12.9.2017

Klikkauksia ja keskustelua






Alkuun: Oon vähän huonosti muistanut päivittää viimekuukausina Lankakerhon kokoontumisaikoja. Tosin porukkamme on aika vakiintunut nykyään, ja tieto kulkee yleensä suullisesti. Todetaan lähtiessä, että kahden viikon päästä sama aika ja sama paikka. Eli jollen aina täällä kuuluttele, niin kerho kuitenkin todennäköisesti rullaa! Ja aina saa tulla mukaan uusia, mielelläänkin! Huomenna siis treffit marketin kaffilassa kuudelta.

Ja sitten: Kiitos kommenteista edelliseen postaukseen liittyen. Oon saanut niitä yksityisteitse enemmänkin. On ollut hyvä puhua aiheesta ja huomata, että se on puhuttanut muitakin. Ja kävijämäärien perusteella tiedän, että se on puhuttanut kenties omien korvieni kuulumattomissakin. Ja tarkoitukseni olikin herättää keskustelua.

Tietenkin kiinnostaisi tietää, millaisissa aatoksissa tekstiä on käyty klikkailemassa. Mutta ei haittaa, vaikken tietäisikään. Teksti on tehnyt parhaansa. Vaikka sitten tulisi torjutuksikin.





4 kommenttia:

  1. Luin sen edellisenkin. Asettelen sanojani vielä tovin. Haluaisin tulla lankakerhoon. Meidän oma on vähän kuihtunut. Tai kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kun voisitkin tulla kerhoon! :) Mutta jos et voi, niin sitten herätät kuihtuneen henkiin tai kokoat uuden? :) Edelliseen saa palata pitkänkin ajan päästä. Itsehän asettelin ajatuksiani puolisen vuotta. :D

      Poista
  2. Oonkin miettinyt lankakerhoa ja kaivannut sinne. Ei sillä että paikalle edelleenkään pääsisin. Yritän lankailla kotona.

    Aloitin lukuhuumassa kommentoinnin tuohon edelliseen. Mutta pyyhin pois. Mietin vielä, niin kuin niin moni muukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva, jos pääsisit! 😊 Mutta kotineulontakin on ihan hyvä juttu. 😉

      Siihen edelliseen voi palata myöhemminkin, niinhän itsekin tein. 😉

      Poista