Söpöt tonttulakit Momelilta

Meillä lapset leikkivät läpi vuoden tonttulakeilla. Vaikka viime joulun jälkeen yritin ne jemmata, on silti silloin tällöin yön pimennyttyä peiton alta löytynyt nukkumasta pikkuinen tonttu. Ja nythän on toki kaivettu joululaatikoista loputkin hiippalakit esille.

Totesinkin tongittuani, että uusille tonttulakeille oli tarvetta. Päät kasvaa ja opiskeluvuosina Tiimarista ostetut ratkeavat viimein saumoistaan.

Tilasin Momelilta supersöpöt, vähän erilaiset tonttulakit. Molemmat lapset ihastuivat netistä kuvia selaillessa porokuosiin, mutta itse tykästyin joulutekstiin. Otin siis molemmat. Lakeissa ei ole kulkusia, mikä mahdollistaa luovat ratkaisut. Poropipoon haluttiin joulunpunainen tupsu (mietittiin myös punanenää helmestä yhdelle porolle) ja tekstipipo koristeltiin kahdella kulkusella. Pohjaväri on molemmissa kaunis, heleä siniharmaa ja kangas ihanan tuntuista. Tutustukaahan tekin Momelin sivuihin, tuotteisiin ja varsinkin ideologiaan! (Eikä ole maksettu mainos tämä.)

Erik taas toimi mun mallina, kun elävät mallit olivat ihan liian eläväisiä. Olisi nekin otokset ihan hauskoja ollut näytettäviksi, mutta tietokoneen näyttö simahti ja nyt tyydytään kännykkäkuviin.

Viikonloppu saapuu tähän taloon uuvuttavana ajatuksena. Olen kolme päivää yksin tämän flunssan jälkimainingeissa kitisevän ja öitä myöten ulisevan laumani kanssa. Itseäkin kitisyttää ja ulisuttaa tässä muiden yllyttäminä. No, eiköhän se tästä... Tietty voisi jotain muutakin keksiä ohjelmistoon, kuin nämä neljä seinää. Ei kai tämä flunssakaan enää tartuta. Vai?

Piparipuuhia

Viikko alkoi itsenäisyyspäivän jälkeen oudosti keskeltä. Keskiviikko on muutenkin sellainen rytinäpäivä, jolloin kaikilla on jonkinlaista menoa. Jopa mulla, Lankakerho! Meinasin unohtaa, kun on näin hassu viikko. Onko muita tulossa?

Piparihommissa hujahti eilen pitkälle linnanjuhlien päälle. Tyylilleni uskollisesti minipiparitalon saumat vinksottavat ja hätäiset kuorrutteet loikkivat vääriin paikkoihin. Mutta lasten palaute ilahduttaa: Äiti ne kaikki on NIIN hienoja!!

Itsenäisyyspäiväperinteitä

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tykkään, kun Suomessa juhlitaan itsenäisyyspäivää niin arvokkaasti. En tiedä muiden maiden käytännöistä paljoakaan, mutta arvelisin itsenäisyyden juhlinnan olevan monesti riehakkaampaa.

Itse olen näin aikuisiällä ottanut tavaksi katsoa keskipäivän jumalanpalveluksen Helsingin tuomiokirkosta. Siihen, sinivalkoisiin kynttilöihin ja illan Linnanjuhliin (mikäli lapsilta ehdin katsomaan) tiivistyy mun itsenäisyyspäivän kuviot. Noiden kuvioiden välissä annoin lumipesut parille matolle ja pian leivotaan lasten kanssa pipareita. Se perinne on poimittu omasta lapsuudenkodista, jossa (ainakin oman muistini mukaan) leivottiin joulua aina itsenäisyyspäivänä. Ja Muorilta saadun whatsapp-viestin perusteella siellä en tehty niin tänäkin vuonna.

En tiedä, kehtaanko myöntää, etten ole varmaan koskaan katsonut Tuntematonta sotilasta kokonaan. Ja tätäkään ei pitäisi myöntää, mutten myöskään ole lukenut sitä kokonaan: lukiossa oli yleisesti tiedossa, mitä kokeessa kysytään teoksesta ja opettelin vastaamaan niihin. Sain kympin. Pääpiirteittäin ja henkilöiltään tuttu tarina siis, sentään. Siteeratakin tarvittaessa osaan. Ehkäpä ensi vuonna sitten katson sen uuden version elokuvasta? En tiedä, onko oudompaa se, että jokin teos on noin tiiviissä yhteydessä isänmaan kunnioittamiseen, vai se, etten todellakaan oo oikeasti katsonut/lukenut sitä teosta. Varmaan jälkimmäinen...

Muuten kulutamme päivää flunssaillen. Kaikki lapset on sairastaneet nyt tavallaan. Isoin on jo kunnossa, pienimmällä on todettu korvatulehdus ja keskimmäinen käyttäytyy öisin varsin oudosti. Sekoilee ja kiljuu. Liekö silläkin korvissa jotain? (Tai korvien välissä? Eh, heh...)

Mistä te joulustressaatte?

Joulustressi taitaa useimmiten tarkoittaa siivoamisista ja ruoista stressaamista. Itse en aio ottaa perussiivoja kummempia tavoitteeksi. Laatikotkin on jo tehty, ne pitää enää hakea marketin pakastealtaasta. Heh, heh.

Mun stressi liittyy lahjoihin ja sukulointiin. Ei sillä, molemmat ovat erittäin tärkeä ja hyvin mieluisa osa joulua, mutta molempiin liittyy pieni murhe siitä, että saanko hoidettua kaiken niin kuin haluaisin, ja meneekö kaikki nyt niin, ettei kukaan harmistu. Tänä vuonna ollaan muutaman aikuisen kanssa sovittu, että jätetään toisillemme lahjat ostamatta. Helpottaa, kun tapaan ottaa lahjoista ihan kamalan stressin, ja lahjottavia lapsiakin on jo omasta takaa ja kummiuden myötä paljon. (Lapsille on kyllä mukavan helppoa ostella lahjoja. Lisäksi huomaan tykkääväni erityisesti juuri niiden lahjomisesta, jotka eivät lahjo takaisin. "Vastalahjatilanteessa" tulee aina mietittyä, että onko toinen panostanut enemmän ja onko itse hankkimani yhtään mieluisa... Enpä olisi lapsena uskonut, että jonain päivänä en oikeastaan toivo joululahjaksi mitään.)

Sukuloinnin suhteen tehtiin meidän mittakaavassa radikaali ratkaisu: päätimme viettää aaton omalla perheellä kotona ja lapsuudenkoteihin lähdemme vasta joulupäivänä. Onneksi ne sijaitsevat lähellä toisiaan. Onnistumme kahdessa päivässä tapaamaan molempien suuresta sisarusparvesta kaikkia, ja perheiden näkeminen olisi kyllä ehdottomasti mennyt sen toiveen kotona vietetystä joulusta edelle.

Nyt kuitenkin kaipaamme yksinkertaisuutta, rauhaa, omilla ja lasten ehdoilla menemistä ja stressittömyyttä. En ole blogissa vielä ääneen sanonut, mikä on tänä syksynä vienyt voimavaroja arjesta. Lyhyesti kerron nyt: Miehen vakava työuupumus. Nytkään en siitä enempää kirjoita, vaikka aiheesta kyllä avoimesti puhummekin. Siihen vain liittyy niin paljon oheisasioita pohdittavaksi aina elämän peruspilareita myöten, että jotenkin niitä on kivempi käsitellä naamakkain, kuin täällä, missä en tarkalleen tiedä, keiden kanssa "keskustelen".

Mutta niin. Tavoitteena tälle vuodelle ihan erityisen stressitön ja rauhallinen joulu. Tällä hetkellä nämä suunnittelemamme kuviot kuulostavat hyviltä ja huojentavilta.

Mikä teillä aiheuttaa joulustressiä? Ja viettääkö kukaan muu vielä joulua "pelkän" oman perheen kesken? Kuvan ipanat ovat leikkineet tonttulakeissa läpi kesän. Nyt se ei enää näytä niin hullulta. Meno kyllä näyttää, hullulta siis.

Firman pikkujoulut

Miehellä oli eilen työpaikan pikkujoulut. Niin mullakin. Perinteisesti pidettiin siis lasten kanssa samana iltana "oman firman" pikkujoulut. Kuunneltiin joulumusaa, tytöt tanssivat ja annoin pojan sytytellä kaikki mahdolliset kynttilät. Askarreltiin pikkukuuseen koristeita ja saatiin pikkujoulupaketeista Kinder-joulupukit, jollaisia ovat toivoneet siitä asti, kun kauppoihin tulivat. Pieninkin sai palasen suklaata, jota nakersi onnellisena todeten jokaisen suupalan jälkeen "MAMM!!"

Menoa vähän hillitsi se, että vanhimmat lapset olivat kuumeessa. Särkylääkkeitä vedeltiin vähän eri tahtiin, mistä johtui eripariset virkeystilat. Kumpikin halusi kuitenkin katsoa Vain elämää -joulujakson, jonka mainoksia ovat kytänneet jo pari viikkoa. Kynttilänvalossa ja peittojen alla sitä sitten hiljaa tuijotettiin. Keskimmäinen nukahti sohvalle pinnistelystään huolimatta.

Vaikka lapset olivatkin kurjasta syystä rauhallisia, niin rauhallinen yhdessäolo tuntui hyvältä. Jotenkin aivan täydellinen ilta.

Keltainen katsaus pimeään arkeen

Kurkkasin omaa instagram-sivuani, ja siellä näytti hauskan keltaiselta. Jännä, en ollut ajatellut arkeani näin keltaiseksi. Ihana keltainen paita ja mr Piin takki...

Oikeastihan arki on aika pimeää. Kerholainenkin menee tätä nykyä hämärässä kerhoon. Yökerhoon, kuten asiaa yhdessä pohtiessamme totesimme. Heh, heh.

Yksi ongelma tässä kerhoaikataulutetussa arjessa on: Miukun unet. Hän mieluiten menisi päiväunille kahden tunnin kuluttua heräämisestään. No, seitsemältä herätessä se tietää ongelmia, johon mulla kerhopäivänä on vain kaksi huonoa ratkaisuvaihtoehtoa:

1) Venytän päiväunille menoa yli kahteentoista, jolloin kitisemme yhdessä kymmenestä alkaen, hakkaamme telkkaria, haluamme syliin ja sieltä pois (ja syliin, ja pois, ja yää, ja syliin, ja yää), haluamme syödä, tai pöydässä emme sittenkään halua ja heittelemme kynttilänjalkoja alahyllyiltä.

2) Laitan sen unille kymmeneltä ja herätän kerholaista hakemaan 11:45. Uusille unille iltapäivällä mennäänkin poikkeuksellisen kitisevinä, ja niillä sitten nukutaan yöunet plörinäksi.

No mutta, ei tästä pitäisi valittaa, ihan ookoosti nämä yleensä on silti mennyt. Harmittaa vaan, kun ei saa toimia toisen luontaisen rytmin mukaan, joka kuitenkin olisi aika selkeästi luettavissa. Muina päivinä kun nukkuu melko säännöllisesti n. klo 11-14 ja jaksaa tuollaisten unien voimin iltaan asti virkeä(hkö)nä.

Mut onneks on keltainen, virkistävä paita ja kahvi tuoksuu tippuneen juuri pannuun. Siispä moi vaan, ja hauskaa viikonloppua!

Joulu tuli taloon

 

Meillä on jo pari päivää käyty lasten kanssa keskustelua, jossa omat vuorosanani ovat olleet "joo joo, pitäis kyllä, ehkä huomenna, sitten kun on aikaa ja jaksan". Keskustelu on koskenut siis joulukoristelua. Oikeasti mulla ei ole yhtään ollut joulukaipuuta vielä, siksi on homma jäänyt.

Eilen kuitenkin nostettiin illan viimeisenä puuhana laatikot lattialle. Lasten fiilikset oli niin tuttuja. Muistelin 4 vuotta sitten kirjoittamaani blogitekstiä ostamastani lumisadekuplasta ja omista joulukoristelaatikkomuistoista (mainitsin muuten siinäkin tekstissä tykkääväni pitkistä yhdyssanoista). Lapset huokaisivat onnesta, kun laitoin sen kuplasoittorasian soimaan ja kysyin, että muistattekos tämän! Seimiasetelmalaatikkoon Poika oli kirjoittanut pienelle paperille terveiset itselleen, kun viimejoulun jälkeen pakattiin ukkelit laatikkoon. Muisteltiin, missä mikäkin askartelu on tehty, ja missäs ne olivat viime vuonna. Nyt kaikki askartelut pääsivät keittiön hyllylle jouluiseen valometsään seikkailemaan suloisessa sekamelskassa.

Illalla ihastelin kotia. Valot ja punaiset yksityiskohdat toivat kuin toivatkin joulumielen. Mieskin kertoi jo pari päivää toivoneensa, että laittaisin koristeet. Hassua. En arvellut sen ajatelleen sellaisia.

Oma lookkini on tänään taas niin muumilaaksoinen, että hymyilyttää joulufiiliksen päälle vähän extrasti. Nautin siksi tästä kotona olemisesta, että aamulla saa oikeasti kiskaista päälleen ihan, mitä mieli tekee. (Ja sori, kun kaikki kuvat on nykyään näitä kännyräpsyjä. Pitäisi nostaa tuo kamerakin joskus esille ja kuvata oikeinpa sillä.)