25.7.2019

Kahdet synttärit





Kaikkien lastemme synttäreitä vietetään kesällä. Kesä- heinä- ja elokuussa. Koska kutsuvieraslista on monilta osin joka juhlissa sama, ollaan toisinaan yhdistetty juhlia. Tänä vuonna ehdotin lapsille, että juhlittaisiin kahta isompaa yhteissynttärein. Ei käynyt heille.

No, minä olen äiti, joka kuitenkin toisinaan päättää vastoin lasten tahtoa, mutta yritän kyllä saada kuvion heillekin mieleiseksi. Niinpä löytyi huvittava kompromissi: Isoveljen 9-vuotissynttärit juhlittiin takapihalla ja Keskisiskon 7-vuotissynttärit keittiössä. Kummallekin oli omat kattaukset, kummallekin laulettiin vuorollaan ja vieraat juhlistivat omaa kummilastaan tai halutessaan molempia, sopivassa suhteessa.



Sää oli suotuisa ja monikäyttöinen takapihamme palveli hyvin. Tytön juhlissa värjättiin hiusliiduilla hiuksia ja tehtiin hattaraa. Pojan juhliin lämmitettiin sauna ja sai paistaa vohveleita.

Molemmat olivat tyytyväisiä päivään ja itsellekin jäi ihanan höttöinen mieli, vaikka osittain pää oli pehmeänä helteenkin takia.



Poika toivoi traktorikakkua. Olin vähän luova ratkaisussani:
Tulikin traktoriasetelma. Kynttilät viritettiin "piippuriviksi konepellille".


2 kommenttia:

  1. Hyvä kompromissi! Täytyy pistää korvan taakse, jos joskus kesäpojille ei yhteissynntärit enää maistukaan. Ja hauska traktoriasetelma! Hienot renkaat erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen! :D Veikkaan, että joka vuosi nämä eivät kuitenkaan tähän taivu. TOSIN kaverisynttäreiden merkitys tulee varmaankin kasvamaan vuosi vuodelta (ainakin tytön kohdalla arvelen näin), joten ehkä yhdet "omat juhlat" riittävät jatkossa sittenkin helpommin, kuin nyt? :)

      Poista