Sopeutumista lattiaan ja käsipyyhkeisiin.

Ensimmäinen sopeutumispäivä kotona leirin jälkeen on sujunut väsyä lukuun ottamatta hyvin. Oltiin siis kotona vasta puolen yön jälkeen, ja puhtaisiin lakanoihin ei tehnyt mieli mennä ennen saunaa ja jalkojen kuuraamista. Eli myöhään meni nukkumaan pääsemisen kanssa. Onneksemme lapset nukkuivat tänä aamuna kymmeneen!

Jo reilun viikon metsäilyn jälkeen sitä näkee maailmaa taas vähän eri tavoin. Oma koti tuntuu valtavan suurelta ja puhtaalta. Havunneulasia ja hiekkaa kun on kuitenkin huomattavan paljon vähemmän kodin, kuin metsän lattialla. Kun astuttiin yöllä sisään kotiin, hyssyttelin riemusta hihkuvia lapsia hiljaisemmiksi, jottei naapurit heräisi... Unohdin, että meillä on seinät ja monta metriä tonttia joka suuntaan. Lasten mielestä kotona tuoksui ihanalta. Lättytaikinalta ja Faarilta. (Jonka todettiin käyneen tuomassa esikoiselle myöhästyneenä synttärilahjana boksillisen nauloja. Todettiin siis ensin naulat, mutta pienin kai luuli meidän haistavan käynnin, ja yhtyi luulemaansa tarinaan sujuvasti ja toisteli Faarin hajua moneen kertaan.)

Kuopuksen oli vaikea sopeutua juomaan janojuomaa mukista. Yölläkin olisi pitänyt saada nuhjuinen juomapullo käteen, ja innottomuuteni lähteä sitä etsimään aiheutti yöllisen pimahduksen pyytäjässä. Itseä hämmensi yöllä oudot äänet, kuten ilmalämpöpumppu (oih, häntä oli ikävä) ja leiripyykkiä pyörittävä pesukone. Tutuksi käyneiden äänien puuttuminen häiritsi myös, kuten itkevät naapurin vauvat, etäinen popinjytke ja biletyskiljahdukset, joutsenen (tai jonkun muun ison linnun) aamuhuudot ja bajamajan tyhjennykset kello 6 joka aamu.

Kotimatkalla käytiin lasten toiveesta (!) Ikeassa syömässä. Ensimmäinen posliinivessakäynti sujui muuten hurmoksessa hyvin, mutta vielä liukuportaissa heiluttelin märkiä käsiäni ja harmittelin, kun en voi hetkeen koskea mihinkään. Äkkiäpä sitä unohtaa käsienkuivausvälineiden olemassaolon. Vähän päätettiin siinä syömisen jälkeen kurkata huonekalunäyttelyn puolellekin. (!?!) Muka silleen nopeasti. Juostiin esikoisen kanssa täsmänä tsekkaamaan pari juttua. Sohvatyynyjen kohdalla kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni kaupan kovaäänisestä oman lapseni nimen. Odotteli kuulemma vaatekaappiosastolla. Ei sitten ollutkaan iskän kanssa hän. Oli kuulemma mennyt piiloon, "melkein vähän itkenyt"  ja tullut löydetyksi sivullisen toimesta. Raukka, sydäntä särki jo nyt, saati sitten, kun vielä pian poltti kätensä kuumalla teevedellä. No, hoidin häntä erityishellästi, vaikka huomasin, ettei käsiin oikeasti edes enää sattunut.

Juttuni käyvät uskomattomiksi viimeistään nyt, kun kerron, että ostettiin tietenkin täyteen tupattuun autoon sohva (!). Odotin kyllä kaupan puolesta konfettisadetta parkkipaikalle tai vähintään vastapäisestä autosta tilannetta seuranneilta aplodeja, kun sain laatikon ja kaikki sen tieltä purkamani kamat lopulta takaisin autoon. Jouduin tyytymään omaan riemutanssiin.

Tänään on siis paitsi pesty 4 koneellista leirihiekkaa ja säkillinen kenkiä, myös koottu söpö iltasatusohva. Hyvä me. Ja mikä parasta, tunne on ennakko-odotuksista poiketen, että "vielä on kesää jäljellä". Lomamoodi pysyy vielä. Keho ja pää rauhoittuu pyykinpesun lomassa paremmin terassilla, kuin sohvalla, ja tuuli tuntuu iholla erilaiselta, kuin ennen leiriä. Menee jotenkin tunteisiin ja saa pysähymään ja kuuntelemaan. On olo, kuin olisin yhtä luonnon, sään ja jonkin ison, ajattoman kanssa. Puheissa pyörii tulevat telttaretket ja partioaiheiset visiot. Metsäily tekee hyvää(kin).

Tässä kuvassa näkyy meidän leirikoti (teltta), alakerran olohuone (alempi riippumatto), vierashuone (kassissa roikkuva ilmatuoli), vaatekaappi (lenkkinaru), ilmastointilaite (märkä huivi päässä) ja naapuri. Näiden jälkeen 160 neliötä asuintilaa tuntuu aika paljolta...

Kotimatkan ekat ajatukset

Tulossa ollaan, koti! Autossa leijuu hiekka ja bajamajan lemu. Ilmastointi tarjoaa iholle ensimmäistä kertaa yli viikkoon alle 20 asteen lämpötilaa (jollei paria kylmää leirisuihkua lasketa). Päällä on ainoat puhtaat hellevaatteet, jotka nyt sivistyksen pariin palatessa tuntuvat hetki hetkeltä likaisemmilta ja epäsopivammilta. (Leirillä rintsikkatoppi ja housut oli ihan kelpo vaatekerta.) Uudet ystävät on moikattu ja kirjeenvaihdosta sovittu. Pää onneksi liian takussa työmietteille, jotka ajoittain kokeilevat pyrkiä mieleen. Hieno leiri. Viihdyimme ja nautimme. Kilahtelimme tosin reilusti myös. Sääolosuhteiltaan oli ikimuistoisen äärimmäistä, mikä partiomuistoja kerätessä vaikuttaa olevan aina plussaa. Kuvia ja tunnelmia mahdollisesti lisää tuonnempana.

Ja niin: 0 ja 8. Ampiaisenpistojen ja leiriöiden määrä.

Pitsibolerot pikkuneideille

Terveisiä teltasta. Leiri on loppusuoralla, ja niin olen minäkin. Leirikiukkuni purkautuu lapsiin, joiden leirikiukku purkautuu supertyhminä tekoina ja puheina. Mutta leiristä varmastikin lisää tuonnempana. Tässä kohtaa julkaisen kotona kirjoitetun postauksen näistä äkkiseltään oudon värisistä vaatteista: valkoisista. Sellaisia ei täällä pölyisessä hellemetsässä olekaan aikoihin nähty.

* * *

Ihan vain neulomispuuhanpuutteessa päätin tehdä tytöille samisteluneuletakit mahdollisia juhlia tai muuta hienostelua varten. Molemmat ovat vakavasti allergisia (henkisesti) kutittavalle langalle, joten jouduin tekemään akryylista. Ensin tein pienemmälle, ja takaosa jäi painamaan niskaa, joten päätin vähän ompelukoneen kanssa sitä vielä muotoilla ja leikata palan pois. Isommalle tein vähän jo viisastuneena ja osasin muotoilla niskaa paremmin.

Takit on neulottu yhtenä kappaleena. Ensin toinen hiha suljettuna neuleena ja tasaisesti silmukoita lisäten. Selän kohdalla päättelin kainaloon pari silmukkaa ja jatkoin tasona muotoillen niskan kohtaan pyöreyttä, kunnes taas seuraavan hihan kohdalla suljin neuleen ja kavensin loppua kohti. Ja lopuksi pitsit kiertämään helmaa.

Lahjoin neidit karkilla tulemaan pikaisesti ulos kuvattavaksi, ja mikä parasta, takkeja ei riisuttukaan heti kuvauksen päätteeksi. Eli lanka ei kutita ja ei selvästikään ärsytä pienemmällä enää tuo niskan kohtakaan. Ehkä vielä virkkaan pienen koristepitsin tuohon kaulukselle, niin istuu paremmin yksiin tuon reunapitsin alkamiskohdan kanssa. Mutta hyvät tuli, ja tällä kertaa peräti tein itse ja oikeasti jopa säästin.

Viittä vaille valmis reissuun.

Onpas ollut työntäyteisiä viimepäivät. Erinäisistä syistä (synttärit, lomaviipotukset, laiskuus) leirille pakkaaminen jäi tosiaan ihan viimeisille päiville. Eilen ja tänään on paitsi koottu kamat, hankittu uutta välineistöä aina kumppareista kuppeihin ja pakattu autoa, niin myös valmisteltu kotia sellaiseksi, että tänne on kiva palata takaisin. Mankelointiurakkaa, villasukkien päättelyä, yhden villatakkipostauksen valmistelua julkaisuvalmiiksi, siivoamista, puhelimen muistikortin tyhjäämistä ja pihasekamelskan taltuttamista. Huomenna pitäisi vielä kastella kukat, letittää tukat ja saisko tähän rimmaamaan vielä sukat? Tai Jukat? En jaksa yrittää. Väsynyttä on ollut. Aikuisten jännitys ja urakkauupumus yhdistettynä lasten jännitykseen (eli kiukutteluun) ja energiaan vaatisi sen varoitusmerkin "räjähtävä". Mutta nyt kaikki on kasassa. Sitä paitsi ihan hyvin ehdittiin tänään käydä taas uimassakin:

Ryöväreille tiedoksi, että taloa pidetään kyllä silmällä. Eikä meiltä mitään rikkauksia löydy. Nähdään ja kuullaan monen päivän päästä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan!

Kesäpäiviä veden äärellä

Me, kuten somen ja livehavaintojen perusteella kaikki muutkin, olemme nauttineet kesäpäivistä täysillä. Ollaan käyty uimassa välillä montakin kertaa päivässä, saatu rusketusraitoja ja syöty vähän jotakin aina jossakin kohtaa päivää. Ruoka-ajoista ja -ympyröistä viis. Ollaan tehty jopa rantaleluhankintoja. Uimavesi on ollut paikasta riippuen joko lämmintä tai käsittämättömän ja ennenkokemattoman lämmintä. Kyllä kelpaa tämmöistä kesää elellä!

Näiden hommien lomassa ollaan kirjoitettu muistilistoja, kääritty makuupusseja ja telttaa, pesty vaatteita kolmen eri sääskenaarion mukaisesti, pakattu laatikoittain kamaa, tehty hankintoja ja herätty yöllä miettimään, mitä VOI tapahtua, jos esim. päälle osuu raju ukkosmyrsky. Sunnuntaina mennään metsään. Ja toivotaan, että kaikki sujuu hyvin, ja että vältyttäisiin liialta kuumuudelta, liialta kastumiselta ja mielellään vaikka ihan kokonaan hyttystä isompien ötököiden hyökkäyksiltä ja kaikenmaailmankauhukuvilta, joita kyllä halutessani (väsyessäni) osaan pitkän listan keksiä.

Sähläystä

Sähkövatkain pamahti rikki, kun yritin vatkata liian kovaa voita ja sokeria. Epilaattori tarrasi tukkaani, kun hätyytin ajellessani paarmaa. Yritän pakata partioleirille, mutta ajaudun sivuraiteille, kun tajuan tarvitsevani pienen laukun, jota on välittömästi ruvettava ompelemaan.

Oon touhukas ja tarmokas aina sen verran, että saan tuhoa aikaan. Sitten selvittelenkin sotkujani loppupäivän. Jotenkin tämän muotoileminen sanoiksi hymyilyttää mua. Oon tällä hetkellä semmoinen höperö räpeltäjä. Ja se on niin paljon parempi, kuin lamaantunut lahna, joka myös tiedän joskus olleeni.

Luulen, että leirikamppeet saadaan kasaan, vaikka aika hupenee vauhdilla. Mutta myönnän kyllä ajoittaisen kauhun, joka hiipii mieleen, kun kartoitan kaikkea mahdollista huomioon otettavaa reilun viikon metsäilylle lasten kanssa... Kääks. Onko muuten muita Kliffalle tulijoita?

Ja niin, osti uuden sähkövatkaimen ja sain tukan vempeleestä sinnikkäällä selvittämisellä melko vahingoittumattomana. Aloin kylläkin miettiä taas vakavissani lyhyttä tukkaa. Sähkövatkainpuuhista vielä puheenollen oli meillä synttäritkin! Kahdeksanvuotissellaiset! Ohhoh. Jo. 8...? Sankarin kanssa koristeltiin tällä kertaa alla olevan kuvan mukaisesti. Sillä sitähän te tietty aina kolme kertaa kesässä jännäätte, eikö, että mikä sieltä lampusta roikkuu? Hih.

Kyläilyreissu ja monta sataa kilometriä kaunista Suomea

Irrottauduin eilen yksin reissuun. Sain kutsun Ystävälään, mutta pitkän ajomatkan takia matkani oli paitsi "ystävien tapaaminen", myös ikioma roadtrippini.

Oli voimauttava reissu. Tuntikaupalla hiljaista autoilua. Moottoriteillä oli vapauttavaa huristaa, mutta ihaninta oli pienet, vieraammat tienpätkät jännine taukopaikkoineen. Tavatut naiset olivat yhtä mahtavia, kuin aina. Viisaita, hauskoja ja huippuja. Oleminen oli iisiä, vaikken ollut skarpeimmillani. Mutta luulen, ettei ketään haitannut takeltelevat ajatukseni.

Matkoilla ihailin maisemia. Etelä-Pohjanmaalta lähtiessä kumpuilevat pellot ja jylhät maisemat järvineen saavat vähän haukkomaan henkeä. Ja sitten kotiin palatessa ensimmäinen aukeava peltomeri muistuttaa mua hengittämään keuhkoni täyteen avaruutta. Vieraiden maisemien ihastelu on hienoa, mutta sielunmaisemaan palaaminen silti parasta.

Vielä en tosin päässyt kotiin asti. Ajoin mökille, missä muu perhe kelluskeli järvessä. Kelluipa siellä illan hiljettyä vielä yksi puutarhasandaalikin, jonka bongasin pienenä pisteenä käytyäni laiturilla fiilistelemässä tätäkin tärkeää maisemaa (viimeisessä kuvassa tämä fiilistelijä ja sandaali myös). Hirmuisen kaunis ilta täällä. Tänään olen kiitollinen ja onnellinen ystävistä, kauniista Suomesta ja perheestä. Sen lisäksi oon ihan törkeän väsynyt. Nimittäin maisemien lisäksi tunnustan ihailleeni matkanvarrella myös Ideaparkia, melko pitkän kaavan mukaan...