Itsenäisyyspäiväämme vaikuttaisi olevan tulossa uusi traditio aktiivisen partioharrastuksen myötä: Lupauksenanto jumalanpalveluksessa. Lupauksenantajia oli kourallinen, ja keväällä/aikaisemmin luvanneisiin lisättynä se on jo ihan kiva määrä puolentoista vuoden partiotyöllä. Hitaasti, mutta tasaisesti lippukuntamme kasvaa, ja perhepartion myötä aikuisia ja uusia tulevia sudenpentuja tulee joukkoon mukaan.
Myönnän, että olen aika ylpeä meistä, myös itsestäni, että saimme tällaista aikaan ja alkuun.
Osa sudenpennuista istui kirkon penkissä, kuin tottelevaiset tatit. Omat pentuni eivät. Pitänee harjoitella vuoden aikana kirkkokäyttäytymistä nykyistä ahkerammin, ettei tarvitse ensi vuonnakin kutsua päivää (peittämällä raivo pieneen vitsiin) itsepäisyyspäiväksi...
(Tosin ei se ihan uusikaan vitsi taida meidän juhlakulttuurissa ollut, sen verran sujuvasti putkahti mieleen...)
Vaikka partiotoiminta on kansainvälistä ja yleismaailmallista, tuli hyvin isänmaallinen olo, kun koko porukalla edustimme sinisissä univormuissa.
Perhepartio kuulostaa kyllä kivalta harrastukselta! Jotenkin etenkin pienten kanssa kaipaisin enemmän yhdessä harrastettavia juttuja. Kovin pienestä asti harrastetaan monessa ilman vanhempaa.
VastaaPoistaVoi, hyvinkin voisin kuvitella, että teidän suunnalla olisi perhepartiotoimintaa! Mukaan vaan!! Ja jos ei ole, niin ei muuta kuin järkkäämään! 😉
Poista