8.8.2013

Kotilukkari



Kollegat ovat aloittaneet työnsä. En haikaile vielä yhtään, vaikka tämänpäiväinen askarteluni voisi vihjailla muuta. Tein lukujärjestyksen. Tykkään luoda rakennetta ja rytmiä päiviin. Usein mulle tärkein vaihe prosessia on suunnittelu ja valmistautuminen. Sitä tämänkin tekeminen oli: orientoitumista tulevaan.

Pää pysyy koossa paremmin, kun mietin päivääni työpäivänä ja siihen liittyviä tavallisia arkiaskareita yksittäisinä työsuorituksina. Leikkisin ja askartelisin muutenkin, mutta näin se tuntuu jotenkin toisenlaiselta. Vaivannäöltä?



Magneettilappusissa lukee asioita, joita tykkäisin viikon aikana tapahtuvan. Lojuvat tuolla tavoitepäivän hännillä ja siirrän niitä sitten toteuduttuaan oikeille paikoille. Ulkoilu-lappuja tein talvea varten. Itseni tietäen haluan varmistaa, että edes muutaman kerran viikossa vääntäydytään ulos, säästä ja vaaterallista riippumatta. Eikä lappusessiot mitään mullistavia varmastikaan ole. Tämänpäiväinen jumppatuokio esimerkiksi oli jumppapallotemppuilua peräti 4 minuuttia pojan kanssa. (Eläinleikkiin se ei suostunut, vaikka yritin yllyttää. Hypin vain omat reiteni kipeiksi. Mutta laskin senkin ylimääräiseksi hyödyksi, jonka tämän lukkarin myötä sain.)


Vähän tämä tuntuu nyt näin esiteltynä nololta ja liioitellulta, ja ihan naurettavan opemaiselta, mutta itse saan puhtia konkreettisista järjestelyistä, muistilistoista ja idealappusista. Kuvassa retkeilylappusen takamus äkkiseltään mieleen tulleine ideoineen. Näitä retkeilytuokiolappuja voisin askarrella lisää vaikka joka päivälle, koska meille muuttaa pian laatikkopyörä! (Tuollainen, mutta käytetty.) Oon ihan ihan ihan tohkeissani! Toivottavasti opin käyttämään sitä niin, että se laajentaisi oikeasti meidän elinaluettamme.


Tämänpäiväinen ensikiukku iski lounasaikaan, kun kaappi yllätyksekseni olikin tyhjä "oikeasta" ruoasta. No, nakit ja makarooni kelpasi yhdelle ja minä tulin taas takaisin omaksi iloiseksi itsekseni tämännäköisistä jämistä. Eli ei sittenkään huono.




4 kommenttia:

  1. Ei todellakaan oo noloo tai liioiteltua vaan fiksua ja kätevää :)

    Hyvä, hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, mut sä oot ammattis puolesta jäävi sanomaan noin! ;D Ei mut silti, kiitos. :)

      Poista
  2. Hah! Juuri mietin pari päivää sitten postausta samasta asiasta, mutta en kehdannut :D on kyllä oikeasti hyödyllinen juttu eikä yhtään liiottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mäkin nipinnapin kehtasin. Mutta vertaistuki helpottaa taas. ;D

      Poista