27.4.2015

Sallikaa lasten...



Kuva googlattu


Sallikaa lasten tulla minun tyköni ja värittää tusseilla alttarimattoon. Ja siskon valkoiseen paitaan. Sallikaa niiden värittää myös itselleen viikset ja juosta kikatellen pitkin kirkkoa.

Äiti ja isä kamppailivat kunniatehtävän ja velvollisuuksien välillä, kun kummilasta kastettiin ja omat riekkuivat villin reissuviikonlopun väsyttäminä. No, pappi antoi meille osaltaan synninpäästön viittaamaalla ipanoidemme suuntaan lasten evankeliumin kohdalla. Sillä lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Että alttarille voi muitta mutkitta kantaa kynät ja paperit.

Mutta on kamala tunne, kun ei voi kontrolloida lastensa käytöstä ja joutuu sen noin räikeästi muille paljastamaan. Varsinkaan tuohon melkeinkolmeveeuhmaajaan ei tepsi mikään. Ja kun toinen käyttäytyy huonosti, ei sillä toisellakaan ole enää paineita olla kunnolla. Hiphei.

Silti: mukava viikonloppu. Kaupunkiloma, hotellia, ruokaa, lasten käytöstä lukuun ottamatta ihanat ristiäiset, mahtavat polttarit, kivoja sukulaisia, tapaamisia, kokemuksia, tutustumisia ja kaikin puolin kaikkea kivaa.



4 kommenttia:

  1. Reps - mainio tuokiokuva taas! :D Onneksi oli huumorintajuinen pappi. Ja onneksi osaat suhtatua asiaan terveesti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, enpä tiedä, oliko suhtautumiseni asiaan paras mahdollinen, hävetti kyllä... ;) Mutta pappi oli ihana, ja sanoi vielä jälkikäteen, että kaikki lapset kokevat tuon alttarin juoksuratana, että nou hätä. ;)

      Poista
  2. Joka äidin painajainen ;) kirkossa kirmaavat mukelot!
    Huh sitä tunnetta kun et keksi muuta kuin hymyillä kauniisti (irvistellä), minun rakkaat lapseni ihanaiseni (kauheat kakarat) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nimenomaan. ;) Tosin mietin siinä, että onko parempi hymyillä, vai pyöritellä tuskaisena silmiään. Ikään kuin osoittaakseen, että tämä ei minustakaan ole ok. Jos vaikka joku luulisi mun ajattelevan niin. No, se on nyt kuitenkin ohi, huh. :D

      Poista