Hirmurentouttava viikonloppu

Otsikko pitää lukea sarkastisella äänensävyllä. Vaikka voisin tietysti aloittaa muotoilemalla, että  "olipas mukava viettää laatuaikaa tuntikaupalla miehen kanssa vierekkäin istuen ja kuiskutellen". Olisi sekin totta, mutta kirjoitan silti niin, kuin asia oikeammin oli: Viikonloppumme nimittäin alkoi tämän mittaisella lauantaikoulutuksella:

Ja jatkui sitten tämmöisellä viikonloppucoctaililla:

Lapsi itse oli mielissään laskiessaan, mihin kaikkiin reikiin EI laiteta lääkettä. Positiivinen asenne. Vaikka man flu on kyllä man flu, oli  mies minkä ikäinen vaan...

Sateenkaarikannanotto

Kaikista aloittamistani blogiteksteistä tuli niin typeriä, että olkoon nyt tällainen vanha kuva sitten kannanottoni. Vaikkei toki vauvaa pitäisi valjastaa kantaa ottamaan. Mutta toisaalta hyvä kannanotto on kai sekin, ettei lasteni mielestä ole mitään kummallista siinä, että eräässä perheessä on kaksi äitiä. Ei yhtään kummallista.

Lakataan me aikuisetkin pelkäämästä, tuomitsemasta ja kieltämästä asioita muilta vain siksi, että itsestä ne tuntuvat vierailta. Tai vaikka ne sitten olisivatkin omaa arvomaailmaa vastaan. Kukin vastaa vain itsestään ja omista valinnoistaan. Annetaan muillekin mahdollisuus samoihin oikeuksiin ja mahdollisuuksiin, kuin meillä. Ei siinä kellekään ulkopuoliselle huonosti käy. Ihan oikeesti, haloo.

(Olisi pitänyt laittaa vain kuva. Kaikki sanat on jotenkin niin tyhmiä ja sanottuja ja riittämättömiä.)

Villahäät

Meillä on tänään hääpäivä. Unohdin. On ollut "tosi juhlallista". Ollaan tultu töistä ja päiväkodeista kauppojen kautta kotiin niin, että huikittiin heipat eri huoneisiin puoli viideltä. Pikkukakkosen ajan mr Pii nuokkui sohvalla ja minä sängyssä. Ja syötiin. Siinä välissä se toivotti hyvää hääpäivää. Oho, hups, joo samoin, ai siks olit laittanut jälkkäriäkin! Sitten on vuoroteltu raskailta tuntuvien lasten kaitsemisessa. Eivät kai ne oikeasti erityisen raskaita ole olleet. Normaalimeluisia, joskin kieltämättä aika helposti tulistuvia tänään. Mutta kun omat olot on olleet niin hirveän löllöt ja vellit.

Välillä mietin, että minkälaiset olisivat meidän häät, jos olisimme edenneet toisessa järjestyksessä. Ettei olisikaan juhlittu satamasta tuntemattomaan reissuun lähtevää laivaa, vaan jossain välietapilla matkan piristykseksi ja hyvin sujuneen matkan kunniaksi. Jos menisimmekin naimisiin vasta nyt, kakkavaippojen, vauvavuosikoomien, parisuhdekyllästymisien ja muiden kriisien jälkeen? Olisivatko ne juhlat sitten arkiset pirskeet, vai olisivatko ne "sitä jotain", mitä tässä lapsiperhearjessa aina välillä kipeästi tarvitsisi? Muistutusta siitä, miten hyvä tiimi ollaan, seurustelun alkuaikojen fiilisten tavoittamista, tunnelmallista nostalgiaa ja isoa (vähän vaivalla esiin kaivettua) kiitollisuutta? Saisiko siihenkin jonkinlaista taikaa, niin kuin oli siellä lähtösatamassa silloin?

No, en tiedä. Enkä tarkoita, ettenkö olisi halunnut juuri tässä järjestyksessä asioita tehdä. Vaan ehkä sitä, että nyt jos koska sitä tarvitsisi juhlaa, jossa nostaa tuo nurkassa pölyttyvä parisuhde jalustalle ja ylistää sitä. Hiphip, huraa!! Hiphip, huraa!!! Hiphip.... krooh pyyh... No, pöly ei onneksi ole kovin vaarallista, kunhan vähän muistaa välillä puhallella enimpiä pois.

Tunteileva

Hanuan kattoa Hami Piikikonnaa! Ai Sammy Kilpikonnaa vai? Sähän itkit viimeksi koko elokuvan ajan? Joo-o, hanuan! Eiks se ollut aika surullinen? Hmm-m, oji. 

Nyt se tuli tähän syliin ja piirtää koko perheen. Kaikki ovat vihaisia. (Kuulemma. Kuvasta sitä on vaikea sanoa, kaikki ovat suheroja.) Toivottavasti tämä kertoo tunneälyn kehittymisestä ja tunteiden harjoittelusta, eikä melankolisesta ja synkästä sielunmaisemasta...

Täällä on aika kivaa. Kuitenkin.

Eilinen työpäivä venyi koululla järjestämiemme myyjäisten myötä kolmetoistatuntiseksi. Lähdin koululta todeten, etten taida jaksaa aamuksi takaisin. Mutta mitä vielä, intoa puhkuen nousin sängystä varttia aikaisemmin kuin yleensä. Hiphei ja huomenta!

Luulin olevani tämän rutistuksen jälkeen ihan naatti, mutta kummasti sitä saakin virtaa onnistuneesti järjestetystä tapahtumasta. Ja siitä, että huomaa olevansa kotiutunut kouluun ja kaupunkiin. Tapahtumamme kokosi väkeä hirveän määrän, ja huomasin moikkailevani monia. Oppilaiden vanhempia, sekä omieni, että muiden luokkien. Lasten päiväkotikavereiden perheitä. Neuvola- ja kerhotätejä ja kerhosta tuttuja äitejä.

Onkohan tällä jokin merkitys, että samaan aikaan kun kamalien kouluverkkouudistusten lomassa mietin vakavasti syitä vaihtaa kotikaupunkia, alan huomata, että olenkin sopeutunut ja soluttautunut sekaan aika täydellisesti?

Jouluverhoihminen

Bongasin jo hyvissä ajoin tiedon, että marraskuussa S-kauppoihin tulee Housen uudella Ensilumi-kuosilla ihania juttuja. Ihailin pöytäliinoja, keittiöpyyhkeitä, pannunalusia ja tyynynpäällisiä ja näin muka jossain kuvassa verhotkin. Sellaiset päätin haluta, vaikka olen moneen otteeseen mainostanut, etten ole "jouluverhoihminen". Mutta ihastuin niin, että näiden vuoksi myönnyin muuttumaan "jouluverhoihmiseksi".

Vihdoin sitten viikonloppuna Prismassa hypistelin ihanaa tuotevalikoimaa tajutakseni, ettei verhoja kuulunut kattaukseen ensinkään. Jossain kuvassa olin kai tulkinnut seinällä roikkuvat keittiöliinat verhoiksi. Ihan itseäkin yllätti yltyvän harmituksen määrä.

Kunnes "kekkasin", (kuten äitini tapaa sanoa. Hyvä sanavalinta siksikin, että itse kekkauskin oli aika äitimäinen.) että ostan pussilakanan ja ompelen siitä verhot.

Helppo homma! Alareunan käänne oli valmiina, sivut auki vaan ja valmiita taitteita pitkin siisteiksi ja kuja yläreunaan. Ihan ei täysmittaista tullut, mutta eihän keittiössä tarvitsekaan?

Piti tähän aikaan vuodesta ihan vain sovittaa ikkunaan, mutta enhän sitten malttanut niitä enää ottaa pois. Itse olin kuviosta rekisteröinyt sen verran, että siinä on värikäs kaupunkimaisemavilske. Lapset kuitenkin innostuivat heti etsimään verhoista ties mitä, kuten katolla liukuvan "iskän". Näitä sitten pidän varmaankin maaliskuuhun asti, kun näin "jouluverhoihmiseksi" olen vähän hidas näiden sesonginvaihdosten kanssa...

Talvikranssi

Eilisen totaalihyytymisen en osannut odottaa, että tänään iskisi askarteluinspiraatio. No, iski. Ollaan koulussa tehty oppilaiden kanssa myyjäisiin lankatupsuista kransseja. Päätin tehdä kotona samanlaisen yksiin toisiin myyjäisiin. (Jollen sitten sorru pitämään tuota itse...)

Kieputtelin +40 tupsua sormien ympärille, solmin keskeltä ja siistin saksilla. Ei toki yhtä siistejä palloja tule, kuin pahvimuotilla, mutta tähän ei niin ole tarviskaan. Lankoina kahta 7 veljeksen eri valkoista, ehkä kerän verran meni yhteensä. Solmin tupsut paksusta rautalangasta väännettyyn renkaaseen ja koristelin punaisilla helmillä. Ajattelin hopeisia ja valkoisia, mutta näyttikin visiota laimeammalta, joten päädyin värillisiin.

Oppilaat ovat olleet yhteistyönä tekemistään kransseista ihan innoissaan. Mieluiten pukevat ne päähänsä ja näyttävät kieltämättä supertrendikkäiltä.