11.8.2019

Töissä taas



Syyslukukausi on alkanut. Lomailin poikkeuksellisen rennosti tappiin saakka, enkä alkanut pyörittää koulujuttuja päässäni yhtään ennen ensimmäisiä VESO-päiviä. Ajattelin, että tämä menee hyvin näin.

No, ensimmäinen viikko oli sitten märkä rätti kasvoille. Semmoinen, että "Hei ope, tästä me taas tälläkin kertaa aloitetaan!" Ihania nuo koululaiset ovat, ja jälleennäkeminen oli tietenkin mukava, mutta työn määrä ja naruista pitämisen hankaluus muistui elävästi mieleen vasta nyt. Ei muuta kuin liekoja virittelemään sopiville kireyksille ja toivomaan, että rutiini löytyisi äkkiä ja työ alkaisi tuntua mukavan mielekkäältä. Puhun nyt varmaankin ennen kaikkea itsestäni ja siitä, miten munkin täytyy löytää itsestäni taas oikeat säädöt, jotta touhu saadaan sellaiselle mallille, että voidaan puhua opiskelusta ja oppimisesta...

Tämän viikonlopun olen ollut ihan ihan IHAN poikki. Varmaan kolmesta kohtaa katki. Mutta ehkä se tästä. Liimataan ja teipataan ope kuntoon ja homma jatkuu.

Lapsilla on alkanut syksy hyvin. Ekaluokkalainen on ollut rohkea, reipas ja jopa riehakas koululainen (ei ilmeisesti sentään luokassa kuitenkaan) ja vinkui jo lauantaina takaisin. Kolmasluokkalainen on ihmeellisen iso ja luotettava, pyöräilee kouluun ja tulee olemaan joitain aikoja yksin kotonakin. Pienintä on vähän itkettänyt hoitoon meno, mutta iltapäivisin on kertonut, että on ollut kivaa. Ja sitten se perheen toinen iso ihminen mun lisäkseni: Hänellä on toivomansalainen 80-prosenttinen työaika ja löysä lukujärjestys. Koska naista voi sanoa palomieheksi tai esimieheksi, niin miestä varmaan voi sanoa kodinhengettäreksi (kun "kodinhenki" ei jotenkin ilmaise sitä, mitä yritän sanoa). Mr Pii saa ottaa nyt tällaisen roolin, ja uskon, että hän siitä tulee nauttimaan. Mikä varmasti vaikuttaa positiivisesti koko perheemme tulevaan lukuvuoteen ja voimavaroihin. Itse aion yrittää sinnikkäästi pitää työssäolotuntini kohtuullisina ja tulla kotiin (toisin kuin tällä viikolla) ennen viittä tai puoli kuutta...

Siihen lätsähdin miettimään tulevia kuukausia.
Ja eiks upea ämpäriamppeliasetelma!





4 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Samassa veneessä ollaan 😜.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja varmasti sama toivotus kelpaa sullekin! ;) :)

      Poista
  2. Haluaisin kirjoittaa tähän kaikkeasyvällistä, innostavaa ja vertaistukeatarjoavaa, mutta
    Poikki. ;)
    Kattellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kattellaan, sitten kun ei olla poikki. Heinäkuussa? :D :D Tsemppiä sinne sullekin!

      Poista