26.11.2014

Sateenkaarikannanotto





Kaikista aloittamistani blogiteksteistä tuli niin typeriä, että olkoon nyt tällainen vanha kuva sitten kannanottoni. Vaikkei toki vauvaa pitäisi valjastaa kantaa ottamaan. Mutta toisaalta hyvä kannanotto on kai sekin, ettei lasteni mielestä ole mitään kummallista siinä, että eräässä perheessä on kaksi äitiä. Ei yhtään kummallista.

Lakataan me aikuisetkin pelkäämästä, tuomitsemasta ja kieltämästä asioita muilta vain siksi, että itsestä ne tuntuvat vierailta. Tai vaikka ne sitten olisivatkin omaa arvomaailmaa vastaan. Kukin vastaa vain itsestään ja omista valinnoistaan. Annetaan muillekin mahdollisuus samoihin oikeuksiin ja mahdollisuuksiin, kuin meillä. Ei siinä kellekään ulkopuoliselle huonosti käy. Ihan oikeesti, haloo.

(Olisi pitänyt laittaa vain kuva. Kaikki sanat on jotenkin niin tyhmiä ja sanottuja ja riittämättömiä.)



13 kommenttia:

  1. Kuva on ihan mahtava :)

    Eikä ollut ollenkaan tyhmästi sanottukaan!

    VastaaPoista
  2. Heippa! Olen jo pitkään seuraillut anonyyminä blogiasi, mutta tänään sitten vihdoin "astuin kaapista ulos" ja tunnustauduin blogisi seuraajaksi :) Sopii jotenkin tekstisi teemaan :) Kirjoittelen omaa blogiani myös anonyyminä, mutta taidat tunnistaa minut tekstien takaa? :) Valoa ja iloa harmaaseen marraskuun lopun päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, tervetuloa kaapista mukaan, hyvin sopii teemaan! ;D Ja siis nyt täytyy kyllä myöntää, etten oikein päässyt kärryille, vaikka kahlasin blogiasi läpi! :D Jotain johtolankoja on, mutta sitten ei kuitenkaan mätsää! Paljasta vähän lisää, mistä tunnetaan? :D

      Poista
  3. Minusta tämä oli tosi hyvä! Lyhyt ja ytimekäs. Kuva kruunasi kaiken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähempi on enempi. :) Mitä pidempiä lauseita tein, sitä hönömpiä niistä tuli. Hönö kuva on parempi, kuin hönö teksti. ;D

      Poista
    2. Ja hei, varo vaan, jos mä leikkaan sen polkan, niin heitän kyllä "ei oo po(l)kkaa" -haasteen sullekin!! ;D

      Poista
  4. Jei! Ihanan värikäs kannanotto! Eiköhän tähän nyt voisi valjastaa ihan kaikki lemmikeistä käsilaukkuihin asian ajamiseksi. Vaikka on niin outoa, että asiaa pitää edes ajaa. Kun sen vaan pitäisi olla...niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Niin sen jo olisi syytä olla. Antaa kaikkien kukkien (joka rakkauden) kukkia.

      Poista
  5. Täällä Länsi-Rannikon kaupungissa ollaan oltu yhdessä kuluttamassa Myllymäen penkkejä, ihan haastattelusta asti ;) Joko riitti vinkiksi? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinne suunnalle mä sut lopulta päättelin, vaikka ensin junnasinkin e-p:n tutuissa. ;D Itse asiassa eräs E tuli mieleen, kun bongasin pyörän, jonka takana arvelin välttämättä olevan jonkun jamppaihmisen. :D Yritin sitä E:tä fb:stäkin etsiä saadakseni veikkaukselle tukea, mutta en tullut viisaammaksi. Mutta olinko oikeilla jäljillä, vai pitääkö vielä pyytää lisävinkkejä? :D

      Poista
  6. Hyvä hyvä, hieno päivä tänään! Suloinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvin se meni. :) Toivotaan, että jatkokin sujuu hyvin, sillä en kyllä tästä mielipiteestäni huolimatta haluaisi, että tämä koituu kirkon kohtaloksi. Nyt viisautta niille, jotka siellä näistä asioista päättävät. :)

      Poista