2.12.2014

Rankkuri



Sisko sanoi joskus pikkuisena, että oon "kaamea rankkuri", kun usein komensin ja vaadin supersisukkaasti jotain, minkä "tiesin oikeaksi". Toinen sisko tuli aina väliin sanomaan, että anna olla jo.

Viimepäivinä päähän on jäänyt kummittelemaan pari eri ihmisten suusta kuultua kommenttia: "suthan on ihan luotu äidiksi" ja "ootko sä vähän sellainen kontrollifriikki?" Tällä hetkellä olot on olleet jälkimmäisen kommentin tunnelmissa ja ensimmäinen on sen valossa tuntunut ihan vain kipeältä vitsiltä. Enkä siis halua kontrolloida mitään konkreettista, kuten järjestystä tai siisteyttä, mutta oman käytökseni ja tunnemaailman lisäksi oon huomannut turhautuvani aivan hirveästi, kun en saa kontrolloitua lapsia. Ja totta kai järjellä tiedän, ettei mun kuulukaan niitä kontrolloida, vaan ohjata ja kasvattaa. Mieluiten vielä mahdollisimman lempeästi.

Kirjoitin äsken paljon pidemmästi, selitellen ja kuvaillen, mutta jätän nyt kuitenkin tähän. Siihen tiivistettyyn pointtiin, että kontrollifriikkiys ei saisi heijastua lapsiin. Kuitenkin todeten saman, kuin siinä pidemmässäkin tekstissä, että saan sen piirteen (toivottavasti) kuihtumaan pois vain sillä, että sanon sen ääneen ja pyörittelen päässäni sen tyhjäksi. On itseäkin rasittavaa olla vaativa rankkuri, saati sitten tuota jälkikasvua (ja sitä pikkusiskoa myös). Ikävää rankkuroida itseään ja toisia.



(En nyt tiedä, miten tämä kuva on liittyvinään aiheeseen. Ehkä kaipasin palasen siitä epärankkurimaisesta omakuvasta.)


7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin, tai :( . Mut ehkä kuitenkin :), koska tästä alkaen muistan yrittää olla vähemmän rankkuri. ;)

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta, olen itse samanmoinen. Olisiko se ehkä myös sitä ammatti-identiteettiä? Itsekin tahtoisin olla sellainen ihanan lempeä kasvattaja, mutta pitää muistaa, että se kontrollifriikkiys on on myös osa persoonaa. Äidin persoona on vaalittava siinä missä lastenkin! Se kultainen keskitie. Sen kun aina löytäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että se vähän kuuluu tähän ammatti-identiteettiinkin. Tuo "oikeassa olemisen armolahja", ja sitten se hirveä sisäinen pakko saada toiset taipumaan siihen, minkä tiedän oikeaksi. ;D Mutta kyllä mä vähän haluaisin oppia hellittämäänkin. Niissä jutuissa, jotka ei oikeesti oo tärkeitä. Joissa vänkään vain periaatteen vuoksi. Sitä paitsi töissä oon paljon armeliaampi: siellä vänkään vain oikeasti tärkeistä asioista (siis oman asteikkoni mukaan ainakin) ja jätän puuttumatta pikkujuttuihin.

      Poista
  3. Ooo! Onnea Onnea Onnea! Minä jo tätä kuvaa miehellekkin näytin, että tekeekö raidat tepposen vai ei kai sittenkin... ;)
    Terkkuja Jyväkylästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Vähän siinä on raitalisää, mutta omaan silmään oli aika ilmeinen tietenkin. ;) Terkkuja takaisin!

      Poista
    2. Ihana kuva ja ihanat uutiset :)

      Poista