18.8.2013

Varkaissa


Bloggailu on muuttanut elämääni. Ei ehkä suuresti, mutta monta pientä yksityiskohtaa. Kierrätän surutta bongaamiani sisustusideoita (no okei, en kovin paljoa, mutta muutamia olen kuitenkin poiminut), muokkaan käsitystäni lastenvaatemuodista ja pysyn kärryillä mammatrendeistä ja puheenaiheista (teoriassa ainakin). Käsityö- ja askarteluvinkkejä kokoan kirjanmerkkeihin ja muistiinpanoihin, ja muutamia olen jo toteuttanutkin. Lasten synttäreille kähvelsin tarjoiluideoita ja askarteluhössötyksiä, ja ihan hyvillä mielin vieläpä. Ala-asteella vinguttiin aina, jos joku matkii, mutta uskoisin, että nyt sen voi ottaa vain kohteliaisuutena.

Tässä viimeisimmät varkaudet, jotka tunnustan:



En tajunnut tämän olevan ratkaistavissa oleva "ongelma" ennen kuin Ai Karkkii -blogissa esitettiin tällainen ehdotus servettipakettien jämien tyylikkäälle loppuun käyttämiselle. Muuten olisi pitäny kattaa nämä joskus omille vanhemmille ja sisaruksille, hienompien vieraiden tyhjätessä niitä uusia paketteja taas seuraaviksi jämäpaketeiksi. (Heh, terkkuja vaan "arkivieraille"). Kaapissa olikin juuri oikean kokoinen pahvilaatikko, jonka päällystin kivalla kankaalla. Tosin kannen olisin myös halunnut ja kenties korkeammat reunat. No, kelpaa näinkin, eli jämäliinat vaan rullalle. Hyvin upposi sekaan joululiinatkin! Miten te muuten katatte vieraille? Pitääkö aina laittaa lautasliinat jokaiselle, vaikka vain harva niitä käyttää? Riittäisikö pöydässä hyvin tällainen laatikko, josta kukin saisi sitten halutessaan valita fiilikseen mätsäävän liinan?


Hupsistarallaan Norsis taas oli joskus kehystänyt nättejä muovipusseja. Silloin jo yritin etsiä tätä perheessämme perintökalleudeksi muodostunutta 11 vuotta vanhaa pussia. Löysin sen vasta nyt, ja eikös tämä mene ihan lastenhuoneen taulusta? Taulusta, jolla on vieläpä hauskat muistot. Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka mr Piin kanssa, oltiin mm. Disneylandissa. Kummallakin oli kyllä ihan eri ihastuksen kohteet silloin, joskin jotain pientä hassua pelleilyä saattoikin tapahtua... Hih, voi että, onpa siitä aikaa... (Kierrettiin siis Eurooppaa teinilaumalla.) Eilen tuli telkkarista Menolippu Mombasaan, yhtä monen vuoden takaa, ja jotenkin iski päälle hirmuiset teinitunteet. Aika mukava roadtrip niihin fiiliksiin, oikeastaan.

Mitä te olette blogeista varastaneet tai bonganneet? Ideoita askarteluun? Kokkailuun? Elämyksiä? Tunteita? Elämänviisauksia? Ajateltavaa?





10 kommenttia:

  1. Ihana toi servetti-idea! Varastanpa sen nyt sitten tätä kautta :D
    Aikaisempia varkauksia on ainakin Weekday Carnivalin aakkostaulu ja neuleista Muita Ihania pipo ja Mutturalla- virkattu lapsen takki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, varasta! Ja hyviä varkauksia noi aikaisemmatkin! :)

      Poista
  2. No mä oon tehnyt yhden lentolintusen, ainakin ;) Jotain muitakin käsitöitä, mutta einyt muistu mieleen.

    Mä laitan servetit aina, kun muistan. Koska niitä on niin paljon. Mulla on nenäliinat tuollaisessa laatikossa, servetit on ihan vaan keittiön laatikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, se olikin hieno varkaus! Ja just tommonen kohteliaisuus, jonka tuolla mainitsin ekassa kappaleessa. :)

      Poista
  3. Ystäväni laittaa palan serlaa jokaisen kupin alle,milloin ne on "marimekkoa" milloin "pentikkiä"miten kukin haluaa ja hyvin ajaa samn asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää! ;D Niitä ei sitte harmita heittää käyttämättöminä poiskaan, toisin ku nätimpiä vaihtoehtoja. ;)

      Poista
  4. Hihi, ideavakooja-kolleega ilmoittautuu! Viimeisin vakoilukohteena ollut blogi oli esmeraldas, jonka mustasta hyllystä on suora kopio keittiössämme;) servetti-idea on huikea, heti alkoi sormet syhyämään täällä pimeässä makkarissa jossa odotan pikkumiehen nukahtamista..:) ps. Rohkenen paljastaa salaisen blogini kautta salaisen henkilöllisyyteni. Koodinimi minä, marjukka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tämä kommentti oli jotenkin jäänyt huomaamatta, onneksi selailin ilmoituksia taakse päin! Bongasin sut, mahtavaa! :D :D

      Poista
  5. Hih, otan tämän kohteliaisuutena, varsinkin koska olen itsekin varastanut idean. Ala-asteella matkiminen oli kyllä suuri ongelma.

    Hauska idea tuo muovipussin kehystäminen, varsinkin kun kyseessä on noin hauska ja tunnearvokas muovipussi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näköjään tämä idea on jatkanut kiertoa kauttani, jipii! :) Tänään askartelin kahviliinoille samanlaisen (erikeeppasin silputtua paikallislehteä, ties vaikka esittelisin täälläkin joskus).

      Poista