Mä välillä nolostelen sitä, että istuskelen aina ulkona ollessani siinä etupihan loikoilukivellä. Usein istuskellaan vieläpä mrPiin kanssa molemmin. Omat ja naapurin lapset leikkii, omassa tai naapurin pihassa, kaikkialle kuitenkin näkee siitä kiveltä. Ja nolostus siis aiheutuu siitä, kun tiedän, mitä kaikkea muuta pitäisi ja voisi tehdä: nyppiä rikkaruohoja, laitella pyykkejä, harjata roskia, siivoilla, kääriä puutarhaletku...
Kunnes tajuan, että aika siistiä. Istua siinä kivellä ja nähdä, mitä ne omat ja naapurin lapset puuhaavat. Piirtää niille liikennepuisto liidulla pihaan. Jutella, hihitellä mukana ja nauttia oman lapsen riemusta, kun on leikkikavereita. Laittaa laastari naapurinpojalle, hakea koko sakille vettä ja houkutella isot pojat tieltä rosvoleikkiin mukaan. Niin onhan se nyt siistiä. Rikkaruohoista viis.
Varmasti tulee aika, jolloin harmittelen, etten osaa, ehdi tai muista olla riittävästi leikeissä mukana. Tai mua ei enää huolita. Voin sitten täällä käydä muistelemassa, että joskus sentään olin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti