Valokuva- ja videomuistoja

Meillä on vanhempieni työn takia aina valokuvat olleet merkityksellisessä roolissa muistojen tallentamisessa ja muistelussa. Lapsena rakastin katsella äitini laittamista albumeista isäni ottamia kuvia. Albumeja kotonamme oli taatusti keskivertoperhettä moninkertaisesti enemmän. Mulla oli suosikkialbumit ja suosikkikuvat itsestäni ja vaikkapa serkuistani. Monta tapahtumaa ja tilannetta muistan lapsuudesta siksi, että kuvien avulla olen ylläpitänyt muistoja.

Itsekin olen koonnut albumeja lapsillemme, jotka ovat sitten ahkerasti niitä katsoneetkin. Viimeaikoina olen vähän laiskasti niitä täyttänyt, ja useamman vuoden kuvat lojuvat laittamattomina laatikossa ja kovalevyllä. Keksin paperikuva-albumien lisäksi koota jokaiselle lapselle sähköisessä muodossa kansion heidän kuvistaan. Valikoituja, erityisiä kuvia jokaisesta kuvateksteineen. Samassa yhteydessä löysin monta sähköistä kansiollista videoita. Jaottelin niitäkin lasten omiin kansioihin. Niistä tuli tietenkin heti hitti, ja monia videoista lapset eivät olleet koskaan ennen nähneetkään. Itsellenikin videoiden tapahtumat ja pikkuiset lapset olivat aivan vieraita, vaikka oma ääneni kyllä taustalta kuului ja ilmeisesti lapsetkin kai olivat noita omiani. Ollaan nautittu videoiden katsomisesta ihan hirmuisesti.

Oon miettinyt, että on varmasti merkityksellistä se, että saa ihastella itseään kuvista. On tärkeää ja hienoa, että lapsi voi katsoa videota tai kuvaa itsestään vauvana ja sanoa, että "oonpa mä söpö". Tai tuntea myötätuntoa puolivuotiasta itseään kohtaan, kun paukauttaa leikkipianolla itseään otsaan ja alkaa itkeä. Tai nauraa itselleen hyväntahtoisesti, kun suuttuu siskolle videolla jostain hassusta pikkujutusta.

Ja on ihanaa (joskin aika kipeää vielä) sekin, että löytyy muistojen tueksi kuvia hetkistä ihmisten kanssa, joita ei enää ole...