Ohoi, nettitohtorit, tulkaa kotikäynnille tänne!

Huoh. Oksentelu on jatkunut viimeöisen ja aamuisen jälkeen. Jotenkin oksennukset liittyvät ruokaan, mutta tänäänkin on viidestä ruoasta vain joka toinen tullut ulos. Ensin yskii, ja sitten lentää kaaressa. Ja viimeisimmällä kerralla tuli ensin "limaröyhtäys", jota seurasi iso oksennus ilman yskää, johon aikaisemmin oon oksentamisen liittänyt.

Kuvailen tilanteen nyt siksi, että toivon jonkun osaavan sanoa, että "kuulostaa tutulta, tee näin ja noin", tai "kuulostaa oudolta, menkää lääkäriin". Itse olen tästä ihan hämilläni. Ei meillä oo tavattu oksennella, kuin oksennustaudissa ja kerran auringonpistoksen takia. Tuntuu, että oon edellisen oksennuksen jälkeen istunut kulmat kurtussa ja pidätellyt hengitystä. Ihan, kuin se jotenkin valmistaisi mua paremmin seuraavaan mahdolliseen oksennukseen.

Tilanne on siis tämä:

Ke-to -yönä viime viikolla, teltassa, heräsi yöllä itkemään lohduttomasti ja oli aikaisemmasta poiketen räkäinen ja yskäinen. Itki vartin rauhoittumatta ollenkaan, mutta sitten nukahti ja nukkui melko rauhallisesti aamuun asti. Aamulla löysin yhden pistoksen näköisen paukuran nivustaipeesta, mutten usko teltassa olleen ainakaan ampiaisia...

Flunssa jatkui seuraavat päivät lievänä nuhana ja yskänä.

Viikon kuluttua torstaiyönä yskä muuttui pahemman kuuloiseksi. Torstain aikana hengitys muuttui hankalan kuuloiseksi, uloshengitys vaikutti erityisen työläältä puhahtelulta. Nukuttiin alkuyö sylikkäin ja pystyasento näytti helpottavan oloa.

Perjantaina halusin käydä lääkärillä, kun yskä oli aamullakin inhottavan kuuloista ja hengittäessä koko kroppa teki paljon tavallista enemmän töitä. Haroi myös pahaenteisesti korvaansa ja oli itkuinen eiliseen tapaan.

Lääkärillä käydessä lapsi olikin tohkeissaan ja iloinen. Ei yskinyt yhtään, eikä muitakaan merkkejä ollut. Tietenkään. Saatiin diagnosoida taas yksi yliherkkä äiti. No, lääkäri kuunteli keuhkot. Ja kurkkasi korvat terveiksi. Ylähengitystieinfektio ja terveen paperit. Yskä lähtee kuulemma yskimällä.

Lauantai sujui hyvin, kunnes lauantaiyönä ihan kesken unen alkoi yskiä ja oksentaa. Sama oksennushomma tapahtui sitten aamupalalla, kesken syömisen. Eikä kyse ole ollut todellakaan mistään pikkupukluista... Seuraavan kerran oksensi puolisen tuntia välipalan syömisen jälkeen autossa. Oksennusta tuli kovalla paineella monta yökkäyksellistä, kenties huonon asennonkin takia. Istui siis kaukalossa. Väreistä päätellen oksensi koko mahan tyhjäksi aina aamupuuron mustikoihin asti. (Kyllä, kaikkialla lainehti oksennusta. Kyllä, oli hirveää. Paitsi oksentajalla oli taas hauskaa.) Illan toistaiseksi viimeinen oksennus oli tuo ylhäällä viehättävästi kuvailemani "limaröyhtäksen" aloittama laattahomma. Ruoka on maistunut viimepäivinä tavallista huonommin, joten jotain sellaista on meneillään, mikä vaivaa syömistä. Kurkkukipu? Vatsakipu? Toisaalta hän on aiemmin oksennellut myös hampaita tehdessään ja klönttisestä ruoasta. Eli refleksi tuntuu olevan aika herkässä...

Se alussa mainitsemani ötökän pistos on kuluneen viikon aikana muuttunut ihmeelliseksi kovaksi, isohkoksi paukuraksi. Kuin koholla oleva suuri luomi. Mainitsen sen, koska se on ollut olemassa muiden vaivojen kanssa yhtä kauan. Tuskin liittyy mitenkään mihinkään.

Eli kotilääkärit ja nettitohtorit, kuulostaako tutulta vai kuulostaako oudolta? Mitä tässä nyt pitäisi tehdä, että tekisi oikein? Ettei olisi vauhko (paitsi omassa blogissaan saa kyllä vauhkoilla tämän verran, eikö?), että olisi viisas ja järkevä ja kykenevä huolehtimaan omasta kultakimpaleestaan. Ja pitääkö eristää koko perhe muusta maailmasta? Vai vain oksentelija, vai onko tarpeen sitäkään?

Musta tulee niin epävarma ja hätääntyvä. Varsinkin päivän pimetessä yöksi ja lähimmän päivystyspisteen ollessa kiinni. Aina, kun on jotain epämääräistä ja hallitsematonta meneillään, puren hampaita ja istun tuolilla vain puoliksi. Joka lihas jo valmiiksi jännittyneenä. Jos vaikka pitää toimia. Argh. Nyt pitäisi itse relata. Itse lapsi on ihan freesi ja iloinen. Mitä nyt välillä yrjöää vatsansa tyhjäksi ja yskii (enää satunnaisesti) inhottavan kuuloisesti. Tosin pakostihan se jossain vaiheessa väsähtää, jos kaikki ruoka tulee ennen aikojaan ulos...

Levoton yö ja epätiivistettyä ajatuksenjuoksua

Viime yö oli tapahtumarikas. Ja jotta osaisin itsekin laittaa oikeaan perspektiiviin kokemani ärsytykset, pitää muistaa, että hässäkkäyöt alkavat olla hyvin harvinaisia.

22:00 Tytöt jo nukkuvat. Isoin ulisee jalkaansa. Venytellään. Diagnosoin tramppaväsyä lihaksissa.

22:15 Käyn lässyttämässä samaisen kukkujan onnelliseksi. Kerron vauvajuttuja. Rutistan sen naaman käsien välissä lyttyyn. Tältä näytit, kun synnyit. Kohta sekin nukahtaa.

23:00 Iltaan jää tänään nollailuaikaa. Mr Pii lukee kirjaa ja minä piirrän. Mukavaa. Talo on hiirenhiljainen. Jälkikäteen ajateltuna pahaenteisen hiljainen.

00:00 Nukkumaanmenoaika.

00:30 En vielä ehtinyt nukahtaa. Pienin seisoo sängyssä takkuisena, joku on vienyt tutin.

00:40 En vieläkään ehtinyt nukahtaa. Isoin herää kiukkuisena ärisemään jalkaansa. Hieron ja lohduttelen. Hän nyyhkyttää piirtäneensä siihen ruman kuvan. Ei selvinnyt, että mihin. Puen sille yökkärin ja annan vettä. Huomaan, että keskimmäinen on pissannut sänkyyn. Lakananvaihto, suihkutus, puetus ja lohduttelua. Isoin kiukuttelee, että minkä pelin hän valitsikaan. En taas ymmärrä, mistä puhutaan. Ei hänkään. Lopulta lastenhuoneessa sammuu valot ja lapsetkin suunnilleen hiljenevät.

01:10 Takaisin sänkyyn. En tietenkään ehtinyt vieläkään nukahtaa, eikä toki mr Piikään, kun pienimmässä sängyssä aletaan oksentaa limaista makaroonilaatikkoa. Illan toinen lakanapyykkisatsi. Kerkiän jo kiroilla oksennustautipöpön saapumista, kunnes järki (mr Pii) sanoo, että kyllä se oli nyt sitkeästä limasta johtuva yskäoksennus. Säikähdän ja stressaannun kuitenkin.

01:40 Päästään taas yrittämään nukkumista. Otan pienimmän kainaloon toivoen, että saisin siten vähän nukuttua itsekin. Jännityn silti joka kerta, kun se muuttaa asentoa tai yskäisee. Ei kuitenkaan oksenna enää. Ihastelen, kun on niin söpö tuhisija.

02:30 Tässä välissä saatoin jopa vähän torkahdella, vaikka säpsähdinkin kylkeä kääntävään pienimpään useita kertoja. Nyt kuitenkin isoin itkee lohduttomasti. Jalkaan SATTTUUUUUUU! Tönin mr Piin hommiin, koska kainalossani juuri tällä hetkellä nukutaan sikeästi. Pitkän kaavan rauhoittelu ja annettu särkylääke hiljentävät talon ennen kolmea. Kainaloiseni muuttuu kuitenkin levottomaksi. Itseltä karkaa taas uni, alan räplätä puhelinta.

03:00 Siirrän väkkärän vierestäni pinnasänkyyn. 03:09 on viimeinen muistamani kellonaika.

07:58 Mies herää aamulla ensimmäiseen vuoroon. Aamupalalla Miuku oksentaa yskän seasta puuron. Ei uskota edelleenkään oksennustaudiksi, mutta stressitaso vähän nousee silti.

10:30 Vuoronvaihto. Iskä unille, äiti hereille. Pyykkikone ei tunnu pesseen pyykkiä hyväksi. Ärsyttää. Isommat lapset riitelevät. Ärsyttää. Isoin ihmettelee, miksi hänellä oli aamulla yövaatteet. Ei halua mennä trampalle tänään. Keskimmäinen itkee kaikesta. Ärsyttää.

Tavallaan on silti hyvä mieli: hommat sujui yölläkin sutjakkaasti ja tänään oli mahdollista joustaa hommien ja aikataulujen suhteen. Mietityttää, että miten tällaiset tilanteet ratkaistaan siinä vaiheessa, kun ollaan taas molemmin töissä. Kuka silloin jaksaa valvoa öitä ja miten päätetään, minkälaisen oksennuksen takia pitää soittaa aamuvarhaisella pomolle, että sijaista tarttis nyt etsiä. Onneksi olen vielä kotona. Voisinko keksiä kotoa hoidettavan työn seuraaviksi vuosiksi, niin ei tarvitsisi jatkossakaan stressata tällaisista asioista?

Kuvaksi poimin viimeisimmän ottamani: Miuku leikkimässä vesivadeilla ja vesi-ilmapalloilla. Ja koska olen levottoman yön jälkeen rönsyilevä ja tiivistämiseen kykenemätön, jatkan vielä yhdellä aiheella: Nyt, kun olen nähnyt muutamia kuopukseni ikäisiä lapsia, voin todeta hänen olevan ihmeellisen rauhallinen ja pitkäjänteinen yksivuotias. Hän kävelee aika sujuvasti, mutta ei kuitenkaan juokse vaarasta toiseen. Kiipeilyyn hän suhtautuu uteliaasti, mutta varovasti. Kun toiset pienet tutkivat uusia asioita syöksymällä niihin suin päin, tutkii Miuku kulmien alta kurtistellen, pelkällä epäilevällä tuijotuksella. Tällaisiin kivoihin hypistely- ja lotrausleikkeihin hän jaksaa keskittyä ihmeellisen pitkiksi ajoiksi. Jotenkin niin söötti. En kestä.

Kaikilla on tramppa!

"Äiti miksi kaikilla muilla on tramppa, paitsi meillä?"

Näin on vinguttu jo monta kesää. Nyt meilläkin on, Tokmannilla oli hyvät tramppa-alet. Toivottavasti meilläkin ei ole kohta nilkkavammoja, ikävemmistä kolhuista puhumattakaaan. Nyt pitäisi laatia säännöt, joissa oikeasti pysytään. Esimerkiksi "yksi pomppii kerrallaan" ei näköjään mennyt ihan kaikilla pomppijoilla jakeluun... Kröhöm. Toisaalta noiden pienten tramppaleikit näyttäisi vielä olevan hippaleikkiä ja pientä kiljuvaa pompottelua, eikä onneksi bäkkäreitä, flippareita ja muita volttareita. Mitä nyt ovatkaan. Keksin ite. En mä niistä tempuista mitään tiedä. Lapsikin tiedusteli, mitä temppuja osaan trampalla tehdä. No pidätellä pissaa. Siinä oli kuulkaa temppua kerrakseen.

Nipsukorviksia

Tässä eilisten kaverit.
Tusseja, korupohjia, helmiä, kynsilakkaa, puunappeja, liimaa, nipsukorvispohjia.
Neitileikit alkakoon!

Elsa-korvikset

4-vuotissynttärit lähestyvät. Ollaan koitettu kaivaa tytöstä synttärilahjatoiveita. Siinä, missä pojalla oli kuukausi sitten selvät sävelet ja lista yksityiskohtaisia toivomuksia, on tytöllä kikatuksentäyteinen luettelo järjettömyyksiä: Dinosaurus! Maajyrä, joka jyskyttää tietä, ZUM, ZUM, ZUM! Oikea kaivuri! Joku eläin!

Annaa ja Elsaa pyytää edelleen, ja sitä on jo vähän hankittukin paketointia odottamaan. Ja nipsukorviksia hän hinkui kaupasta joku aika sitten. En malttanut silloin ostaa kuuden euron korviksia, kun arvelin niiden heti hukkuvan. Ostin sitten askarteluliikkeestä nipsupohjia ja liimailin niihin helmiä, nappeja jne. Saatiin samalla rahalla monet! (Esittelen myöhemmin lisää.) Enkä tietenkään malttanut odottaa synttäreihin asti, vaan otettiin ne heti leikkeihin. Tänään käyttövuorossa nämä vaatimattoman kokoiset Elsa-korvikset ja muut kotikutoiset Elsa-asusteet.

Ihana, iso neiti. Melkein neljävuotias.

Hassu Keskimmäinen ja Klik-Klok -juttuja

Keskimmäisen roolista sisarussarjassa puhutaan paljon. Mieheni on sarjassaan  keskimmäinen, muttei jotenkin koe istuvansa siihen perinteiseen sovittelijan ja erityishuomiotta jäävän kiltin lapsen rooliin. Uskoisin meidän keskimmäisemme olevan monessakin suhteessa isänsä kaltainen. Isoveljen kaveriporukassa hän saa paikkansa olemalla hassu ja välillä vähän räävitönkin. Äitiä nolottaa, kavereita naurattaa.

Hassuudesta mun piti nyt kertoa, joten jätetään ekan kappaleen ajatukset tuohon, vaikka aiheesta kenties irtoaisi enemmänkin. Hassuuteen siis: Oon nauranut Keskisiskon leikeille ihan katketakseni. Ensinnäkin on huvittavaa, miten hän nimeää lelujaan, kuten puupalikoita. Ulkoleikeissä on aktiivisesti ollut mukana kepit Klik-Klok ja Satsitappi. Harmi, kun en muista muita hauskoja nimiä. No, jos sanon, että "Flig" ja "Flog", niin osuu aika lähelle sellaisia, mitä tapaa keksiä. Ja usein on mukana joku "Tsjanfjelgjellen" -tyyppinen nimikin, joka vaihtuu tietenkin leikin edetessä moneen kertaan lausumis- (ja muistamis-)vaikeuksien takia. Kameran virkaa on toimittanut kaarnanpala ja partioleirin ajan hänellä oli läppärinä aanelonen. Sillä sitten pelaili yölläkin niin, ettei tahtonut uni tulla. Ja otti kuvia ja lataili siihen leirialueen karttoja.

Yksi kesän lempparileikki on naapurin tytöltä poimittu "kumihanskavaavileikki". Eli vedellä täytetty kumihanska. Joka on siis löllö vaavi. Meidän kauppareissujen ja öiden ajaksi se menee pakastimeen päiväunille. Aamupalapöydässä oli siis hiljalleen sulava jääkalikka kaverina. Sen nimeä hän ei ole meille halunnut kertoa, vaikka sillä kuulemma nimi onkin. Ollaan kai naurettu nimille liikaa. Niin kuin vaikka tälle mininallelle, jonka nimi on Natsi-nalle.

Puuvillaneule teltan hämäristä

Meidän lapset, varmaan kaikkien, inhoavat villavaatteita. Kutittaa. Siispä neuloin Pikkiriikkiselle puuvillaneuleen Novitan ekopuuvillalangasta. Näyttää kevyesti nuhjuiselta jo uutena, mutta eipä tuo haittaa.

Keskeneräisestä Uhmakas totesi odotetusti, että "Hyi, yäk!"

Siispä tein kettukaverille samanlaisen. Kettu on kuulemma alkanut palella ja sille on ollut paita tilauksessa jo pari päivää. Johan kelpasi tytöllekin oma raitapaita.

Eikä kutita. Mallia otin teltan hämärissä parista vanhasta paidasta ja neuloin sen verran, mitä milläkin värillä riitti. Ihan hauskasti onnistui näistä epäsuunnitelmallisista lähtökohdista huolimatta. Helmassa olisi saanut olla kolme senttiä lisää, mutta vaatisi liian työläitä toimenpiteitä. Menee näin, ja menee sitten Miukulle kohta.