10.4.2015

Seuraava potilas ja pari(sataa) selfietä



Eihän tällaisia kukaan jaksa lukea, mutta kerronpa silti, että seuraava lapsi oksentaa nyt. Ajattelin päivystää ainakin alkuyön täällä lastenhuoneessa. Tähän mennessä on kyökitty vähintään tunnin välein ja siivoamista helpottaa, jos olen paikalla koppaamassa potilaan sängystä, kun show alkaa. Nyt kuitenkin kaverini Netflix alkoi tökkiä, joten lyöttäydyin blogin seuraan.

Harmittaa, että tulee taas poissaolo töistä. Oon nyt hoitanut lähiviikkoina kotona jokaista kolmea lasta vuorollaan. Toisten lapset, eli työt, jäävät kakkossijalle. Vaikken uskokaan olevani korvaamaton, tiedän repaleisen kouluarjen olevan oppilaillekin rasittavaa. Ja vaikka saankin ymmärrystä monelta taholta, jännitän oppilaiden vanhempien palautetta (jota tuskin tulen suoraan saamaan). Koska toivoisinhan itsekin omille lapsilleni parasta. Kuten jo sanoin, en pidä itseäni "parhaana", mutta parasta on tasapainoinen rutinoitunut arki. Ainakin, jos olisi tarkoitus oppia jotain...

No, synninpäästöä tietenkin toivon, kun tällaista kirjoitan. Mutta oikeasti toivon, ettei blogiani lue ne, joilta nyt armoa pyydän. Hui. Vai olisiko sillä väliä? (Siis sillä, että täällä kävisi oppilaiden vanhempia.) Teidän mielestä? Vai tunnustatko jopa kuuluvasi siihen joukkoon?


Yritin ottaa kuvitukseksi tällä pikkuläppärillä potilaspedin suuntaan tunnelmallisen yösairastuskuvan. Onnistuin kuvaamaan vain väärään suuntaan: itseni epäimartelevasta kuvakulmasta epäimartelevalla yöasulla ja ilmeellä. Hädissäni yritin sitä poistaa, ja siinä lomassa näytölle pompsahti 228 Poikasen ottamaa selfietä. Apua, kun nauroin niin, että meinasi mukulat herätä. Ensin sille omalle kamalalle kuvalle ja sitten noille Pojan poseerauksille. En ookaan tiennyt tuosta harrastuksesta, en edes läppärinkäyttötaidosta ja -mahdollisuudesta. Vaikka nyt kun mietin, niin ehdottihan se joskus, että otetaan läppärillä kuvia. Aika hyviä naamanvääntelyitä. En silti tämän hienompaa teille jaa, sori.

...No niin, eiköhän tämä lörpöttely olisi nyt tältä yöltä tässä. Kysäisen vielä, leikkiskö Netflix mun kaa hetken, ja sitten alan varovasti toivoa, että tunnin rauha tautipedissä enteilisi oksennusten loppumista. (Heti tietenkin tuli kiemurtelu- ja ulinakohtaus. Ilman oksennusta kuitenkin.)


12 kommenttia:

  1. Taitava poika ;o) Meillakin loytyi yllattaen lapparilta monen monta mita mielenkiintoisempaa kuvaa eri lisayksilla (mita en tiennyt, etta kuviin edes saa laiteltua). Tuli siina katsellessa mieleen, etta tulikohan ne matikan tehtavat sitten kuitenkaan tehtya herra 11veelta. Sen verran oli niita taideteoksia kertynty, etta epaiy valtasi mielen (pitaisi AINA olla lahettyvilla, kun tylsat tyot alkaa). Tiovottavasti teilla uni saapuu jossakin kohtaa ja Yrjo poistuu maisemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään tämä seuraava sukupolvi on aika näppärä näiden laitteiden kanssa, vaikkei meilläkää oo juuri annettu mahdollisuutta harjoitella. Mutta hyvin oli tilaisuudet käytetty hyväksi, kuvia oli kuitenkin monelta eri kerralta. ;)

      Onneksi selfiet on kuitenkin aika harmitonta viihdettä vielä. ;) Mutta totta, pitäisi varmaan tarkemmin vahtia.. Siinä kuitenkin voi lyhyessä ajassa saada kaikenlaista aikaan.. :/

      Yö oli aika pitkä, sanoi perjantai. Mutta eikö nyt olla jo paremmalla puolella, kun lapset on läpikäyneet. Jos vaikka me aikuiset säästyttäis kokonaan...? ;D

      Poista
  2. Lapset ovat kyllä taitavia kaikenlaisten tietoteknisten laitteiden kanssa. Eilen salakuuntelin tässä talossa mielenkiintoista kotivideokuvausta. Melkoisia juontajanalkuja :D.
    Tsemppiä sairastupaan. Teillä on oikein tautien mörkökuningas kylässä. Ei kai kukaan halua pöpöistä opettajaa lastensa lähettyville :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taudeista kammotuin. Tai siis näistä perustaudeista ainakin. Yök.. Ja totta, ei varmasti haluakaan. Eikö voitaisi alkaa niin hysteerisiksi, että mahatautipöpöllä määrättäisiin saikku samantien koko perheelle, kunnes on viikko terveitä päiviä takana tai kaikki sairastaneet? ;D

      Poista
  3. Pysy vain opettaja siellä kotona nyt :D pidät taudit kurissa ;) Mutta noitapa syyllisyyttä miettien pohdin itsekin joskus. Kyllä ne pärjäävät. Siellä töissä.

    Parantukaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat ne pärjänneet. :) ...tietenkin... Mutta silti sitä miettii ja nolostelee ja soittaa töihin häntä koipien välissä, että tämmöistä tautia tällä kertaa.. Ja aattelee, että ovatkohan ihan pettyneitä ja palkkaavat ehkä ensi kerralla jonkun muun, kuin pikkulasten äidin? (;

      Poista
  4. Ole kotona nyt vain hyvillä mielin, eivät ne vanhemmat ainakaan sitä Yrjöä kylään halua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Tosin kuulin kuulumisia luokasta, että sama mies kiertelee tällä hetkellä heidänkin kodeissaan... Oujee..

      Poista
  5. Kuule hei, koti on ainoa paikka jossa olet korvaamaton! Ja olisi tosiaan suotavaa, ettei opettajat menisi toipilaana kouluun tai silloin kun lasten pöpöjen tartuntavaara on vielä suurimmillaan. Kyllä sieltä koulusta muutenkin toisilta oppilailta saa ihan tarpeeksi tauteja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi sisäistää tuo ihan käytännön tasollekin. Koska onhan se kuultuna ihan selvä, mutta sitten käytännössä... Huoh... Joku joskus sanoi vastaavassa tilanteessa, että oon liian tunnollinen, mutta pohdin etten kyllä oo. Oon vain muiden syyllistämistä pelkäävä. :/

      Poista
  6. Ei mulla tulis mieleenkään antaa huonoa palautetta opettajan poissaoloista, uskon että suurimmaksi osaksi vanhemmat ovat kanssani ihan samalla linjalla. :) Ihminenhän se opettajakin! :)

    Näppäriä nämä nykytenavat, meilläkin lapsilla älypuhelimen ja tabletin käyttö tulee aivan selkärangasta, itse saattaa vielä puolen vuoden jälkeen miettiä että mistä tämän luurin tulisi toimia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania nämä teidän tsempit. :) Ja haluan uskoa, että ootte oikeessa.

      Ja totta, se on ihmeellistä, miten luontevia lapset on tekniikan kanssa, vaikka meidänkään ipanat eivät paljon ole laitteita käyttäneet. Mies välillä sanoo, että pitäisi antaa niiden harjoitella, kun muutkin ikäisensä osaavat, mutta toisaalta käytäntö näyttää, että vähäinenkin harjoitus riittää. ;)

      Poista