26.6.2014

Perheloma, eli lomaa perheestä



Tänään olin siellä hammaslääkärissä.

Illalla työnsin orastavan paniikin suht onnistuneesti sivuun, vaikka sovittiinkin mr Piin kanssa, että jään päiväksi kotiin toipumaan hampaidenpoistoista ja muista verisistä toimenpiteistä, joita itselleni suunnittelin. He lähtisivät Mummolaan kylään.

Aamulla ei tee mieli nousta sängystä. Paniikki hiipi, vaikka mietinkin olevani vielä ihan turvassa.  Kotona. Peiton alla. Jos uskaltaisin, jäisin tänne piiloon. Muistan myös ajatella, ettei se oikeasti oo varmasti kovin kamalaa. Ehkä.

Kello tulee 10. Puoli tuntia aikaa. Oonkohan tunnin päästä vielä hengissä? Pyörrynköhän hammaslääkäriin? Pitäisikö ottaa saattaja mukaan?

Autossa keskityn hengittämään tasaisesti ja vähän naurattaakin oma hermoilu. Enhän mä varmaankaan kuole, vaikka vähän vihlaisisikin?

Odotushuoneessa minuutit matelevat. Myöhässä. Liikaa aikaa miettiä hengitystä ja pulssia ja suunnitella niitä hoitotoimenpiteitä itse. Tukehdunkohan, jos se puuduttaa vahingossa mun kurkun?

Mun nimi sanotaan! Ilmoitan heti ovella, että meinasin jo odotushuoneessa pyörtyä, enkä välttämättä muista hengittää ja pelkään sitten jokaista suuhun laitettavaa juttua. Osoittelin kyllä hammaslääkärin työkaluja noin sanoessani, mutta mukavan oloinen nuori hämmäslääkärisetä keventää oloani vitsailemalla, että pelkäänkö esimerkiksi ruokaa, sipsiä ja karkkeja. Aika huono vitsi, mutta keventää kyllä.

Penkissä rentoudun vähän, kun huomaan lääkärin ja hoitajan olevan erityisen helläkätisiä kammoni kanssa. "Mitenköhän voisin oikein varovasti tökätä tuohon", se miettii. Hammaskiven poiston aikana on pakko nyppiä kuolalappua silpuksi. Hammaslääkäri kertoo menevänsä Cheekin stadionkeikalle ja hoitaja näyttää yhdeltä teinivuosien kaverilta. Hämmäslääkäri näyttää muuten Kalle Palanderilta. Naurattaa jo koko homma vähän. Mieleen valu taas tuttu helpotuksesta ja nolotuksesta sekoittuva tunne, että eihän tämä ollut yhtään kamalaa. Että eihän tätä tarvitse jännittää.

Suurempia operaatioita ei tehty, eikä tarvitsekaan. Seuraava pikkujuttua (?) varten varattu aika ei tällä hetkellä pelota yhtään. Tällä hetkellä. Olin itse ehtinyt suunnitella aika paljon karseampia toimenpiteitä, kuin mitä on oikeasti luvassa.

En siis makaa raatona tätä päivää. Päätin kuitenkin jäädä kotiin, vaikka muut lähtivät. Mr Pii ehdotti, että mulle voisi tehdä hyvää loma perheestä. Olen samaa mieltä. Poikakin hihkui, että "jää sä vaan tänne keitteleen kahvia, me lähdetään!" No minäpä jään. Tai ties vaikka kävisin jossain ulkona hienosti kaffilla. Selviytymiskaffilla. Tai jos vaan virkkaisin hipihiljaa. Tai katsoisin liian kauan telkkaria. Ties vaikka.







8 kommenttia:

  1. Josta tulikin mieleen, että pitäisköhän se hammaslääkäriaika vihdoin ja viimein varata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis se. ;) Mäkin lykkäsin "huomiselle" ehkä puoli vuotta...

      Poista
  2. aaaaah hammaslääkäri!! Ne on niin kauheita =DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä!! ...Vaikkei sitten edes useimmiten oikeesti oo... ;)

      Poista