14.12.2017

Turvallisuudentunnetta unista



Tuskastelin tätä yhtä kurjaa tilannetta, mikä meillä on ja josta en tarkemmin voi tässä kertoa. Sisimpäni mielestä tällaisiin asioihin pitää reagoida paniikkikohtauksilla, mikä on Järjen Äänen mielestä aivan typerää. Olen kyllä pyristellyt melko onnistuneesti vastaan, mutta huonojakin päiviä on ollut.

Niinpä tilasin itselleni rauhoittavan unen nukkumaan mennessäni. Sain sellaisen. Olin ulkomaanreissulla, lapsen roolissa, vaikka omakin perhe oli mukana. Istuin auton kyydissä luottaen, että pääsen huolehtimatta perille. Isä hoiti passit, aikataulut, vuokra-autot ja kohteet. Rentouduin, oli hyvä mieli, nautin maisemista ja haaveilin lämpimästä merestä.

Seuraavana päivänä fiilistelin toteutunutta unitoivetta ja siinä vallinnutta turvallisuudentunnetta, ymmärtämättä kuitenkaan yhteyttä tarkemmin. Tilasin seuraavaksi yöksi uuden unen.

Tällä kertaa olin taas lapsi, pelkäsin erästä lapsuuden pelottavaa asiaa. Pääsin turvaan, kun istuin hiljaisessa, pimeässä elokuvateatterissa äidin ja tädin väliin. Unohdin uhan ja olin suojassa, vaikken edes kertonut vieruskavereilleni pelänneeni jotain. Myöhemmin lähdettiin kovalla vauhdilla köysihissillä korkeuksiin, ja olin yhä äidin ja tädin kainalossa. Hissin ampaistessa matkaan parkaisin kauhuissani "VITTU!!" vaikka eihän nyt äidin kuullen saisi.. Mutta kävikin niin, että äiti vinkaisi samoin. Oho.

Aamulla myhäilin taas ihanalle, rauhoittavalle unelle ja mietin, että turvallisuudentunnetta taidan kaivata. Vasta, kun aloin sanoittaa näitä unia tarkemmin, tajusin, että nämä kaksi unta eivät olekaan mulle lohduksi, vaan ihan oikeiksi ohjeiksi ja neuvoiksi, joita todellakin oon ollut vailla:

Näytä lapselle, että asia on hoidossa ja hallinnassa.

Ota viereen. Ei ole edes pakko puhua ja tietää.

Ja anna tilaa kurjille tunteille.  Älä tuomitse tunnetta, ja ole tukena, vaikka joskus tunne tulisi ulos väärinkin.


Mä oon jotenkin hämilläni, että mun aivoni toimivat näin. Että pystyn auttamaan ja tsemppaamaan itseäni näin, ja jopa hyvinkin heikolla hetkellä. Oon aika ylpeäkin unistani, joista oon aikojen saatossa saanut isoja oivalluksia ja oppinut aika erikoisiakin asioita.












10 kommenttia:

  1. Tällaisia me äiditja isätkin ollaan,murehditaan enemmän lasten kuin omien asioiden puolesta.Ja kun sitä luulee että lasten kasvettua isoiksi tuskat helpottaa,mutta ei se niin mene.Mutta ollaan kiitollisia,että saamme muistaa iltarukouksissa kaikkien puolesta,myös tämän seuraavan sukupolven. <3 <3

    VastaaPoista
  2. Kovasti tsemppiä siihen kurjaan tilanteeseen ja lisää turvallisuudentunnetta kaikille murehtijoille! <3

    VastaaPoista
  3. Mä toivon kanssa, että saisin unista lohtua tai edes jotakin neuvoja. Mutta sekavammaksi vaan menee! Tai sitten tarttisin kunnon tulkitsijan!

    Ensimmäisenä yönä, pyydettyäni sellaista tämän hetkistä mieltä eniten painavaa asiaa selventävää unta, näin unen, että meidän pihassa oli pistoolin kanssa paha mies, joka pyrki kaikin keinoin meille sisälle. Onneksi oli ovet lukossa, aikani lattioita konttailtuani menin aivan levollisena ja ehkä jopa välinpitämättömänä nukkumaan omaan sänkyyni. Ja nukuin niin hyvin. Soitin ensin vaan ukkelille, että älä nyt tuu kotia, ennenkö tuo mies on lähteny pois.

    Sitten seuraavana yönä näin, että siskot oli ottanu meidän takapihalta kiinni kolme pientä hevosta. Sellaista koiran kokoista hevosta. Joista yhden piti olla musta, mutta olikin vaalea ja pieni. Eli vielä pienempi minihevonen. Siinä ne makas meidän sovhalla kyljellään vieretysten ja asiassa mua eniten harmitti se, että se yksi oli vaihtunu. Siinä mustassa olis ollu joku juttu.

    Mä en vaan keksi, miten nämä kaikki vois selittää mitään. :D :D :D Tai siis kai ne jotain selittäis, mutta ei tätä ongelmaa. Tai sitten se tarkoittaa sitä, että ukkeli alkaa uuteen ammattiin hevosten kanssa. Perustetaan ravitalli! :D

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ehdottomasti tunneunia, jotka kumpuavat sisimmästä! :)

      Ensimmäisestä unesta arvelen, että elämässä taitaa olla joku uhkaava asia, joka tulee liian lähelle, sun ja sun läheisten reviirille suorastaan. Lopulta taidat kuitenkin uskoa, että sillä vaaralla ei ole suhun otetta: oot turvassa vahvan kuoren alla (koska ovet on lukossa). Eli tartu tuohon tunteeseen, joka sulla oli, kun hellitit ja menit nukkumaan. :)

      Toinen uni on hauskan kuuloinen! :D Siinä tartuin ensin tuohon pettymyksen tunteeseen, kun jokin ei ollutkaan sitä, mitä ensin oli ajatellut. Sitten vähän googlailin, että mitäs hevoset yleisesti tarkoittaa unien tulkinnassa, koska sekin on (paitsi toisinaan hakuammuntaa, myös) kiinnostavaa. Hevosten kerrotaan symboloivan mm. kunniaa ja menestystä. Musta hevonen sen sijaan tarkoittaisi surua. Eli ehkä on jokin asia, joka surullisuudestaan huolimatta olisi susta parempi, kuin jotkin hyvät asiat, joita olet saanut? Tai kenties jokin surullinen asia kääntyykin menestyksksi, kun se kiinni otettu hevonenkaan ei ollut musta? Se, että ne hevoset on pieniä, voisi kenties kertoa jostain menestyksestä, joka on vasta aluillaan? Vai olivatko siis varsoja, vaiko ihan minihevosia? Söpöä joka tapauksessa! :) Sisarusten mukana olo ja unisivustojen mukaan kuulemma myös useamman hevosen unessa esiintyminen viitannee jonkinlaiseen perhe-elämän iloon ja onneen. Hmm, olisipa kiva jutella enemmän aiheesta livenä, että löytyykö näistä selityksistä mitään, mikä korreloisi hereillä ajateltujen asioiden ja tunteiden kanssa! :)

      Poista
  4. Kiitos analyysistä!! En oo tienny mitään merkityksiä millekkään asioille, niinku esim. hevosille. Tuo on ihan mielenkiintoinen ajatus, että olisin mieluiten pitänyt jokun isommasti surullisen asian, kuin sen pienen kunnian. Täytyypä kaivella mielen perukoita, mihin se voisi liittyä!

    Meillä todella on nyt sellainen pelottava asemies ikkunan takana, aivan osuu oikeaan. Yritän olla tyyni ja rauhallinen, mä hoidan tän homman.

    Pukkaan sulle uuden uneni viimeyöltä, vieläkin mulle kryptisemmän. Mutta tämä oli jotenkin niin todellinen!!

    Oltiin ukkelin kanssa nukkumassa. Heräsin siihen tunteeseen, että makkarin ikkunan takana oli joku, poski kiinni ikkunassa ja koputti siihen TAAS aseen piipulla. Ikkuna oli aivan huurussa, niin että ikkunasta näki vaan niistä kohdista, mihin poski koski. Ikkunassa oli keltaiset verhot.
    Olin aivan täydessä unessa ja jähmetyin: ainut, mitä sain kysyttyä ukkelilta oli, että onhan ovet lukossa. Ja nyt kävikin niin, että itse kävin varovasti kokeilemassa, että on ne lukossa. Ja mitäs kummaa: menin pihalle, eikä mua pelottanu.

    Ne asetyypit olikin kaupungin vapaa-aikalautakunnan ihmisiä, jotka käytti asetta enemmänkin karttakepin tapaan, kuin uhkailemiseen.
    Ne johdatti mut meidän takapihalla olleelle tehdasalueelle, jossa oli paljon ISOJA ruosteisia rakennuksia, polttavan kuumaa ja kuivaa hiekkaa ja sieltä löytyi kolme huoneistoa, jotka oli kuulemma mun.
    Ja kaupunki oli pitäny siellä kaikenlaista toimintaa: naamiaisia ja nettikahvilaa ja näytelmäkerhoa... Ja nyt ne halus vielä sieltä ne kaikki roskat pois ja mun piti osoittaa, oliko niissä roskissa joku, jonka halusin pitää. Noh, mä kysyin, että saanko pitää kaikki huonekalut: ja kuulemma se oli ok! Joka puolella oli isoja halleja täynnä vanhoilla huonekaluilla sisustettuja nurkkauksia, käytäviä täynnä ihania valkoisia piironkeja ja ne kaikki jäis mulle. Mukaanlukien pihalla ollut iso pomppulinna. :D

    Heräsin siihen hetkeen, kun kuljeskelin siellä huoneistoissa hymyillen ja sivellen niitä tavaroita, että miten onnekas siinä hetkessä olinkaan!! Toisen roska oli mun ja mun aarre!!:D

    -Akka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tätä vielä kotimatkallakin, tästä ois voinut puhua tuntikaupalla. Huikea uni! :) Mutta ehkä ei oo oleellista, miten paljon se puhuttelee mua, kun sunhan uni se oli ja sulle tarkoitettu. ;) Mutta hei, pidä ne aarteet ja heitä roskat menemään. <3 Toivotaan tosielämän asemiehen paljastuvan tuollaiseksi suunnannäyttäjäksi. Kiitä itseäsi noista ihanista aarteista, muistoista, kokemuksista ja taidoista, jotka itse olet itsellesi elämän aikana kerännyt, niistä on varmasti iloa ja apua vielä moneen juttuun! :)

      Poista