Kaaos tunnekellarissa

Plääh, miten uuvuttavaa. Mulla on vauvavuosien ajan kasaantunut tunnehyllylle järjetön määrä roinaa, mutta en oo päässyt niihin käsiksi, kun eteen on joku (?) viritettänyt järeät rautakalterit. On ehkä pitänyt pitää tietyt tunteet etäällä, ettei hajoile ihan pikkujuttuihin. Ja yksinkertaisesti kädetkin on vain olleet niin täynnä, ettei oo ollut mahdollisuutta purkaa tunneläjää, joka kuitenkin joka päivä kasvaa tuhannella kivalla ja parilla tukalalla olotilalla. Hirveä kasa kellarissa nyt kuitenkin odottaa, vaikkei siellä mitään mullistavaa mörköä nyt varsinaisesti olekaan. Tietääkseni.

Nyt on varovaisesti sellainen olo, että olisin saanut hivutettua kaltereita sen verran auki, että mahdun puikahtamaan hyllyille. Ja voi haloo, missä järjestyksessä (ja millä tempolla) mä näitä kasaantuneita tunteita nyt sitten alan käydä läpi! Ei mitään järkeä. No, kai sitä voi ulvoa ja ulista järjettömiäkin, pääasia, että vähän tulee hyllyille tilaa. Pitäisi nyt vain opetella jättämään se kulkuväylä hyllyille jotenkin auki. Seuraava haaste on, että osaisin päästää tänne tunnekellarin syövereihin muitakin. Nolostelematta näyttää, että kato nyt, tämmöistäkin soopaa tänne on kertynyt, ja mitäs tälle purkille tehdään?

Tällaiseksi se pitäisi saada järjestettyä.

Vuosia sitten oli aika, kun näin tunnekellarin tällaisena.
Ei ollut kivaa sekään.
Oikeastaan kaikkein vähiten kivaa.