Kouluraksalla ja opiskeluajatuksia

Pääsin eilen tutustumaan uuteen, rakenteilla olevaan koulukeskukseen, johon nykyisen koulumme oppilaat ensi vuonna siirtyvät. Olen tainnut ääneen sanoa täällä ennenkin, ettei meille määräaikaisille riitä kaupungilla töitä useiden koulujen mennessä yksiin.

Tutustumiskäynti oli kaikenkaikkiaan surrealistinen. Täydellä työpäivällä uuvutettu pää ja erikoinen, puolivalmis rakennus kiehtovine yksityiskohtineen, keskeneräisine käytävineen ja kaiteettomine portaineen saivat kaiken tuntumaan unelta. Pelottavaa, jännittävää, hämmentävää, superkirkkaita työmaavaloja, pimeitä nurkkia, kaikkialla raikuva ja liian laajasti kaikuva musiikki ja kymmeniä tyhjiä huoneita ilman mitään, mihin katse kiinnittyisi. Ajatuksissa tilat täynnä pulpetteja, piirrustuksia, lapsia, meteliä, kirosanoja, riitoja, naurua ja omia oppilaitani ja lapsiani. Samalla ylivirittynyt ja epämotivoitunut, ja sekä huojentunut, että harmistunut olo siitä, ettei tuo paikka taida kuulua tulevan syksyni suunnitelmiin. Outo mieli. Työkaveria kompatakseni hämärä olo tuntui osittain johtuvan tuosta tiiliskiven painoisesta työmaakypärästä, jonka kannattelu itsessään teki ihan höntiksi.

Tämän tekstin kömpelönä kuvituksena olkoonkin ainoa kuva, vieläpä kaikin tavoin epäonnistunut, jonka kehtasin työmaalla ottaa:

Paitsi otin kyllä salakuvan punatulkun näköisestä sirkkelistä. Totta kai.

Kovasti olen miettinyt, että alkaisinko tosiaan opiskella kaksoiskelpoisuutta. Jos tekisin sen, mikä eniten kiinnostaisi sekä opetettavana, että opiskeltavana aineena, tekisin tietenkin kuvataiteen. Mielenkiintoisena haastajana löysin rinnalle elämänkatsomustiedon suorittamisen avoimessa yliopistossa. Olen joskus pohtinut uskonnon, psykologian ja filosofian opintoja. En kuitenkaan taida jaksaa sukeltaa niin syvälle mihinkään noista. Elämänkatsomustieto voisi olla mukava raapaisu kaikkien noiden kiinnostavien aiheiden pintapuoliskoilta. Tänä vuonna olen nauttinut uskonnon ja yhteiskuntaopin opettamisesta eri ryhmille juuri siksi, että niissä oppiaineissa pääsee kovinkin lähelle oppilaiden arvomaailmaa ja ajatuksia. Elämänkatsomustieto olisi varmasti hyödyllinen oppiaine tässä uskontoja maton alle lakaisevassa maailmassa. Tässä moninaisuuden maailmassa voisi muutenkin olla ihan hyvä, että alakoulussa olisi vain yksi, kaikille yhteinen tunnustukseton katsomusaine, jonka puitteissa voitaisiin opiskella ne ympäripyöreät asiat, joita uskonnossa enää nykyään saa "opettaa". Kurkistaen tietysti "tunnustuksetta" myös kulttuurisesti meille tärkeiden uskontojen sisältöihin. (Pidätän oikeuden muuttaa mielipidettäni tämän suhteen. Sillä olen kyllä uskonnonopetuksen puolustaja, myös tunnustuksellisen. Tämä nyt oli tällainen nopeasti sanoiksi pukeutunut ajatus.)

Mitä sanotte, olisiko taktisesti, teknisesti, voimavarallisesti tai ihan vain jostain muusta näkökulmasta hyvä vai huono idea? Ymmärtääkseni elämänkatsomustiedon opinnot pystyisi suorittamaan omalla aikataululla ja etänä, essein ja tentein. Eli mikäli kävisi niin, että uusi koulu vetäisikin opettajia enemmän, kuin mitä tällä hetkellä luullaan, ja pääsisinkin töihin sinne, niin pystyisin ehkä samalla opiskelemaan itselleni sopivalla tahdilla. Tai voisin siirtää (tai lopettaa) kurssien suorittamisen tuonnemmaksi. Vai voisinko? Miten se menee? Yhdessätoista vuodessa olen tunnetasolla ehtinyt unohtaa, että vihaan opiskelua. (Tietoisella tasolla muistan kyllä vannoneeni, etten ikinä enää tee tenttejä.)

Ottakaa kantaa. Tsempatkaa, antakaa pureskeltavaa tai torpatkaa idea perustellen se pointeilla, jotka olen unohtanut.