23.12.2012

1 yö jouluun

Hui, joulu jännittää. Eri näkökulmasta, kuin ennen. Muistinko kaiken? Osaanko ajoittaa ruokailut? Miltä ruoat maistuu? Nukkuuko pikkuiset päiväunensa hyvin? Onko kaikilla mukavaa? Meneekö pukki täydestä? Oonko yhtä kiukkuinen kuin tänään?

Tai paremminkin oon ollut tänään kireä. Prinsessainen heräsi päiväuniltaan "väärällä hetkellä", mikä tietenkin suututti suhteettomasti. 2-vuotias käy ihan kierroksilla, kun olkkariin laitettiin kuusi ja kaikkea muutakin hössötystä on ilmassa. Ja sitten kun hänkin koittaa hössöttää, niin hermostutaan ja komennetaan. Isällä on onneksi virtaa ja tunnelma korkealla. Kiitos hänelle, kun on pitänyt päivää jotenkin järkevänä.

Luin muuten, että kuumalinjapukki on vaihtunut. Onneksi kuulin tänään, niin osaan jotenkin varautua huomiseen.

Mutta joulu olisi nyt valmis. Kuusi on koristeltu, joulusaunassa käyty ja ruoat odottaa hyvin valmisteltuina (lähinnä kaupan tekeminä) jääkaapissa.

Pakkanen puraisi varpaista, takkatuli hoitaa <3
Ihkaensimmäinen joulusauna (tai joulusuihku)





Joulupukkia pidetään muuten ihan hirveästi esillä näin jouluna. Ajattelin vaan. Kun siis Suomessakin on niin paljon ihmisiä, jotka ei usko siihen, niin onko se vähän loukkaavaa niitä kohtaan? ...jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. ;)

2 kommenttia:

  1. Hyvä pointti tuo viimeinen :D Ja joulukuusi on todellinen tunnelman tuoja. Toimitko tapasi mukaan taiteellisena johtajana kuusen koristelussa, vai saiko muut laittaa koristeet sille oksalle kuin halusivat? Ja joulupukin kuumanlinjan uusi pukki oli kyllä aika ylläri!

    VastaaPoista
  2. No siis hiukan olin ehkä nats-- taiteellinen johtaja kuusen koristelun kanssa. ;) Toki muut kyllästyi hommaan paaaaaljon ennen mua ja sain yksin siirrellä palloja ja askarrella lisää koristeita. ;)

    Puuro ei palanut pohjaan, toinen pienistä nukkuu ja toinenkin yrittää. Kinkku tuli uunista ja näyttää ihan kivalta, muutenkin alkaa olla sillä mallilla, että vieraat voisivat vaikka tulla. :)

    Hyvää joulua itse kullekin!

    VastaaPoista