18.11.2017

Pikkujouluihminen (eli pieni jouluihminen)



Viisivuotias kirjoitti illalla muistikirjaansa ihan itse näin:



Meillä siis vietettiin tänään perinteisiä pikkujouluja ystäväperheen kesken. Keskimmäisemme ei olisi voinut olla tästä enempää innoissaan! Hän kun leikkii ympäri vuoden tonttuleikkejä ja viimeistään lokakuussa alkaa joulutohinat todenteolla joululauluineen ja -koristeluineen.

Tänään kaivoin parit jouluvalot ja punaiset koristeet juhlarekvisiitaksi, eikä hän meinannut pysyä housuissaan ilonsa kanssa! Pomppasi samantien sammuttelemaan kaikki kattovalot kynttilöiden ympäriltä ja alkoi valmistella joulurunoja ja säveltää muistikirjaansa joululauluja.

Lahjat eivät tämän todellisen joulufanin joululeikkeihin liity, vaan selvästi hän rakastaa tunnelmaa. Se on vähän hassua, sillä kotoa hän ei tätä geeniä ole perinyt, vaikka itsekin toki joulusta tykkään. En silti ole sellainen "tosi jouluihminen", kuin moni muu, ja kuten tämä viisivuotiaamme ilmiselvästi on. Ei siis ole opittu ja matkittu tapa, vaan näköjään sisäsyntyinen ominaisuus.

Pikkujouluohjelmaamme kuului mm. se jouluruno, pikkujoulupaketit ja piparitalkoot. Pienin länttäsi koristelemansa piparit pöytään nurin päin, estelyistä huolimatta, joka kerta. Vasta illan päätteeksi kävi ilmi, että hän luuli sokerikuorrutetta liimaksi. Pitääkin muuten käydä irrottelemassa ne pöydästä ja alustasta nyt, kun taiteilija on saatu sänkyynsä...







4 kommenttia:

  1. Se on joku joulugeeni. Tai hiukkanen. :D protoni.
    Mulla on aina välillä aktivoituva "kesäjoulutunnelmaneuroni", joka laittaa tunnelmoimaan kesäkuussa parin joululaulun verran. Ja nimenomaan niin, että kesällä. Ihan kersana istuttiin koirankopin uumenissa ja laulettiin joululauluja sielun kyllyydestä! :D

    Kyllä mä joulusta tykkään joulunakin aika paljonkin, en niinkään lahjoista, vaan punaisesta, valoista, GLÖGISTÄ!! ja tsaikkalaseista ja joulumusiikista. Ja havukoristeista. Mä oon ekat glöksyt imeny naamariin jo lokakuussa ja eilen viimeksi iiiison mukillisen sokerilitkua! Mahtavaa!

    Mä en niinkään purista pöytään jouluruokia tai leivonnaisia, kun ei niitä kukaan syö. En voi sietää rusinoita leivonnaisissa (äläkä vaan sano, että isäs on oppinu syömään niitäkin kaakuissa ja nisussa samalla kun alkoi juoda kahvia!! :O ) enkä mitään muutakaan hedelmää. Mutta pähkinöitä, rouhetta ja jauhetta: suklaata, karpaloita!! Namsk!! :D

    Mutta saman ilon jaan teidän keskimmäisen kanssa: mun paras tonttulakkini pääsee taas käyttöön!
    Ostin MamaGo:n vihreänvärisen tonttulakin pari joulua sitten ja se odottaa hattuhyllyllä mua uskollisesti kesän yli, kunnes sitä saa taas pitää ilman vinoja katseita! Se on niin paras päähän ja hieno ja värikäs ja se kulu sielä hiipan kärjessä!! Jeee!! :D

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös juotu glögiä jo joku tovi (se on meillä miesten juttu), ja huomasinpas itsekin heittäneeni juuri riisipuuron uuniin joulutuoksun toivossa. Eli pikkuhiljaa alkaa joulubuugi tarttua muhunkin. Tytöt lauloi äsken siis Joulupukki-laulua joulubuugina, se olikin aika hyvä, joskin tahaton sanaväännös. ;)

      Tietääkseni isä ei edelleenkään siedä rusinoita pullissa, eli ei hätää, maailmasi ei tarvitse järkkyä niiltä osin. :D

      Poista
  2. Hih, ihana pieni jouluihminen! Meilläkin selvästi asuu sellainen. Vaikka minäkin olen jouluihminen, ei usein joulufiilistelylle ole aikaa ennen adventtia. Niinpä jostain muusta kuin ympäristön vaikutuksesta on pakko johtua, että meillä Bonsku on puhunut muun muassa pipareiden leipomisesta ja joulupukista jo monta viikkoa. Toki mainoksia on alkanut näykyä kaupungilla, mutta minusta ihan niin paljon ei olla siellä edes liikuttu, että selittäisi koko jouluinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihmeesti se joulufiilis tarttuu pienistä jutuista lapsiin! Ihanaa kyllä! :) <3 Vaikea sanoa, muistavatko nämä vielä viime vuodesta mitään, mutta jotenkin en usko. :)

      Poista