivin yhtäkkiä puntaroitiin ja selailtiin netistä risteilyjä, yhdeltä varattiin matka ja varttia vaille kaksi huristeltiin auto pikapakattuna etelään. Matkalta soitettiin Pikkusiskolle, että jos puolessa tunnissa saat pakattua, niin tuutko mukaan. Tuli. Iltakahdeksan jälkeen laiva irtosi Turun satamasta ja aamuvarhaisella hiippailtiin tyhjässä Tukholmassa aasialaisturisteille poseeraten. (Seurueemme pienimmät linssiludeina.)

Ei yritettykään nähdä kaikkea, ihan pienesti vain. Skansenillakin kierretiin vain murto-osa. Ihanat pupupehmot pehmoäiti osti ylihintaan lapsilleen. Mutta kun ne niiiiin tykkäsi niistä. Hih.

Vaikken edelleenkään väitä lasten kanssa reissuun lähtemistä helpoksi, ei tämä täysin suunnittelematon matka mennyt yhtään hullummin. Mutta sitä aikaa odotan, ettei joka paikassa tarvitse etsiä hissiä siirtääkseen konkkaronkka haluttuun tasoon.

En nyt kummempaa matkakertomusta kirjoita, eikä kuvapläjäyskään ole tämän laajempi. Kunhan tässä myhäilen tyytyväisenä, että repäistiin jotain näinkin extemporea.








En muuten malta odottaa, että saan esitellä sen takin. Melkein valmis.


4 kommenttia:

  1. Kommentit töksöttää.
    mutta piti sanomani:
    Tuo sateenvarjokuva on ihana!
    t. Heidi. joka ei jaksa kirjautua oikeilla tunnareilla nyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Poikanen odotti aamusta alkaen, että sataisi ja saisi avata sateenvarjon. "Onneksi" sekin hetki koitti... Myöhemmin vähän turhankin rajusti. ;)
      Vähän vedin näiden kuvien värit blogia varten överiksi, ei ehkä sovi parhaiten sateenvarjokuvaan. Voisi olla vaikka mustavalkoinen...?

      Poista
  2. On kyllä ihanat puput, kuka tuollaiset olisi voinut jättää kauppaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hetki, kun Pienempi bongasi pupun, oli mun reissun kohokohta, joten ajattelin maksavani myös sen muiston säilymisestä. ;) Se oli selvää rakkautta ensi slmäyksellä. Kauppa oli täynnä kiinnostusta herättäviä leluja, mutta tuon se nappasi heti kainaloonsa. Laitoin sen takaisin laatikkoon, mutta ostopäätös syntyi, kun se myöhemmin bongasi saman pupun uudelleen ja hihkaisi heti "Oooooi!!" ja nappasi taas syliinsä. Silitteli sitten niiiin onnellisena loppumatkan pupuaan. <3

      Poista