16.1.2017

Hääpukuajatuksia






Eilen oli taas Käytä hääpukuasi -päivä. Illan pimettyä ja talon hiljennyttyä vasta sen muistin, vaikka lasten kanssahan testailu olisi ollut hauskempaa. Testasin kuitenkin. Sain vetskarin kiinni, mutta henkeä en oikein saanut.

Oon miettinyt aikaisemminkin, että millaistakohan olisi viettää häitä tässä vaiheessa elämää. Kun elämä on valmiimpi. Me mentiin naimisiin ihan yhteisen elämän kynnyksellä, alkumetreillä. Nuorina ja lapsellisina. Hyvä niin, niin olin toivonutkin aina. Kuitenkin nyt, kun takana on yhteisiä vuosia ja yhteisiä kokemuksia (sekä ihania, että raskaita), tuntuu välillä siltä, että olisi paikallaan juhlistaa selviytymistä ja saavutettuja asioita sekä puolikkaan, että lähipiirin kanssa. Pukeutua häpeilemättä ykkösiin ja pysähtyä vaalimaan rakkautta. Miten erilainen olisikaan hääpäivän tunnelma, jos sitä vietettäisiin nyt, eikä kymmenen vuotta sitten!

Eikä sillä, en tietenkään tekisi mitään toisin, jos voisin, kunhan mietin. Muistan, että pidimme hääpäiväämme elämämme parhaana päivänä. Se muisto on kuitenkin haalistunut lasten syntymien rinnalla: kyllä meille on hääpäivän jälkeen koittanut ainakin kolme ikimuistoisempaa päivää. Jos hääpäivä olisi vasta lasten syntymien ja muun yhdessä koetun jälkeen, se varmaan kokoaisi kaikki muistot ihanaksi ryppääksi ja ilo läikkyisi juhliessa yli niin kuin silloin ensimetrilläkin.

Jos Suomessa olisi tavallisempaa pitää juhlia vihkivalojen uusinnan merkeissä, yllyttäisin mr Piin sellaiseen. Tai ehkä en oikeasti, ei kuulosta luontevalta. Mutta leikin silti ajatuksella vähän. Sillä kerralla uskaltaisin tehdä juhlien ja yksityiskohtien suhteen joitain asioita rohkeammin. Aikuisemmin. Sillä kerralla osaisin ylistää ja kiittää miestäni ihan erilaisista asioista, kuin 10 vuotta sitten. Sillä kerralla tietäisin, enkä vain arvelisi, että ollaan hyvä ja toimiva tiimi. Että ollaan näppärä ja saumattomasti toimiva pari esimerkiksi silloin, kun pitää nopeasti saada sänky ja lapsi puhtaaksi öisestä yllätysoksennuksesta. Niissä uusintajuhlissa voisin varmaan kinua sen timanttisormuksen, mitä nuorena en vaatimattomuuksissani missään tapauksessa halunnut. Sillä kerralla laitettaisiin vähän aikaisempaa överimmäksi (enkä todellakaan tarkoita, että oikeissa häissä toivoisin olleen överimpää). Olisi vähän enemmän tylliä, hörselöä, meikkiä ja bilettä. No, tämmöinen ei ole tapana täällä, joten ehkä siirryn pohtimaan tätä vain mielikuvituksessani. Siellä, minne kerään kokoelmaa näkemistäni upeista hääpuvuista, joita hömppäkanavat mun suosikkiohjelmissa jatkuvasti esittelevät.

Mistä tuli mieleeni aikojen takainen hääpukupostaus. Mikäli et sitä vielä ole lukenut ja sinne omia hääpukukokemuksiasi kommentoinut, niin tee se nyt. Eikö?! Mä joskus haaveilen leikilläni hääpukuliikkeen perustamisesta. Olisi ihana hypistellä ja ihastella ja pukea morsiamia. Kuka ryhtyis mun kanssa?

Ja koska olen rönsyilevällä tuulella tänäänkin, niin lisätäänpäs yksi PS tänne loppuun: Näytin Pikkiriikkiselle eilisiä hääpukusovittelukuvia. Hän totesi huokaillen, että haluaa sitten isona käyttää mun hääpukua omissa häissään. Oho. No, säilytän sitä ehkä vielä tovin (tai ikuisuuden), vaikken uskokaan, etteikö mieli siitä muuttuisi...



4 kommenttia:

  1. Mä olen monesti pyöritellyt samoja ajatuksia. Miten erilaista olisi mennä naimisiin nyt. Häät olisivat varmasti monilta osin samanlaiset, puku varmaan erilainen. Jotenkin ajattelen että se "siirtymäriitti" silloin nuorena (tai nuorempana) oli tärkeä asia, jo ennen niitä monenlaisia vaiheita joita tässä on myös ehtinyt kohta 8 vuoden aikana olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin koen, se oli tärkeä asia tapahtuvaksi juuri silloin. Varmasti se on muistuttanut sitoutumisesta niinä vaikeina hetkinä, joita yhdessä oloon on naimisissa olon aikanakin mahtunut. Mutta kieltämättä, niin kuin tuossa jo taisin tekstissä pyöritelläkin, olisi kiva juhlistaa nytkin tätä yhteiseloa ja saavutettuja asioita yhtä juhlallisesti. ;) Ehkä sellaisetkin juhlat rantautuvat Suomeen pikkuhiljaa ja joidenkin vuosi(kymment)en päästä sitten voisi nolostelematta pitää kunnon kekkerit taas? :D

      Poista
  2. Mulla häiden pitäminen nyt tai silloin ei muuttaisi varmaan kovinkaan paljon muuta kuin hääbudjettia. Käyttäisin vähemmän rahaa.
    Ja kutsuisin vieraaksi enemmän tietysti nykyisiä kavereita, mutta en jättäisi entisiäkään kutsuttuja kutsumatta. En varmaan osaisi sanoiksi pukea tunteitani myöhemminkään kuin en silloinkaan osannut, mutta nyt tietäisin, ettei mies sitä tarvikkaan. Että riittää, kun sanon sen kaksistaan, hänelle. Osoitan rakkauttani.

    Yhden tätskyn kanssa kun juttelin, niin meidän häät on hänen sanojensa mukaan kuulemma olleet viimeiset serkusten häät, joihin on kutsuttu kaikki enot ja tädit.
    Mä joskus laskin, tai yritin, että monissako häissä oon istunu teidän isän vieressä, niin en osannu edes laskea. Aina tuli mieleen "vielä niin joo ne". :D Silloin on aina ollu onnistunutta pöytäseuraa!

    Mä en hääpukuani paljon enää hipelöi, mutta kuvia katselen usein. Siis todella usein. Jääkaapin ovessa on se koko juhlaseurueen yhteiskuvakin. Ja kortteja luen ihan säännöllisesti. Ja meidän häistä on jo (vasta) teidän esikoisen iän verran aikaa. :D

    Mä olen aivan suunnattoman onnellinen siitä, että se sama huumaavan täyttävä, suojaava, hoitava, hullaannuttava rakkauden tunne, joka täytti koko mun sisimpäni rakastuessani, samoin erityisesti silloin hääpäivänä, on edelleen läsnä joka päivä. Edelleen tunnen niin, kun tuo ukko tuossa pyörii.. :) Se on niin ihana.

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs olikin muuten teidän häät meidän esikoisen ekat juhlat, se olikin hauskaa! Olin fiiliksissä, että vauvankin kanssa voi juhlia ihan jatkoille asti! :D

      Ihanasti sanottu ukosta, oih! <3 Ja hauskasti sanottu tuosta meidänkin faarista juhlaseurana! :D Mä en kyllä pysty muistamaan, keiden seurana oon missäkin häissä istunut. Voi, kun suvun hääbuumi on hiipunut, olisi niin kiva vieläkin juhlia monta kertaa kesässä!! :)

      Poista