Mun painajaisissa on usein esiintynyt hissejä ja autoja, joiden kuljettamista en hallitse. Milloin oon maannut peräluukussa liikkumiskyvyttömänä, kun pitäisi olla kuskina, ja milloin syöksynyt kuolemaa peläten hissikuilussa alas.
Viime yönä makoilin taas peräluukussa unen rajamailla, kun yhtäkkiä tajusin olevani kyseisen auton kuski. Tarkistin tilanteen siinä yrittäessäni saada silmiä hiljalleen auki ja totesin auton kulkeneen ihan järkevästi. Seurailin rauhassa tien sivuja, että jospa johonkin auto tyssäisi, niin voisin siirtyä taas kuskin paikalle.
Toissa yönä olin pestautunut vapaahetoishommaan, jossa mun tehtäväksi muotoutui holtittomalla hissillä ajelu. Välillä nappulat irtoilivat ja ikinä se ei pysähtynyt ykkösellä oikeaan paikkaan. Kerran syöksyttiin vapaapudotuksella alas ja varmistin vain, että kanssamatkustajillani on kaikki kunnossa ja hyvä ote pyörivästä hissinpohjasta (seiniäkään ei enää siinä vaiheessa ollut, joten meno oli aika hurjaa).
Kivoja unia silti. Vaikka onkin harmi, ettei oikea elämä tunnu olevan täysin kontrollissa, on mulla kuitenkin aika vahva luotto siihen, että asiat menevät omalla painollaan ja hyvin. Jospa tämä olisi ensimmäinen merkki vapautumisesta siitä pakonomaisesta tarpeesta hallita ja kontrolloida itseään ja elämänsä kulkua. Hyviä unia. Vaikka ei sillä, kyllä mä edelleen haluan elämäni kulkea suurimmaksi osaksi hississä, joka toimii ja ohjata omaa autoani (ihan siis vertauskuvallisesti), mutta jospa uskaltaisin luottaa niihinkin hetkiin, jolloin voisi iskeä paniikki. Ja jolloin kuitenkaan siitä paniikista ei ole mitään hyötyä, haittaa vain.
Tuskin tarvitsee mainita, että konkreettisella tasolla en pidä turvallisena mennä ohjaamani auton peräluukkuun nukkumaan, enkä haluaisi matkustaa seinättömällä hissillä, joka syöksyy pyörien maata päin.
Mutta uusi kiva tunne tämä tällainenkin. Että nää nyt on näitä, kyllä tää tästä.
