21.7.2013

Polttoaineen merkkivalo palaa jo.



Hoipertelen väsyneenä tunnekirjon laidasta laitaan. Onnellisesta surulliseen ja haikeaan. Väsy on sellaista mukavaa, tyytyväistä väsyä: ei tällä kertaa valvomisesta johtuvaa, vaan paljosta tekemisestä. Lojuttaa. Aamu on mennyt paitsi leikkiessä myös myttyillessä nojatuolissa ja löhöillen nettijuttujen ääressä. Väsyyn liittyvän artikkelin lukeminen oli juuri niin hankalaa, kuin väsynyt toimittaja kirjoitti jutun tekemisen olleen. Kiinalaistyttöjen kohtaloista lukeminen oli muista syistä hankalaa. Kirkkokohuun liittyviä juttuja en jaksaisi lukea enää yhtäkään, mutta toisaalta viimeisimmät lukemani ovat olleet mukavia ja järkeviä: sellaisia ääripäiden välissä kohtaavia. Normaaleja, kivoja. 

Yllätyksekseni nousin kahdeksalta ilman yhtäkään esittämääni "eksävoisitälläkertaa" -kysymystä ja pidin pienille seuraa koko aamun. Näin eilen lapsia aamulla vartin ja illalla vartin, joten nopeassa heräämisessäni oli varmaankin kyse väsyn yli puskevasta ikävästä. Yksipuolisesta kylläkin: poika sai viettää päivänsä kummisetäidolin kanssa ja tyttökään ei ollut kai kummemmin huomannut poissaoloani. Ja kieltämättä mullekin teki hyvää peikkoilla tyttöporukassa koko päivä. Vielä pitäisi viettää edes yksi jäljellä olevista lomapäivistä kaksistaan mr Piin kanssa, sekin voisi tulla tarpeeseen. Mitäs muita tankkauksia pitäisi vielä muistaa ennen kuin aletaan posottaa syksyyn?

Pörröinen, kotoisa olemus. Peikkolaumassa vietetty päivä oli hyvä.







2 kommenttia:

  1. http://www.google.com/imgres?q=phoebe+buffay&um=1&client=safari&sa=N&rls=en&hl=fi&biw=1643&bih=914&tbm=isch&tbnid=RDCrNTue1fsAYM:&imgrefurl=http://www.fanpop.com/clubs/phoebe-buffay/images/86991/title/phoebe-photo&docid=UqYZ57Tj6LgWGM&imgurl=http://images.fanpop.com/images/image_uploads/Phoebe-phoebe-buffay-86991_500_625.jpg&w=500&h=625&ei=dVruUdvpIpHR4QSDu4HAAQ&zoom=1&ved=1t:3588,r:33,s:0,i:185&iact=rc&page=2&tbnh=166&tbnw=140&start=31&ndsp=38&tx=102&ty=49

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muaha, joskus olen aikaisemminkin kuullut, ja kieltämättä tästä kuvasta tuli itellekin mieleen. :D Epäimartelevan muotoinen pää, mutta onneksi Phoebe helpottaa hyväksymään asian. Hän kun on aika herttainen.

      Poista