10.1.2018

Tukka-aatoksia



Kaipaan vaihtelua. On kaikin puolin olo, että oon uuden, virkistävän vaiheen kynnyksellä. Siksikin kai uusi tukka houkuttelisi. Kesällä värjätty tumma punertava oli virhe, mutta opettavaista oli se, että löysin siitäkin lopulta hyvät puolensa ja sain uusia lempivärejä vaatekaappiin.

Nyt kaipaisin uutta (tai edelleen sitä vanhaa) väriä ja värinvaihdon lisäksi mietin otsatukkaa. Aikanaan tykkäsin siitä, mutta silloin saamieni silmälasien takia kasvatin sen pois. Nyt mietin, että olisiko otsuri liikaa rillien kanssa? Toisaalta mietin myös korvien alle pätkäisyä. Helpottaisi talvitakuissa ja 3 vuotta sitten oli niin onnellinen vastaavasta päätöksestä. Tai sitten ne sateenkaarikarkkihiukset, joista oon myös salaa haaveillut. Hmmm...

Ehdotuksia? Lähialueen ihmisiltä otan vastaan myös kampaajasuosituksia.


Tai sitten vedän jatkossakin vain (koppuraksi kuivahtaneen hamppu)ponnarin takaraivolta silmille tälleen hilpeästi ja virkistäydyn vaihtelulla ihan päivittäin. Höhö.



4 kommenttia:

  1. Liukuvärit ja balayageraidat on niin kivoja, kun ei tarvi murehtia samalla tavalla juurikasvusta. Suosittelen. Ja sulle tietty kävis hyvin long bob malli. Mun mielestä se pituus näyttää ihanalta kiharana tai laineikkaana ja vähän sotkuisena. Toisaalta myös oikein kunnolla suoristettuna ja kiiltävänä. Värinä joku kiva bronde-sekoitus ihan oman maun mukaan. Kivoin ehkä ois, jos jakauksen paikkaa vaihtamalla saat yleisilmeestä enemmän tummemman tai blondimman aina päivästä riippuen. Otsis sopii sulle hyvin, mutta meneekö siihen hermot? Jos uskot voivasi elää otsiksen kanssa, niin siitä vain. Kampaajasuositusta en osaa antaa, mutta kannattaa katsoa somesta (face ja instagram) jos löytyisi kuvia kampaamon käden jäljestä. Hyvät hiukset piristää ihan uskomattoman paljon. Ja sit voit vaikka kesää vasten ottaa jonkun kivan sateenkaarikarkkivärjäyksen, joka näkyy ja asettuu kivemmin valmiiksi raidoitetulle pohjalle. Kovasti tsemppiä kaikkeen koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostipa ammattimaiselta ja vakuuttavalta! Täytyy näyttää kampaajalle sitten tämä sun kommentti! 😄 Termit mun tosin piti googlata, mutta tykkäsin! Balayage ja bronde, molemmat tuntuis hyviltä! Mulla oli vahva otsis 5 vuotta sitten (näkyy blogin alkuaikojen kuvisssa), mutta kasvatin silmälasien tieltä pois. Tykkäsin lookista, enkä tuskaillut niitä sen enempää kuin tukkaa muutenkaan, ehkä jopa vähemmän. Se antoi skarpin olon silloin, kun ponnaripäivänä olisin muuten näyttänyt vain kalpealta kaljulta. Jotenkin se oli sellainen suojelevakin asuste, jonka taakse piiloutua. 😄 Mutta nää lasit vähän mietityttää... toki nyt on osunut silmiin paljon ko. yhdistelmiä. No, ekaks pitäis varata jonnekin se aika. Pitääpä vielä instasta etsiä kampaajia, kiitti vinkistä!

      Ihanaa kevään odotusta teidänkin perheelle! (Saahan sitä jo toivottaa? 😉)

      Poista
  2. Mun mies kaipais mun hiuksiin jotain piristystä! :D Tai ankeuttajaa, koska se eilen illalla sanoi, että "värjäisit taas mustaksi". Mulla oli niin monta vuotta (hmm.... 5? vuotta?) mustat hiukset, että se kai olis mulle aika luonteva väri. Viisi vuotta on enemmän kuin puolet meidän yhteiselosta, eli hyvin ymmärrettävä kommentti mieheltä.

    Mäkin haluaisin jotakin twistiä tähän päähän, siis oon ollu sitä vailla jo pian 4 vuotta ja koko sen ajan oon ollu myös saamaton. :/ Ihan omaa laiskuuttani oon antanu pönsön vaan kasvaa ja se on aina samalla tavalla... aina... tylsästi....
    Pitkänä se sais pysyä, koska töihin se on pakko laittaa kiinni, mutta sitten jotain vekkulia...

    Otsurissa on puolensa ja puolensa. Jos leikkaa kevyen otsurin, sen saa äkkiä pinnillä sivuun ja se kasvaa nopsasti pois. Mutta ei ole niin kantaaottava kampausten suhteen, että periaatteessa sama olisko koko otsajouhikkoa olemassakaan.
    Jos taas leikkaa vaffan, raskaan otsurin: hän sitten on ja näkyy. Vaikuttaa. Mutta ollessaan nappijuttu ottassa, niin sitten se on hyvä. :)

    :D Kokeile olla ponnarietsarilla vaikka kuukausi. Katto ihmisten reaktiot ja tee niistä päätöksiä. :D :D

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans muistan sulle jotenkin aina tuon tosi tumman tukan, olisin väittänyt sulla nytkin olevan sellainen! 😂 Eli näin mullakin on silmää ihmisten ulkonäön yksityiskohdille. 😜

      Sulle vois sopia myös joku hauska ja villi väri esim. latvoihin.

      Mulla oli otsatukka aikoinaan, ja tykkäsin paljon. (Esim. http://paivakirja51c.blogspot.fi/2013/07/silmaa-iskeva-koala.html?m=0 ja http://paivakirja51c.blogspot.fi/2013/08/smartstorearvonnan-voittaja.html?m=0 ) Silloinkin sen sai helposti pinnillä ylös halutessaan, vaikka paksu olikin. Mutta nyt vain mietin tosiaan, että kuinka se näiden rillien kanssa passaisi.

      Poista