Heloukiti ja Minni -tynttälit!!

Täällä järkkäillään illaksi kolmevuotissynttäreitä, joiden teemaksi Tyttö toivoi "Hello Kittyä ja Minniä". Vähän ristiriitaisesti suhtaudun teemasynttäriajatukseen. Toisaalta se on tarpeetonta hömppää, mutta toisaalta se auttaa kehittelemään kattausta, jonka luominen ei mulle ole koskaan luontevin juttu. Ja osoittaahan se lapselle, että hänen juhlansa ovat tärkeät.

Katselin kuvia vuoden takaa, ja kyllä kulunut vuosi on tyttösen elämässä ollut mullistava. Viimevuotisissa synttärikuvissa se on ihan vauva vielä, ja nyt se viipottaa ulkona uudella potkulaudalla. Se on oppinut ällän, ässän, pitkien lauseiden puhumisen, kiipeämään yläsänkyyn, pyöräilemään ja päiväkuivaksi. Se on mennyt päiväkotiin ja siitä on tullut isosisko. Sillä on ollut hullu uhmaikä ja monta flunssaa. Se on ollut niin prinsessa, ja niin "iso poika".

Isona siitä tulee kuulemma sairaalanhoitaja. Sillä on nykyään aina kylmäpylmä, janopano tai joku muu riimipiimi. Jos sitä loukataan, se ulvoo, että "minulla ei ole enää yhtään ystävää" tai "minä en enää rakasta isästä". Sillä on "mehuhampaat", koska veljellä on maitohampaat. Sen mielestä sivistys on "sellaista ainetta, jota ei saa laittaa ihmisiin, mutta telkkariin saa", ja jos joku liikkuu kovaa vauhtia, se menee "täysigaattorilla".

Ihana. 

ööö...?

Öö... Mitä mun pitikään sanoa?

Näköjään oon valinnut kaksi kuvaa. Toisessa Miuku nukkuu ekalla mökkireissullaan ja toisessa syöpöttelemme. Alempi on yleisempi näky, kuin ylempi. Hän kun nukkuu aika kevyesti missään muualla, kuin sylissä. Mun sylissä. Mun sylivauva. Awww...

Mutta että mitä mun PITI sanoa? En yhtään muista. Ei pointteja, ei aasinsiltoja, ei oikein merkittävää ajatustoimintaa. En moiti olotilaa, tuntuu ihan kevyeltä, vaikkakin vähän hönöltä.

Pikkiriikkinen vieressäni kysyy, että "onko tänään ylihuomen?". Ollaan yhdessä hönöjä.

Country girl

Mun kaltainen muotibloggari voi puhua vaatteista ja pukeutumisvinkeistä vain sen verran, että Halppiksissa on nyt alehinnat puoliksi. Maksoin country girl -paidasta 3,25 €. Saman verran, kuin tyttären tennareista. Ja kaksista lenkkareista 7,5 €/pari.

Mr Pii nauroi mun countrylookille ja lietsoin hilpeyttä vielä kiskaisemalla bootsit jalkaan, paidan solmuun ja kitaran kainaloon. Että "ota musta kuva" ja silleen. Mutta sitten ulkona olikin siilivauva! Voi toista! En oo tainnut täällä kertoa, että meillä oli aikoinaan afrikkalainen kääpiösiili Hertta lemmikkinä. Tuli ihan Herttuatar mieleen tuosta tuhisevasta pallerosta!

Kuvissa näkyy mun magee kimalleklönttikynsilakka ja magee mammamaha. Muotibloggaukseen liittyen tiedän kertoa, että molemmat ovat nyt pinnalla. Pehmeät normivartalot arpineen ja kökkärekynsilakat. Että en mä nyt niitä muuten esittelis.

(Päätä itse, että ihan vitsillä, vai ihan pokalla.)

Vauvalahjaideoita

Meitä on vauvojen syntyessä muistettu mukavilla vauvalahjoilla. On saatu ihania vaatteita, leluja ja peittoja. Aina uusia vauvoja tavatessa sitä miettii itsekin, että kuinkas häntä muistaisimme. Toisinaan tuntuu sopivalta viedä tai lähettää jotain ihan pientä ja toisinaan haluaa hankkia jotain isompaa. Vaatteita on aina kiva saada ja viedä, mutta joskus tuntuu, että pitäisi keksiä jotain muuta.

Tässä muutama saamamme lahja, joiden kohdalla oon miettinyt, että pitääpä laittaa idea korvan taakse. Heittäkää tekin omat ideanne joukon jatkoksi!

- Onnittelukortin ohessa lähetetyt pari vaippaa.
- Nimitutit suoraan postilaatikkoon toimitettuna.
- Pukluharsoja.
- Kosteuspyyhkeitä tai muuta kulutustavaraa.
- Ensiapupaketti vauvojen ja pikkulasten sairastamiseen. (Särkylääke, kaurapussi, laastareita, suolatippoja, niistäjä yms.)
- Peltorit, sekä vauvalle, että äidille.

 Mitä te olette vieneet, saaneet tai toivoneet saavanne?

(Tässä yhteydessä lähetän vielä erityisterveiset näiden lahjojen antajille!)

Arkipäivän yhtälö: 3 - (0.75 x 2)

Mr Pii alkoi olla ylikuormittunut (ihme, että nyt vasta), joten hätyytin sen kotoa. Siis silleen ilostuttavalla tavalla, että annoin luvan poistua.

Tässä oon nyt sitten viisi tuntia handlannut yksin arkea kolmen lapsen kanssa. Jos nyt ihan äkkiseltään (tai viikonlopun vastaavaa urakkaa muistellessa) keksin asioita, joita yhden päivän aikana joutuu tekemään, tulee mieleen tämmöisiä:

- aamupalan laitto
- muksujen pukeminen
- syömissotkujen siivoaminen
- pyllyjen pyyhkiminen
- käsipesut
- riitojen selvittely
- leikittäminen
- vauvan vaipanvaihto (x100/päivä...)
- imettäminen
- pyykinpesu kaikkine vaiheineen
- tiskit
- järjestely ja muu siivoaminen
- itsestä huolehtiminen ja omat tarpeet (haha)
- vauvan nukuttaminen
- ruoka, välipala, lounas, iltapala...
- hyssyttely ja kanniskelu
- 3-vuotiaan päähänpistojen ennakointi
- keskittynyt ja kiinnostunut keskustelu
- ulkoiluttaminen
- kahvitauko!!
...eiköhän tämä nyt riitä todistamaan listan loputtomuutta?

Tänään sain taas todeta, että toisin kuin muut naiset, minä en kykene tekemään listalta onnistuneesti kovin montaa asiaa yhtäaikaa. Ainakaan niitä, joihin tarvitaan molempia käsiä, kuten imetys ja lasten käsien pesussa avustaminen. Ja varsinkaan, jos samaan aikaan vauva huutaa tai on meneillään joku muu ylikuormittava ärsyke. Lisäksi osa hommista (kuten imettäminen, ruoanlaitto ja nukuttaminen) vievät hirveän ison osan päivästä, ja sinä aikana ehtii joku kaipaamaan pyllynpyyhintää, riidanselvittäjää tai siivoajaa. Tai on karannut ilman lupaa, kenkiä ja kypärää pyöräilemään... (Argh...)

Se riittämättömyyden tunne teki mut jo muutamassa tunnissa ärtyneeksi ja turhasta suuttuvaksi. Saati että luvassa olisi sellaista koko pimeän talven. Siispä poden taas entistä vähemmän syyllisyyttä päätöksestämme, että isommat lapset jatkavat 75 %:n hoitoajalla päiväkodissa vielä syksylläkin.

Onkohan otsikon lauseke siis luettavissa tarkoittamallani tavalla?

(Kuvan nainen haltsaa kolme lasta suvereenisti. Mutta sen lapset voikin laittaa samaan kärryyn päällekkäin nukkumaan. Tai kaappiin, jos ei enää huvita.)

Äidinvaisto - askelen lääkärin edellä

Tuosta viimeksi mainitsemastani päivystysreissusta tuli postitse epikriisi:

"- - - Äidin mielestä ollut limaisempi, perheessä flunssaa. - - - Terveen oloinen tyttö - - - ei limarohinaa. Nenäkin auki. Korvat terveet. - - - Ääntelee terveen lapsen oloisesti - - - Ei sairauden merkkejä."

Seuraavana iltana limaisuus taas yltyi ja nousi kuume. Lähdin siis uudestaan päivystykseen. Toisessa korvassa selvä tulehdus ja toisessa alkava. Jäätiin yöksi, tutkittavaksi (ei ollut RS-virus!), seurattavaksi ja lääkittäväksi. Enpä ole ennen ollutkaan, eikä toivottavasti toistekaan tarvitse.

En tarkoita otsikolla ja koko asian mainitsemisella, ettäkö ensimmäinen lääkäri olisi ollut väärässä tai huolimaton (vaikka toki mua ärsytti, että arvelen sen pitäneen mua vain vauhkona), vaan sitä, että ihmeesti se äidinvaisto toimii. Näkee, että lapsi ei ole nyt oma itsensä, vaan kipeä. Jo ennen, kuin lääkärille asti on mitään merkkejä nähtävissä.

Mutta kyllä vain riipaisi sydäntä tuo korvatulehduksen toteaminen. Pakkoko näin pienenä on vielä aloittaa antibioottihommia...

Nyt vauva voi ihan hyvin, vaikka limainen on edelleenkin (muidenkin, kuin äidin mielestä, heh). Ollaan kotona ja lääkitään kipua supoilla ja tulehdusta antibiooteilla. Limaisuuteen auttaa Physiomer Baby. Nenäsuihke, joka sisältää vain "steriiliä ja isotonista merivettä". Mielestäni helpompi käyttää, kuin keittosuolatippoja ja vaikutustakin pidän parempana. Suosittelen! (Vauva ei ehkä itse suosittelisi. Kuten ei muitakaan lääkinnällisiä ja tutkimuksellisia toimenpiteitä. Tosin kiljuminen on nenäsuihkeen suhteen hetkellistä ja johtuu varmaankin hassusta tunteesta, säikähdyksestä ja pään paikallaan pitämisestä.)

(Ja siis oonhan mä nyt vähän sellainen vauhko, millaisena arvelin ekan lääkärin mua pitäneen. Nytkin pelkään, että saatiinko kuitenkin se RS-virus sieltä odotushuoneesta, jossa huolettoman epähygienisesti hengailtiin. Kuulin myöhemmin, että jollakin oli juuri todettu.)

Maailman stressaavin nuha

Isommat lapset on molemmat sairastaneet kesän aikana kaksi kolmen päivän kuumetta, (tekee muuten yhteensä melkein 2 viikkoa..) joista jälkimmäisillä kerroilla kummallekin tuli tuju korvatulehdus.

Kaikki lohduttelivat, että ei pieneen tartu. No, tarttui näköjään. Lima kurkussa saa yskimään ja kakomaan niin, että säikähdyksissäni halusin käydä jo päivystyksessäkin. Sinne päästyämme kaikki oli kuitenkin ihan kunnossa eikä neiti antanut limayskästään edes pientä näytettä. Kotona on kyllä sittemmin jatkanut entistä räkäisempänä...

Vauva- ja raskausaikana oon ollut ihan erityisen (=liiankin) herkillä noiden isompienkin lasten sairastaessa, mutta nyt on stressitaso taas ihan jotain ennenkuulumatonta. Vaikka niinhän sen kai pitää ollakin. Toivottavasti osaan lukea tämän vielä niin vaikeaselkoisen vauvan viestit oikein. Liikaa hätääntymättä, mutta kuitenkin riittävän herkästi reagoiden.

Ainakin istumme sylikkäin siihen asti, että alkaa hellittää, oli sitten kyse tunneista tai päivistä.