21.12.2012

30 €:n kinkku

Nettilehdessä oli juttu "elämäni hirveimmästä päivästä". Haastatellun lapsille oli selvinnyt, ettei kaupan pukki ollut oikea. Eilen telkkarista kuulin myös, mikä on "pahinta, mitä voi sattua", se liittyi jotenkin pikkutytön mokaamiseen tanssikisoissa. Äänensävyistä päätellen kyseessä todella oli elämän suurimmat ja vakavimmat asiat.

No, en pidä itseäni sen pyhempänä. Mun "iso ongelma" on ollut joululahjat. Mitämitämitä vielä lisäksi silletälletolle, mitä se tarvitsisi, mitä toi haluaisi, onko jo hankitut lahjat noloja tai riittävän arvokkaita? Ja rahaa meni eurotolkulla ruokakauppaan, jotta saan harjoitella ensimmäisen omakotijoulun laittamista.

Pitäisi sopia, että jokainen toimeentuleva laittaa saman summan rahaa hyväntekeväisyyteen, kuin laittaa jouluunsa. Tulisi mietittyä omia "välttämättömyyksiä" tarkemmin, ja saisipa sitten puhtaan omatunnon jouluhussailuihin.

Kyllä, nyt lähtee edes kinkun hinta johonkin hyvään tarkoitukseen. 

       --- nettisivujen selailua ---

En osannut päättää kohdetta ja auttajaa, joten valitsin kaksi:

Lisäravinto aliravitulle lapselle
ja ateria koko kylälle
       

Haastan teidät laittamaan kinkku- tai lahjabudjetista osan Johonkin Hyvään. (Pari linkkiä kuvateksteissä.) Käsi pystyyn, jos otat haasteen vastaan! :)

Ja lopuksi vielä äitille terveisiä: oon ottanut yhden kotoa tutun jouluperinteen käyttöön: hoen tästä jouluun asti, että "sitä mukaa sotketaan, kun saan siivottua".

4 kommenttia:

  1. hahhaaa tuolle lopukommentille. Yleensä oli viisainta jättää siivot viimeiseen yöhön niin oli edes aattoaamulla siistiä.Sieltä ne äitin perinnöt pikkuhiljaa nousee pintaan,vaikka kuinka nuorena ajattelis että nuon en tee koskaan.

    VastaaPoista
  2. Minä oon mukana! Toisenlaista lahjaa laitan sillä rahalla, minkä hassasin eilen luksusteehöpsötyksiini. Ne on superhyviä, mutta höpsötyksiä. Toivotan selväjärkisyyttä! Joulu tulee ja on, ilman itkupotkuraivareitakin!

    VastaaPoista
  3. Hyvähyvä! Lupaan pitää selväjärkisyystoivotukset mielessä. :) Nyt ainakin tuntuu ihan rennolta ja järkevältä. Sulle oikein kaunista joulua ja luksusteehöpsötys- ja muita liputushetkiä lomaan!

    VastaaPoista
  4. mä laitoin jo muutaman viikko sitten kaksi lahjaa menemään Joulun lapsi -keräykseen. Melkein peruin homman, kun se maksoi n.70 euroa ja olisin sen varmaan tehnytkin, jos Enni-Roosa ei olisi höpöttänyt takana, että laita laita. Näin sitä mennään. Omille lapsille kasa lahjoja ostettu ja kaikkea muuta turhaa, hyvään ei meinaa raaskia laittaa mitään! -Elina

    VastaaPoista