21.11.2014

Täällä on aika kivaa. Kuitenkin.



Eilinen työpäivä venyi koululla järjestämiemme myyjäisten myötä kolmetoistatuntiseksi. Lähdin koululta todeten, etten taida jaksaa aamuksi takaisin. Mutta mitä vielä, intoa puhkuen nousin sängystä varttia aikaisemmin kuin yleensä. Hiphei ja huomenta!

Luulin olevani tämän rutistuksen jälkeen ihan naatti, mutta kummasti sitä saakin virtaa onnistuneesti järjestetystä tapahtumasta. Ja siitä, että huomaa olevansa kotiutunut kouluun ja kaupunkiin. Tapahtumamme kokosi väkeä hirveän määrän, ja huomasin moikkailevani monia. Oppilaiden vanhempia, sekä omieni, että muiden luokkien. Lasten päiväkotikavereiden perheitä. Neuvola- ja kerhotätejä ja kerhosta tuttuja äitejä.

Onkohan tällä jokin merkitys, että samaan aikaan kun kamalien kouluverkkouudistusten lomassa mietin vakavasti syitä vaihtaa kotikaupunkia, alan huomata, että olenkin sopeutunut ja soluttautunut sekaan aika täydellisesti?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti