28.12.2013

Kotona ja kutina.



Kotona vihdoin. Joulupäivänä lähdettiin reissuun, joka sisälsi höpsöä perhehulinaa, ihania ystävätapaamisia ja mukavia lahjoja. Herkkua oli siinä monenlaista ja muuta muidenkin joulupostauksissa esiteltyä fiilistä suklaineen ja ähkyineen. En mene tarkemmin sisältöihin, koska korvakäytävissä kutittaa niin, ettei päähän juuri muita ajatuksia mahdukaan.

Vähän olen mietiskellyt vuoden vaihtumista ja puntaroinut, josko pitäisi pohtia kokoavaa katsausta kuluneeseen. Mutta ei, en jaksa. (Ja kun noita korviakin kutittaa.) Tuntuu, että osaan olla hirveän kiitollinen tällä hetkellä ja tästä hetkestä ihan jopa käymättä läpi vuoden tärkeitä asioita, tunteita, hankaluuksia, käänteitä, ja tapahtumia. Lasten kehitystä olen kylläkin vähän pysähtynyt ällistelemään.

Mut hei, oisko vinkkejä kolme päivää jatkuneeseen korvien kutinaan? Ja jos on oleellista neuvojen suhteen tietää, niin nieluakin kutittaa. Vau.fistä bongasin, että neulalla ja syömäpuikolla ylettyy pidemmälle raapimaan, kuin topsilla... En sitten oikein jaksanutkaan etsiä enempää vinkkejä netistä.

Kuviakaan en tähän sekavaan pätkään korvakutinan takia jaksa miettiä tarkemmin. Poimin muutaman kännynäpsyn, joilla ei mainittavia yhteyksiä ole tähän tarinaan (joka itsessäänkin on hyvin jäsentelemätön ja pointiton). Sallinette tällaisen blogikömpelyyden näin lomafiilisten päätteeksi...

Uusi pyjama. Parturikäynnistä sen sijaan en ole vielä valmis puhumaan...
 
Poikkeuksellisien (=pitkien ja aktiivisien) iltanukutuksien yhteydessä voi ottaa järjettömiä kuvia aikansa kuluksi.

Tääkin kaveri relasi vihdoin ja viimein ehkä kolmantena päivänä vieraiden saapumisen jälkeen.
  
Äidin vanhalla turkispannalla on edelleen yhtä kiva leikkiä, kuin lapsena.

Nyt aion korkata sen taannoin mainitsemani kaljapullon. Ja mainittakoon nyt vielä silloisia vihjailuita tarkemmin, että kyseisen Herwood-oluen etiketti on käsialaani. Tsih! (Tuon voi tulkita ujostelevaksi hihitykseksi tai korkin avaamiseksi.)


Juuri kävi mr Pii ilmoittamassa ovenraossa, että mun reissukassi jäi mummolaan. Oho.

8 kommenttia:

  1. kokeile sitä ceridal-öljyä korviin. Oli tuohon kutina-vaivaan joku ihan siihen tarkoitettukin tuote, mutta nimeä en kyllä muista. Neulaa ja syömäpuikkoa en kyllä suosittele. Niillä voi olla aika huonot seuraukset tärykalvojen kannalta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en kokeillut syömäpuikkoja, vaikka kieltämättä kiusaus oli kova. ;) Tänään ei oo toistaiseksi kutissut, mutta jos vielä jatkuu, niin pitää varmaan piipahtaa apteekissa heti, kun mahdollista. Toooosi inhottava pikkuvaiva!!

      Poista
  2. Kutiavat korvat sinällään lienee ihan sukuvika. Oon nähny vaivaan käytettävän mm.auton avaimia, lusikan toista päätä yms. Mä sain tohtorilta ihan kunnon rasvaa tuohon vaivaan, ei oo sen koommin kutissu. Rasvan nimeä en just nyt muista, mutta voin tarvittaes selvittää. ;) t. HS ps.liiallinen "kaivaminen" saattaa aiheuttaa pieniä haavaumia, ne vasta ikäviä onkin, nimim. Kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yää, ällöjä ajatuksia noi auton avaimet ja muut! :D Oon yrittänyt pitäytyä kaikesta kaivamisesta (heti sen jälkeen, ku hoksasin, ettei se edes vienyt kutinaa pois). Mulla ei oo aikaisemmin tämmöstä pahemmin ollutkaan, ja näiden kommenttien jälkeen toivonkin, että olis vain jotain sattumaa (voiko esim. flunssa aiheuttaa?), eikä sitä "sukuvikaa", mikä kuulostaa jokseenkin pysyvämmältä. Eihän tämmöistä nimittäin kovin usein/kauan kestäisi! :D Jos vielä palaa, niin rupeen kyseleen sulta rasvan nimeä.

      Poista
  3. Mulla on tää syksy uudessa työssä (sisäilma!) lisännyt kutinaa ihan kamalasti. Atooppinen iho kun on, ja rasvailut on korvassa asteen hankalampia.
    ceridal auttaa, mutta sotkee kamalasti. Mulla oli joskus vuosia sitten sellasta kuin betnovat, se oli reseptillä se. Se oli ihan paras voide siihen vaivaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiedä, mikä tämän aiheutti, mutta näyttäisi menneen ohi. Tänään on muutaman kerran kutissut kevyesti, mut ei mitään edellispäiviin verrattavaa. Mutta hyvät vinkit tulen sitten lukemaan uudelleen, jos vaiva palaa. Tsemppiä sullekin riesan kanssa!

      Poista
  4. Otiborin forte-tipat oli ne mitä mulla on mutta ovat kans reseptillä,ja pullo on tyhjä, niin alkoi heti kutittaa...Sulla vois olla joku jolta sais reseptin ilman suurempia tutkimuksia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei oo yhtää kutittanu koko päivänä, mut nyt ku tulin tähän keskusteluun, niin heti kutittaa. ;) Ei tosin silleen "oikeesti". Mut joo, hyvä että mulla on nyt täällä hoitomuotoja listattuna vastaisuuden varalle. :)

      Poista