2.8.2013

Sopeutumista ja päätöksiä


Tässä päivänä jonain, viime viikolla, naputtelin yhden ajatuksen postaukseksi ja otin kuvankin.
No, sitten tuli vähän kaikenlaista, muuta mietittävää ja päivitettävää.
Ja oikeastaan tämä sopii paremmin "kaikenlaisen" jatkoksi, kuin ennen sitä.





Inhoan päätösten tekemistä. Olin siinä huono jo aikaisemmin, mutta nyt Kahden Ekstramuuttujan myötä päättämisestä on tullut ihan mahdotonta. Vitkutan sitä viimeiseen ja pyörittelen loputtomasti erilaisia vaihtoehtoja, tunnekirjoani jo etukäteen puntaroiden ja parasta ratkaisua pakonomaisesti hakien.  Ja sitten kuitenkin, jos jotain tapahtuu extempore, sopeudun siihen. Olen tyytyväinen. Tai vaihtoehtoisesti osaan elää tyytymättömyydenkin kanssa.

Mulla on luomia ja arpia. Teetettyjä ja itsestä riippumattomia ikuisia merkkejä kehossa. Vaikka olen visuaalinen (tämän sivulauseen mainitsin, jotta voit palata lukemaan sen selitykseksi viimeiselle lauseelle), en mieti, ovatko jäljet hienoja vai rumia, kunhan ovat. Ja jotenkin ne viehättävätkin: tekevät kropasta eläneen ja kokeneen näköisen, persoonallisen. Mutta haluisin oppia, että voin itsekin tehdä päätöksiä, ja kyetä elämään elämää, joka koostuu paitsi sattumasta, myös omasta valinnasta. (En nyt tarkoita, etten koskaan olisi valinnut tai päättänyt mitään. Toki olen, isojakin.) Ei pitäisi olla vaikeampaa sopeutua omiin päätöksiin, kuin olosuhteiden pakkoihin.

No niin, sitten pitäisi vain vielä päättää, millaisen tatuoinnin teetän. 






10 kommenttia:

  1. enpä ole saanut mitään sulle tänne kommentoitua. Mutta, rohkea olit kun laitoit itsestäsi sen kuvan! Ite en uskaltaisi ja asiaa pohdittuani totesin, että en uskaltaisi siksikään, että en luota kroppaani, niin että sitä esittelisin. Tekstien perusteella toki näyttää, että monia on se kuvan julkaisu siinä asiassa juuri auttanut. Mut joo, en silti laita. Yritän tulla sinuiksi tämän mahani kanssa muuten vaikkei se helppoa olekaan! :) Ja tatuointi...oho! Mieti tarkasti mitä haluat ja mihin...sitä ei siitä ihan heti pois saa. Joten tässä asiassa ei varmaan kannatakaan turhia hötkyillä päätöksen teon kanssa. Joskus ainakin muuten kieltäytyivät laittamasta epiduraalia synnytyksessä, jos sillä alueella on tatska. En tiedä onko se asia muuttunut/onko se lääkärikohtaista, mutta jos vielä aikoo synnyttää, kannattaa sekin selvittää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän huumoripohjalta ja sopivasti rajoittaen munkin piti tuo homma vetää, kertomistani syistä. Mutta vedinpä kuitenkin! ;) Arkoja paikkoja nämä tuntuu olleen, kelle mistäkin syystä. Ja voihan näistä ottaa opikseen ja rohkaistua, vaikkei mahakuvallaan ja nyyhkytarinoilla osallistuisikaan. Itelle on ollut ainakin kiva huomata, kuinka tavallisia kaikki muutkin on. Ne kiiltokuvablogien täydelliset äiditkin. ;)

      Tatuointia oon miettinyt pitkään (tai sanotaanko paremmin, että usein), käynyt jopa liikkeessä 5 vuotta (?) sitten. Paikka pitäisi olla joku, jonka saa halutessaan piiloon, mutta en mä mitään pyllytatskaakaan silti ottaisi, kelle siitä olisi iloa? ;)

      Tämänkertainen päähänpisto ei oo ainoa syy, miksi sen ottaisin. Enemmänkin se on ehkä syy, joka kumoaa aiemmat syyt olla ottamatta. Oon aina jäänyt junnaamaan ajatukseen, että jos en tykkääkään kuvasta ikuisesti. Mutta kuten nyt oivalsin, osaanhan elää näiden kaikkien muidenkin merkkien kanssa, miksen sitten senkin kanssa, jonka kuitenkin itse valitsen senhetkisten mieltymysten mukaan. Mutta katsotaan. Ehkä tää on se mun kolmenkympinkapina? ;D

      Poista
  2. hohhoohoo. Miksi nauroin, en tiedä. Mutta en yllättänyt yhtään. Olethan siitä kuitenkin niin kauan puhunut, sekä puolesta että vastaan.

    Ja juurikin siihen visuaalisuuteen liittyen, uskon, ettei kuva, johon päädyt, ole mauton, kamala, kaduttava, liian suuri, ihan kamala, väärässä paikassa tai myöskään sellainen, joka rajoittais elämää. Niin sen vuoksi ei tarvitse olla yhtä huolissaan kuin edeltänyt kommentoija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos luottamuksesta! :D

      Nyt pitää kyllä siirtyä lattialle kasaamaan palikkatornia. Blogimutsi alkaa käydä pienimmän hermoille. ;) (ehkä muidenkin. Viimepäivät on monesta syystä olleet vähä turhan päikkärikeskeisiä... ;D)

      Poista
    2. Uu! Tatuointi! Mielelläni sitten olen apuna ja neuvomassa jos syntyy ideoita :)
      T. Alan ammattilaisen vaimo ja itsekin melkein ehkä kohta pian..

      Poista
    3. No vau mitkä ammatit, hyvä tietää! Onko paikan suhteen jotain huomioonotettavaa? Esim. sattuuko johonkin erityisen paljon tai onko jotain pointteja, mitä ei hoksaa aatella ennen ku se on siinä väärässä paikassa?

      Kuvan päättämisen kanssa voi mennä pitkään. En ehkä (?) haluaisi mitään esittävää, mutten toisaalta mitään järjetöntäkään. En tiedä, mikä ois se tarina, minkä haluaisin kertoa (muuta ku päätösvalta, hehe). Tähdestä haaveilin nuorena, mutta pitäisikö päätyä persoonallisempaan? Seppeletyylisen suunnittelin joskus... Hmm ja hmm ja hmmm.....

      Poista
    4. Heippa! Paikkoina omasta mielestäni kivoimpia ja etenkin naisilla myös ikääntymistä kestäviä on nilkka/jalkapöytä, yläselkä ja ranne.
      Yläselkä tai lapaluu on tosi yleinen paikka ekalle kuvalle, ei satu paljoa, saa helposti näkyviin ja myös piillon. Nilkka ja jalkapöytä on omista tatuoinneista ollut se kipein paikka, mutta tatuoiti on niin kaunis ja muuten kiva paikka että se todellakin oli sen arvoista.
      Tatuoitikipu ei ole niin hirveää kuin moni pelottelee ja luulee. Sulla on kaksi lasta, tatointi on helppo homma ;) Ne ketkä penkissä eniten ulisee, on kaikki miehiä!

      Poista
    5. Yläselkää mäkin oon miettinyt, mutta toi rannekin on aika hauska idea, sitä en ollutkaan aatellu. Jalkoihin en ehkä halua. Jollain näin tuossa "hartian etupuolella" (mikä ihme sen paikan nimi on?! :D Heti solisluun alla) ja sitä puntaroin myös. Mutta se kuva... hmm... hmmm.....

      Mä oon kyllä synnytyksissä päässyt kivun suhteen helpolla, ja yleisesti pidänkin itseäni tosi kipuherkkänä. Saas nähdä... ;)

      Poista
  3. Oi, miten tää on jäänyt multa välisstä :D No omastra kokemuksestani voin sanoa, että toi lapa oli hyvä paikka otata eka kuva ja mä unohankin sen välillä, kun ei se näy. Värikuvat eli ainkain toi maatuska oli aika karseen kipeetä, varsinkin väritys ja noi ranteessa olevat lasten nimet on ihan lemppari,, niitä en kadu ikinä, vaikka e muutenkaan kuviani. Teenkin sen tatuointipostauksen pian :) ps. Oulussa olisi tosi hyvä ja mukava tatuoija ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai värikö sattuu enemmän? Vaiko siksi vaan, että tatuoidaan koko alue? Tykkään värillisistä, mutta ne kuvat, jotka tähän mennessä on tulleet mieleen, on olleet enemmän semmoista mv-tyylistä. Mutta toisaalta en usko, että oon vielä päätynyt "siihen oikeaan" muutenkaan. :)

      Poista