Jokunen pitsiliina

Isompi pomppii patjalla: "Katoppas tätä!! Äiti katoppas tätä! Entäs tätä?!" Pienempi pomppii perässä: "Tättä, tättä!" Ja tää kaikkein isoin viimeistelee viimeaikaiset virkkuut ja tulee blogiin: "Katsokaapas näitä!"

Jos nyt hetkeksi laittais koukut kaappiin?

...Njääh, tuskin.

Dinopipo

Perhekerhon (ja tihkusateessa kärryttelyn) jälkeisessä energiaflowssa rupesin ompelemaan Pojalle toiveidensa mukaista dinosauruspipoa. Vihreys oli tärkein vaatimus, joten paremman kankaan puutteessa päätin leikata Pojan vanhan neulepaidan. Tuskin sitä olisi laikkujen takia enää viitsinyt kierrätää, ja mallikin oli oikeastaan aika huono. Tässä muodossa ruotsintuliainen parin vuoden takaa saa taas vähän pidemmän elinkaaren. Ja Poika sai nollabudjetin talvipipon.

Vuorina trikoo ja välissä vanu.

Tälle dinolle tuli myös tärkeä tehtävä: päiväuniaikaan se piti ottaa mukaan vartioimaan, ettei toissayönä unissa vieraillut noita tule pelottelemaan. Oman lapsen pelko on surkeaa... Minä pelkääjänä paitsi tiedän, miten kurjaa on pelätä, niin tuun myös ihan säikyksi, kun joku kertoo mulle ikkunasta tulevasta noidasta, jolla ei oo silmiä ja joka nostaa hänet kattoon. Hrr.... Pitää varmaan tehdä itellekin tollanen yöpipo...

Kakkupalan uutisarvosta...

Oon tänään tullut moneen kertaan blogin nurkille muka päivittääkseni jotain. Ajatus ei siirry viestikenttään. Unohdan, oliko mulla ylipäätään mitään julkaisukelpoista ajatusta. Plärään välillä Iltalehden ja -sanomat, vähän facebookkia ja mitä nyt silmiin sattuu osumaan. Pompin muissa blogeissa ja avaan pää tyhjänä oman postauksen luonnoksen.

Tänään ei vaan irtoa. Aikaisemmin kuvaamani välipalakakkupalan uutisarvo on niin mitätöntä sen rinnalla, miten merkittäviä asioita muualla tapahtuu. Vaikka tämä kakku kyllä ilostuttaakin mua ihan kohtuuttoman paljon. Silti se on jotenkin niin pientä.

Onnea on uskallus.

Onnea on olla onnellinen jonkun muun puolesta.

Onnea on rääpiäiset päikkäriaikaan.

Mittahousut ja muuta isänpäiväpuuhaa

"Isä", mallista kirjoitettuna...

Meidän isänpäivää vietettiin varsin perinteisin menoin: aamu häärättiin keittiössä, kunnes kellonviisarit antoivat myöten ja sain päästää seinille pomppivat lapset pomppimaan unenpöpperöisen Isän päälle.

Sain kuin sainkin väkerrettyä aamukattaukselle uunituoretta pataleipää. Toivoakseni tuoksu teki vaikutuksen, eikä maussakaan mitään mainittavaa vikaa ollut.

Isä sai lahjaksi pallopään (ei ole tarpeeksi kiinnostava selitettäväksi tässä) ja mittahousut. Idea oli parempi, kuin toteutus, mutta julkaisen silti kuvan, jos joku kaipaa isänpäivälahjaideaa tuleviin vuosiin: pyjamahousut, joiden lahkeessa on mittanauha. Pojalle on jo näytetty, mihin asti pitää ylettyä, että pääsee törmäilyautoihin.

(Mun päällä edellisiltana kuvattua. Suttujen alla lasten nimet.)

Ruoka noudettiin seisovasta pöydästä, joskin sitä ruokapaikkaa saikin sitten hakemalla hakea. En meinaa tajuta, ettei lapsuusajoilta tutuksi tulleita (silloin kamalalta tuntuneita) seurakuntakeskusisänpäivälounaita automaattisesti järjestetäkään joka paikassa.

Illalla oma Isäni tuli Äidin ja Pikkusiskon kanssa kakkukahveille. Täytekakkukin onnistui ihan kivasti. Eikä suklaat houkutelleet valmistusvaiheessa. Ja kakussa söin sitä kokematta, ettäkö karkkilakkoni olisi tässä kohtaa pettänyt.

Mukava päivä, mukavia isejä. Somat lapsosetkin käyttäytyivät mallikkaasti, kunnes päiväunien vähyys, sokeriöverit ja iltavillit verottivat käytöstavoista klo 19 alkaen. Mutta se olikin jo pidempään, kuin ehdin toivoakaan.

Sammuivat sänkyihinsä sekunnissa. Minä istahdin lattialle ja räpsyttelin kuvia itsestäni peilin edessä. (Myöntääkö kukaan muu koskaan tekevänsä sellaista huvikseen?) Mutta otan sen nyt näin julkisesti puheeksi, kun haluan kehua mr Piitä paitsi siitä, että se on loistava, luotettava, hauska, johdonmukainen, omistautuva ja läsnäoleva isä, myös siitä, että tämä synttärilahjaksi saamani mekko on niin ihana. (Vaikkei se tässä epäedustavassa asennossa näytäkään linjakkaalta kotelomekolta.) Tämä on hieno lahja, hyvin tärkeä. Ottaen huomioon, miten mekottomuuttani surin silloin hetki ennen synttärijuhlieni alkamista. Ottaen huomioon, että osasi ostaa juuri sen, mitä haikailin. Ottaen huomioon, että onnistui tekemään siitä yllätyksen. Monitoimi-iskä, tuota etuliitettä oon usein sille ajatuksissani sovitellut.

Viisas uni.

Näin taas viisasta unta. Tapasin kaikki elämäni tärkeät ihmiset. (Tai en oikeasti kaikkia, mutta jokaista ihmissuhdetyyppiä edusti joku.) Jonkun kanssa höpsöttelin, jonkun kanssa puhuin vakavia, joku itketti mua, jotakin oli ikävä. Joku ihasteli ja kehui, joku piti huolta. Jotakin minä sain auttaa. Joku lämmitti kodin ja otti iloisena vastaan. Oli perhettä, ystäviä, tuttavia ja sukulaisia. Oli Mummi ja lapsuusmuistojen huoneet ja tunnelmat. Ja jossain siellä välissä tulevaisuudenhaaveet.

Ei yhden ihmisen tarvitse täyttää kaikkia mun tarpeita. Oon tainnut välillä olla vähän kohtuuton vaatimuksineni ja odotuksineni. Myös itseäni kohtaan. Ei tarvitse olla valmis, ei tarvitse tietää ja osata kaikkea.

Tämä nyt varmaan on teille kaikille muille itsestäänselvyys, ja vähän nolottaa myöntää, ettei mulle aina ole.

En tiedä, onko mulla oikeutta käyttää tätä kuvaa, vaikka se tekemäni onkin. 

Mutta tuskin isosta rikoksesta ainakaan on kyse. (?) 

Tämän kuvan käyttötarkoitukseen liittyvää ajatus sopii hyvin myös tähän teemaan.

Liinoja, liinoja, liinoja...

Työhuoneen sijaan oon vapaahetkeni istuskellut olohuoneen sohvalla. No, sanotaan nyt vielä, että VIRKATEN, vaikka varmaan osasitte sen jo päätellä tähänastisten aiheiden perusteella.

Pitsiliina sai pari senttiä ympärilleen lisää, ja muutama pikkukaverikin on jo valmistunut. Näille on jo koti tiedossa, joten saan tyytyväisenä tuottaa niin paljon, kuin sielu sietää ja sormista pääsee.

Jotenkin nautin taas hirveästi tästä kotona olemisesta. Lapset on helpossa iässä, mulla on useammin kädet vapaana näihin omiinkin juttuihin. Juuri tuossa ystävä kyseli, että tuleeko muiden ihmisten vapaapäivistä kateellinen olo. Vuosi sitten omituisella lailla tuli, joten tiedän mitä hän tarkoitti: oma arki kun jatkui ihan yhtä työteliäänä ja samanlaisena tunnista toiseen, viikonpäivästä riippumatta. Nyt päivissä on paljon tilaa, ja miehen vapaapäivät tuntuvat itsellekin vapaapäiviltä.

Hauska uusi asia tässä arkirytmissä on mahdollisuus kavereiden lautapeli-iltoihin, joita kovasti oon kaivannut. Kun pienet nukahtavat, soitetaan pelikaverille, joka putkahtaa parissa minuutissa paikalle. Pelataan yksi peli päästään vielä ihmisten aikoihin nukkumaan. Vähän kyllä mietin, että pitivätkö pojat mun pelikäyttäytymistä tylynä: keskittymiseni kohdistui muiden pelivuorojen aikana tietenkin mihinkäs muuhun kuin virkkaamiseen... (Pelivinkkaus: Power Grid)

Pyöreä pitsiiina

Löysin kaapista nypläykseen tarkoitettua lankaa ja virkkausvimmassa otin sen koukulle. Kiinnostavaa pyöreän pitsiliinan mallia sitten en löytänytkään, joten lähdin vain kokeilemaan päästäni. Kierrosten pidentyessä on tosin tylsää tajuta, että pari viimeistä kierrosta ei oikein toimikaan. Joten ei muuta kuin purkamaan. Langan käyttökestävyyttä en kyllä osaa arvioida, kun tuntuu niin hentoiselta, mutta ainakaan se ei ole tehdessä/purkaessa kertaakaan katkennut. Pikkuisen pienemmän koukun tämä olisi kyllä vaatinut (mulla oli 1,25).

Pieni ja hentoinen mytty

Oikeastaan tykkäänkin tästä mallista,
vaikka tehdessä erilaiset kuvioit näyttivät liian irrallisilta.
Ties vaikka saisi vielä pari kierrosta lisää?