Vanhan (vuoden viimeiset) terveiset

Alan olla vanha. Tajusin sen, kun yritin taannoin valita julkaisukelpoista kuvaa itsestäni. Joko silmät olivat hymyn myötä kadonneet jonnekin ryppyjen ja mutkien syövereihin, tai jos olin yrittänyt saada niitä näkyviin, oli otsa rullautunut kuudeksi (tarkistin: luku on tarkka). Näytän sen ikäiseltä, kuin täti-ihmiset näyttävät. (Tosin pian on osuva sekin titteli!)

Ensi vuonna pitää opetella poseeraamaan (tai photoshoppaamaan) paremmin. Tämän syvällisemmäksi ei vuodenvaihteen pohdinta tällä erää mene. Mietinkin, että ehkä kuluneen vuoden kertaamisen sijaan pohdin sitten alkavaa suunnitelmineen. Jos huvittaa.

Nyt odottelen ja toivon, että jälkikasvu sammuisi peteihinsä ja sujuvaa nukutusurakkaa toivon myös vierashuoneen väelle. Päästäisiin pelailemaan ja syömään sipsiä. Odotellessani voin julkaista illalla ottamani pärstäkuvat. Harvoin, kun on oikeasti aikaa ennen vieraiden tuloa tai jonnekin lähtemistä, on kiva pelleillä meikeillä ja vaihdella vaatteita niin ku ennen vanhaan. Harjoitelin siinä ohessa itselleni ja naamani ikävuosille soveltuvaa poseerausta. Hyvin moni otos EI onnistunut. En keksinyt vielä luottoposea.

Iloista vuodenvaihdetta teille jokaiselle ja onnea alkavalle 2014:lle!

Mr Pii ei varovaisista sanavalinnoistaan huolimatta jättänyt epäselväksi, onks sen mielestä noloo julkaista itestään kovin monta naamakuvaa. Julkaisen silti, kun olen niin vapautunut.

Alepaloja

Käytiin koko perheen voimin aleilla. Aattelin etukäteen, ettei siitä mitään tuu, mutta tuli vaan. Luulin voivani kehuskella, kuinka ollaan perheenä opittu organisoimaan, ennakoimaan ja toimimaan, mutta kyllä mä lopulta myönnän, että sattumaa se oli. Sattumalta lapsilla (ja aikuisilla...) oli hyvä päivä, sattumalta päiväunet onnistui suunnitellusti, sattumalta ruoka maistui. Suunnitelman osalta otan kunnian siitä, että vaadin mukaan kahdet kärryt (vaikkakin juuri sillä hetkellä, kun toinen aikuisista tönötti vahdissa molempien kulkuneuvojen kanssa, tuli kakkatilanne).

Alelöydöt olivat tarvehankintoja ja tavallisia ostoksia, joten esittely ei toisi mitään lisäarvoa blogille eikä ostamilleni tuotteille. Sen sijaan pidin itse hauskana (he, he...) ideana laittaa näytille pienet palat jokaista uutta hankintaa. Lähikuvissa mittakaava katoaa ja tuskin arvaatte, mikä on mitäkin ja kellekin. Vai?

Röyhelötaskupöksyt

Muistatteko, kun joitain kuukausia sitten levitettiin Serkun kanssa ompelukoneet ja kankaat pitkin taloa ja ideoitiin? Yksi suunnitelma sai tuulta siipien alle ja tein tyylistäni poiketen jopa lakanakankaasta kokeiluversion (miettien samalla, että olisinpa heti hurauttanut käyttökelpoisesta kankaasta, kun näytti onnistuvan ihan kivasti) ja niiden pohjalta oikein kaavan, jonka annoin Serkkuselle mukaan. Myöhemmin sitten väkersin Tyttärelle tämmöiset röyhelötaskupöksyt. Nilkkoihin on huristeltu alalankana kuminauhaa käyttäen 5 saumaa. Hyvin pysyvät paikoillaan ja näyttävät kivoilta! Isommassa mallissa mittasuhteet tasoittuvat vähän, ja röyhelöt jäävät pikkuisen kauemmas toisistaan. Toki olisin voinut tehdä näistä taskuista himppusen pienemmät ja röyhelöistä puoli senttiä kapeammat... Mutta hauskalta näyttää näinkin. Tosin kaikista zoomailuistani huolimatta taisin leikata yhden taskun eripäin, ja velour heijastaa siinä toisin...

En halunnut esitellä housuja ennen toisen ompelijan tulkintaa, johon halusin olla vaikuttamatta. Tämä postaus onkin odotellut luonnoksissa kaksi kuukautta, kunnes tänään näkyi Rakkaudellta tehty -blogissa Eenamaaritin housut. On siis aika julkistaa omani. Onneksi kuvasin pöksyt heti tuoreeltaan, sillä ovat olleet niin kovassa käytössä, että lahkeen kuminauhakin on yhdestä kohdasta pienesti ratkennut. Taisi kuitenkin olla tekovirhe, ja muuten tuntuvat kestävän käytössä oikein hyvin. Ja hyvin ovat pysyneet kasvussakin mukana, kun lahkeensuun rypytys mahdollistaa käytön vähän suurenakin.

Aika samanlaiset näistä Eenamaaritin ja mun housuista tulikin, väriä myöten. Muutama yksityiskohta tehtiin toisin, mutta niistä ja kokoerosta huolimatta ovat hauskasti kaimat.

Kotona ja kutina.

Kotona vihdoin. Joulupäivänä lähdettiin reissuun, joka sisälsi höpsöä perhehulinaa, ihania ystävätapaamisia ja mukavia lahjoja. Herkkua oli siinä monenlaista ja muuta muidenkin joulupostauksissa esiteltyä fiilistä suklaineen ja ähkyineen. En mene tarkemmin sisältöihin, koska korvakäytävissä kutittaa niin, ettei päähän juuri muita ajatuksia mahdukaan.

Vähän olen mietiskellyt vuoden vaihtumista ja puntaroinut, josko pitäisi pohtia kokoavaa katsausta kuluneeseen. Mutta ei, en jaksa. (Ja kun noita korviakin kutittaa.) Tuntuu, että osaan olla hirveän kiitollinen tällä hetkellä ja tästä hetkestä ihan jopa käymättä läpi vuoden tärkeitä asioita, tunteita, hankaluuksia, käänteitä, ja tapahtumia. Lasten kehitystä olen kylläkin vähän pysähtynyt ällistelemään.

Mut hei, oisko vinkkejä kolme päivää jatkuneeseen korvien kutinaan? Ja jos on oleellista neuvojen suhteen tietää, niin nieluakin kutittaa. Vau.fistä bongasin, että neulalla ja syömäpuikolla ylettyy pidemmälle raapimaan, kuin topsilla... En sitten oikein jaksanutkaan etsiä enempää vinkkejä netistä.

Kuviakaan en tähän sekavaan pätkään korvakutinan takia jaksa miettiä tarkemmin. Poimin muutaman kännynäpsyn, joilla ei mainittavia yhteyksiä ole tähän tarinaan (joka itsessäänkin on hyvin jäsentelemätön ja pointiton). Sallinette tällaisen blogikömpelyyden näin lomafiilisten päätteeksi...

Uusi pyjama. Parturikäynnistä sen sijaan en ole vielä valmis puhumaan...

 

Poikkeuksellisien (=pitkien ja aktiivisien) iltanukutuksien yhteydessä voi ottaa järjettömiä kuvia aikansa kuluksi.

Tääkin kaveri relasi vihdoin ja viimein ehkä kolmantena päivänä vieraiden saapumisen jälkeen.

  

Äidin vanhalla turkispannalla on edelleen yhtä kiva leikkiä, kuin lapsena.

Nyt aion korkata sen taannoin mainitsemani kaljapullon. Ja mainittakoon nyt vielä silloisia vihjailuita tarkemmin, että kyseisen Herwood-oluen etiketti on käsialaani. Tsih! (Tuon voi tulkita ujostelevaksi hihitykseksi tai korkin avaamiseksi.)


Juuri kävi mr Pii ilmoittamassa ovenraossa, että mun reissukassi jäi mummolaan. Oho.

Soihdut sammuu...

Poika sammui, tyttö vielä ei. Itse olisin myös aika valmis, mutta sinnittelen vielä toivoen, että ehtisin keittiöön pelailijoiden seuraksi.

Tämänhetkiset terveiset tulevat mummolasta. Päivät on menneet tunnelmissa, pääosin railakkaissa ja pehmeissä, välillä vähän hiipuvissa. Puntaroin, onko tämä flunssaa vai puhdasta väsyä. Lapset nukahtavat öihinsä superhitaasti, ylikierrostensa päätteeksi. Ja heräävät aamulla kymmenen jälkeen. Sopii mulle, kun itsellä yöt kuluvat pelaillessa.

Tuli vain olo, että aihepulasta (tai paremminkin ajatusten kulkemattomuudesta) huolimatta täytyy jo täälläkin jotain sanoa. Että moi vaan teille, toivottavasti joulunne oli ihana ja rentoutuminen saisi vielä jatkua ainakin vuodenvaihteeseen.

Kuusi

Metrinmittainen koristeli alaoksat ja parikymmentä senttiä lyhempi tyhjentää. Tämä pienimmäinen ei paljoa viimejoulukuusesta muista, joten se kiehtoo luonnollisestikin hyvin paljon. Huomasin eilen ostetut pallot lasisiksi vasta, kun kuulin ääniparin "PPPAA!" + *räks* (="pallo" + *tämähän pitää heittää*).

Ihana nukkaniska <3

 
Tänään aion käväistä vielä ostamassa jonkun joulukukan venähtäneiden hyasinttien tilalle. Illalla joulusaunotaan ja huomenna kutittelee mahanpohjassa, että muistanko tehdä kaiken oikeaan aikaan, vaikkei kyse ookaan paljon kummemmasta, kuin valmiiden ruokien lämmittämisestä. Lumettomuus ei haittaa, vaikka sateen ropina kuulostaakin vähän hassulta.

Ihania juhlapyhiä teille kaikille. Rentoutukaa ja jakakaa hyvää mieltä.

...muovipallo...

Simppeli joulumekko

Luin joku aika sitten Uusi Kuu -blogista postauksen, jossa hehkutettiin jouluksi hankittua trikoomekkoa. Aloin heti haaveilla itselleni jotain vastaavaa päällepantavaa: helppoa, yksiväristä, rentoa, silti tarvittaessa juhlavaa. Kun sitten sattumalta pääsinkin juuri siihen kangaskauppaan, johon mulla oli lahjakortti, oli inspiraatio valmis toteutettavaksi (vaikka koneet oli jo kerran ängetty joulusiivousmielessä kaapin perukoille).

Ostin harmaata jämäkkää jerseytä ja leikkelin summanmutikassa toisesta mekosta jonkinlaista mallia ottaen. Ja hyvä tuli, vaikka vähän epäilin, että voiko noin helposti ja nopsasti onnistuakaan. Tästä tuli juuri sellainen, kuin piti: rento, helposti päälle asettuva, muodossaan pysyvä ja muunneltava. Tätä voi asustaa pitsikauluksella, koruilla, jakulla, vöillä, sukkahousuilla, ja miksei vaikka housujen parinakin mene. Jee, oon tyytyväinen! (Vaikkei kuvat nyt annakaan tästä kovin hyvää kuvaa. Varsinkin, kun malli oli ammattitaidoton ja laimea. Oli pakko piilottaa lopputulos osittain photoshoppausten alle.)

Kerroin muuten mr Piille asusuunnitelmastani, jonka inspiraationa oli "simppeli trikoomekko, jossa oli pitsikaulus". Hän jäi odottamaan jatkoa, ja kun ei tullut, hihitteli kummissaan, että "eikö muuta?" En meinaa oppia, ettei mekon ja hameen ero oo miehille, tai ainakaan tälle omalleni, yhtään sen selkeämpi, kuin vaikka kamman tai harjankaan...