Vuosi vaihtui. Viime vuoden viimeisenä yönä näin kokonaisvaltaisesti ahdistavaa unta töihin paluusta (joka tapahtuu siis huomenna) ja mieli oli muutenkin jotenkin kipeä. Tiedän toki miksi. Paitsi, että töiden alku pyrkii stressiksi mieleen, niin kuluvaa vuotta ei ole ollut helppo käydä läpi. Ja sitähän tässä taitteessa kaikki tekevät, ja omilta ajatuksilta ja kokemusten kertaamiselta on mahdotonta välttyä. Välillä jo vahvalta tuntunut olo käy taas huteraksi.
Vaikka perusturvallisuudentunne on järkkynyt ja tulevan vuoden kohtaamiseen liittyy paljon epämukavia ajatuksia, on mieli kuitenkin lopulta luottavainen tulevaisuuden suhteen. Saman olen kuullut muidenkin kriisin kokeneiden suusta ja on hassua, että sanon sen nyt itsekin: Pelkään vähemmän. Kauheaa on tapahtunut, enkä olisi voinut sille mitään. Joten miksi rimpuilla, miksi pelätä? Sitä tulee, mitä on tullakseen, ja pyrin olemaan mahdollisimman vähän vastarintana sellaiselle, minkä suhteen en voi mitään tehdä. Luotan yhä hyvään. Otan surkean laulun, ja yritän tehdä siitä paremman.
Ostin itselleni joululahjaksi sivellintussit. Opettelen koukertamaan. Ei ole niin helppoa, kuin luulisi. Yleensä en innostu tekemään asioita, jotka eivät heti suju haluamallani tavalla. Nyt kuitenkin saan intoa ajatuksesta, että olen tässä huono, mutta tulen paremmaksi, kun ahkerasti harjoittelen. Sillä asenteella vuoteen 2019?
(Osallistukaas muuten eilen julkaisemaani ennustusleikkiin ja arvontaan! Hauskinta on aina lukea ajatuksianne, joita tämä leikki teissä herättää!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti