19.6.2018

Sateenkaarisynttärit



Täällä nukahti juuri pehmolelujen ja nukkejen väliin onnellinen synttärisankari. Ollaan juhlittu juhannuksena kolme vuotta täyttävää pienintä, joka on hämmentyneenä, mutta ilolla ottanut vastaan lahjoja, onnitteluja ja laulua.

Synttäreiden teemaksi tuli sateenkaari ja sade. Nyt, kun vihdoin saatiin oikeastikin sadetta pitkän kuivan jakson jälkeen. Elättelin toiveita, että illan aurinko olisi piirtänyt aidonkin sateenkaaren koristeeksi, mutta se jäi nyt välistä.



Miuku itse ei osannut teemaa vaatia, toisin kuin isommat, jotka pitkin vuotta päivittävät viimeisimmät ideansa pienimuotoisen koristelun suhteen. Sain siis valita aika lailla itse koristelun, ja idea lähti sateenkaarilautasliinoista, jotka taannoin ostin. Sateenkaari on kiehtonut mua aina. Lastenraamatusta etsin aina Nooan arkki -kohdan ja muistan edelleenkin sen ihanan värikkään kuvan niiden muiden, aika karujen ja vähän pelottavienkin kuvien seassa. Värikynät olen aina tykännyt järjestää paketteihinsa sateenkaaren värien järjestykseen. Sateenkaareen liittyy vahvasti se ihana, raikas tunnelma, jonka sateen jälkeen palaava aurinko luo. Mua kiehtoo myös yhdenvertaisuusteema, joka teemana olisi varmastikin jo sellaisenaan ihan yhtä hyvä lastensynttäriteema, kuin prinsessa- ja supersankariteematkin ovat. Sateenkaareen liittyy taikaa ja satua ja muutenkin sellaista leikkisää riemua. 





Mulla tulee juhlatarjoiluista joka kerta samantyyppiset: kauhean kriisin ja googlailun jälkeen teen kuitenkin aina jotain simppeliä piirakkaa, ostan jotain valmispasteijoita, leivon muffinseja ja täytän kakun valmispohjien väliin jne. Ja se on varmastikin ihan ok. Ei kenenkään vieraan päivä varmastikaan mene pilalle siitä, että tarjoan aina samoja juttuja. Ei pitäisi liikaa stressata, että täytyisi olla jotain erikoista ja uutta. Ja sitä paitsi päälläni mulla sitten oli hyvinkin erikoista ja uutta: Puin höpsöiksi kerroksiksi kaikenmaailman rimpsuja ja röyhelöitä. Näissä omassa kodissa pidettävissä juhlissa on se hyvä (?) puoli, että voi pukeutua ihan niin pöhkösti, kuin huvittaa!




Hyvät juhlat oli, kiitos vieraille ja kiitos Miukulle, että tuli perheeseemme olemaan niin tosi ihana ja söpö!



















2 kommenttia:

  1. Onnitteluterveisiä Miukulle! Ja juhannusterveisiä teille kaikille söpöille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja terveisiä! Ihanaa juhannusta teidänkin talouden söpöläisille! :)

      Poista