Seurauksista

Vieläkin pyörii ajatukset tässä Kauniit ja Rohkeat -tempauksessa, niin kuin monella muullakin näköjään. Iltapäivälehtiä myöten...

Nyt kun olet siinä -blogissa Ada kirjoitti asiasta tosi hyvin. Olisinpa osannut kirjoittaa niin. No, kirjoitan vain näin ja laitan linkin Adan tekstiin, sain luvan.

Tästä varsinaisesta teemasta ajatukseni ovat poukkoilleet mihin milloinkin. Tavallista syvemmissä mietteissä on kuitenkin pääsääntöisesti menty. Viimeisimpänä olen miettinyt, että haluanko olla sellaisessa työssä, jossa jokaisen yksityiselämän tekoni katsotaan vaikuttavan ammattitaitooni. Oikeasti, se on ainoa kulma, josta katsottuna tämäkin juttu on mietityttänyt melkein liikaa. Suurin syy siihen, miksi poseerasin vaatteissa ja pelleillen, on tulevat työnantajani, tulevat oppilaani ja tuleva Minä, jonka menneisyydestä en haluaisi löytyvän kovinkaan suuria ja rumia luurankoja esiin kaivettavaksi ja vitsien pohjaksi. (Mutta heheh, eihän tuossa kuvassa ollut onneksi luuranko lähimainkaan!) Eikä sillä, en toivo, että olisin voinut paljastaa enemmän, en varmasti muutenkaan olisi niin tehnyt. Kyllä siellä syylistalla on monta muutakin huomioon otettavaa asiaa ja ihmistä. Mutta ammattirooli on se, jonka puitteissa rajoitan eniten itseäni ja ilmaisuani. Se vähän ahdistaa. Olisiko kivempaa tehdä työkseen jotain muuta? Jotain, missä saa olla aikuinen, nainen, rohkea, tavallinen. Eikä se "Jumalasta seuraava", kuten yksi oppilaan äiti joskus ekaluokkalaisen opea nimitti. Vai saako ope kirjoittaa blogiin siiderinhakureissuista ja puolinakuilla netissä? Entä pappi? Lääkäri? Taiteilija, kampaaja, sairaanhoitaja, kansanedustaja? Kyllä ammattien mukana tietyt taakat tulee. ...No, puntaroin vielä julkisen nakuilun ja pitkien kesälomien välillä... Hmmm... Päätetty.

Mutta silti... Oon mä vähän tosissanikin. Paljonkin.

En ole koskaan tehnyt mitään, mitä katuisin. Mitään semmoista oikeasti kaduttavaa. Katumus ei varmasti ole kiva tunne, mutta ei ole mokaamisen pelkääminenkään. Toissapäivänä lisäämäni kuva on lähimpänä jotain, mitä katua, oikeastaan tämän blogini ohella. Ja ei, en tokikaan kadu. Haluan oppia tekemään rohkeita tekoja, seistä niiden takana ja kohdata seuraukset katumatta.

Luulin vielä eilen, ettei tämä ole mulle kovin iso juttu, mutta on tämä.

Ja tästä hamaan kolmen viikon päähän muistuttelen jatkuvasti arvonnasta, jonka superpalkinto houkuttelee itseänikin!

Fiksusti säilötty (ja mieletön arvonta!)

Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme mulla ja mr Piillä oli vähän eriävät mielipiteet siitä, millaiset laatikot kirjahyllyyn sijoitettaville tavaroille hommataan. Minä halusin nätit korit tai jotain muuta sisustuslehtikelpoista. Hän halusi SmartStoret. Minä pidin pääni, ja väännöstä jäi pitkäksi aikaa smartstorekiukku.

Mutta miten ihmeessä on käynyt näin, että äsken laskin kodistamme löytyvän yli 20 SmartStore -laatikkoa? Varmaan se lähti legolaatikon tarpeesta. Tai askartelukaapin järjestämisestä. Ei kun sittenkin taisin ensimmäiset ostaa joulukoristeita varten. No, oli miten oli: hirveän käteviä. Seuraavaksi järjestän ylikasvaneen lääkevaraston SmartStoreihin, teemoittain: lasten lääkintä, särky- ja flunssalääkkeet, rasvat ja voiteet. Ah, ihanan järjestelmällistä ja käytännöllistä! Parhaina puolina kannellisuus, läpinäkyvyys, pinottavuus. Ja se, että samaa sarjaa saa joka kaupasta.

Kiersin kuvaamassa pikaisella silmäyksellä löytämäni laatikot käyttötarkoituksissaan. Varastoon en mennyt, ja pari kiusallisella sisällöllä pakattua jätin kuvaamatta.

Miten hilpeältä näyttääkään, kun pienen miehen kädet venyvät juuri ja juuri niin paljon,
että kykenee kantamaan legolaatikon (punaisena ähisten) olohuoneeseen...

Pikkuautojen paikka.
Alahyllyllä, mutta kannen takana pikkusiskolta turvassa.
(Pikkusiskolle riittääkin, että saa kolistella ja nuolla laatikkoa.)

Pienen pojan sukkalaatikko.

Kynttilät odottelemassa syysiltoja.

Käsityökaapissa ihanan iso kangaslaatikko ja
pienempi pitsilaatikkona.

Ylähyllyllä leimasinlaatikko ja teippilaatikko,
alahyllyllä tilpehöörilaatikko.

Open boxi,
maalaajan boxi,
askartelijan boxi.

Miesroinaa.

Jouluaarteita.

Jouluvaloja.

Lapsuusmuistoja (sijoitettu leikki-ikäisten korkeudelle).

Aika oli kypsä, cd:tkin siirtyivät "arvoaan alentaviin" (mr Piin mielestä) muovilaatikoihin.
Riittävän moni levynkansi koki taaperokäsittelyn...
Sitä paitsi kuluneen vuoden asuivat banaanilaatikossa,
eli onhan tämä nyt iso (ja käytännöllinen) askel ylemmäs.

Ja postauksen kohokohta: Orthex Group tarttui ehdotukseeni arpoa lukijoideni kesken paketti:

Arvonnan voittaja saa 100 euron arvosta valitsemansa kokoisia laatikoita! Vau!

Osallistu kommentoimalla tähän montako SmartStorea sinulla on ja mitä niissä säilytät/säilyttäisit.

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 18.8.2013 asti. Sähköpostiosoite tai jokin muu yhteystieto mukaan!

Railakasta raitaa ja pari palloa

Muistatteko, kun kerroin löytäneeni prinsessatyylin tytön pukemiseen? No, se vaihe meni jo. Tai ei siinä oikeastaan ihan niinkään käynyt, vaan paremminkin niin, että mieltymyksistä riippumatta edelleen hankin kirjavaa, räikeää, printtejä, alebodeja ja hassutuksia. Kuten tälläkin kertaa.

Vuoden takaisista Seppälän loppualeista ostin useamman trikoohameen kivan värisen kankaan takia. Maksoivat 0,60 € /kpl. Paitsi että oon käyttänyt oranssiraitaista, yksivärisiä punaista ja vihreää ihan vain hameina, oon myös antanut niille uutta elämää:

Tytölle mekko (jossa on keltaista röyhelöä, kun kankaassa olikin jokin pesussa lähtemätön sotku tuossa kohtaa), pojalle yökkärihousut (jo pieneksi jääneet, mutta menevät shortsimallisina yhä) ja tytölle edellisten jämistä pellehousut. Pallopaidan tein siskoni vanhasta paidasta. Siihen pitää laittaa vielä eteen (tai taakse?) nappi. Kaavat on taas itse keksittyjä, miettimättä leikottu, mahdollisimman simppeleitä, jopa pöksyt voi pukea kummin päin vaan.

Kasvunvaraa pöksyissä, mutta niin pitikin.

Arkimekko, jonka sotkemista ei tarvitse jännittää.

Vielä löytyisi molempaa raitaa, kirkkaan vihreää ja oranssinpunaista. Hmm....

(Oon muuten haikaillut tuommoista you might also like -rivistöä muiden blogeista, kun itse tykkään pomppia satunnaisesti tekstistä toiseen kuvien perusteella. Nyt bongasin ohjeen semmoisen asentamiseen. Tuntuuko se teistä ärsyttävältä ja sekavalta?)

Ajatuksia ja askelia

Eilisen jälkeen on vaikea kirjoittaa mitään. Ainakaan mitään mihinkään muuhun liittyvää. On vähän vaikea ajatellakaan mitään muuta. Mieli pyörii naiseuden, kehonkuvan, itsetunnon ja omien kipukohtien ja niiden hyväksymisen ympärillä. Iho puskee vähän väliä kananlihalle, kun tajuan, miten isoja askelia nämä naiset ovat haasteen myötä uskaltaneet ottaa. Ihan oikeasti elämää mullistavia, vapauttavia. Itse olen askeltanut tätä rohkeampaa Minää kohti koko blogitaipaleeni ajan, ja siksikin tämä viimeisin askel tuntui ehkä helpommalta, kuin joillakin.

Kehonkuva-asioiden lisäksi mielessä rullaa ajatukset blogiyhteisöllisyydestä, kanssasisarmeiningistä, kiitollisuudesta, samaistumisesta ja ihan puhtaasta lähimmäisenrakkaudesta. Ällöä, mahtavaa. Hyviä ajatuksia paljon. Jotka tosin tekevät mut toimintakyvyttömäksi täällä kotona, kun roikun vain blogeissa hyrisemässä kylmiä väreitä. Kai se on pakko käydä vähän siivoilemassa ja pesemässä pyykkiä. Leipoakin ajattelin... Voihan siinäkin samalla hyristä.

Käykää ihmeessä Mami go go:n kommenttiboksista klikkailemassa tarinoita naisvartaloiden takaa.

Nappulat riviin!

Kolme pelaajaa = kolme tapaa järjestää pelinappulat? 

Vaan ei: 2 tavallista pelaajaa ja yksi taiteilijateini = ainakin 13 tapaa järjestää pelinappulat.

Sininen löräytti nappulansa läjäksi.

Oranssi lajitteli omansa.

Valkoinen päätti rakentaa stonehengen.

Noin.

Seuraavaan heittovuoroon mennessä se näytti tältä.

Sininen räpeltää vuoroa odotellessaan palikoita.

Oranssi tekee jonon ja miettii porkkananpaloja.

Valkoinen rakentaa torneja.

Ja välillä vähän pelaakin.

Sininenkin teki tornin! Oo!

Valkoisen ehkä 15. torni.

Valkoisen peli tökkii...?

Pelisuuttumuksen jälkeinen nappulakasa.

Meillä on siis ollut kaksi peli-iltaa. Ihan superkivaa, vaikka pelatessani oonkin ollut aika häijy ja äkäinen. Mutta mä oon niin nauttinut, kun oon saanut tosissani pelata. Settlers of catan, kaikkien aikojen suosikkipelini.

Ja nyt on ihan pakko lähettää terveisiä eräälle ”valkoiselle pelaajalle” (ja toivon, että henkilö, jota ajattelen viestinviejäksi, tunnistaa itsensä): 

Olen saanut oppini parhailta, teidän jälkeenne amatööriseurassa on uuvuttavaa pelata (hihi). Minä olenkin nyt se, joka rakentaa pelilaudan ja kertaa uudelle pelisäännöt. Ja olen se, joka ottaa pelin vakavasti, joka viittaa sääntöihin ja huolehtii siitä, että resursseista puhutaan oikeilla nimillä (tai no, niillä teidän suomentamillanne). Ja haluaa, että silmäluku ilmoitetaan asianmukaisesti ja noppalaatikko luovutetaan seuraavalle oikein. (Pitäisi muuten laittaa vielä kontaktimuovit, laatikko alkaa kärsiä.) Huomasin käyttäväni aika montaa Sinulta oppimaasi fraasia, kuten ”seurataan peliä”, ”nopat kiertää”, ”no onko tullut kasia, ei oo!”. Äänenpainon ja käsien liikkeetkin huomasin poimivani Mestarilta. Ja sitten tuli haikeus. Muistelin sitä pelaajaa, jonka kanssa pelatessa tehtiin kauppaa oranssista väristä, ja minä jouduin taipumaan aina ruskeaksi. Nytkin tulee haikeus. Ajatus pysähtyy tähän. 

Sitä ihmistä ei enää ole.

Kiitos, Mies.

Mr Pii on kyllä reilu. Se on ostanut jostain metrin lisää kärsivällisyyttä mun kenkkuiluja kohtaan. Nytkin oon ollut ihan törppö koko aamun (arjen häämöttämisestä johtuvaa stressiä...), mutta niin sain luvan lähteä vaatekaupoille. Aatelkaa. Kukkakuva sille, ja pehmeä julkinen kiitos, kovasta liveolemuksesta huolimatta. Ja ton peiliin katsomisenkin se voi tulkita vertauskuvana...

Iltapyöräily

Tuuppasin lapsen sänkyyn (silleen hellästi, arvoisat lastensuojeluviranomaiset) ja lähdin hirmuisella vauhdilla pyöräilemään lähikauppaan ennen sulkemisaikaa. Mikä kesäilta! Ilmavirta pujahti paidan alle ja ponnari hulmusi perässä kun kiidin miljoonaa. Leikin teinivuosia, tai ehkä opiskeluvuosia. Tosin jaloissa alkoi tuntua nopeammin hyytymistä. Ostoskoriin siideri, kalja ja sipsiä. Juomahyllyllä tajusin, ettei mulla oo papereita mukana ja hei, mähän oon vielä reippaasti alle 30. Ja näytänkin ihan lapselta, ja pukeudunkin niin nuorekkaasti ja ajan henkeen (silleen vitsikkäästi sanon tässä, arvoisat ihmettelijät). Ihan alkoi jännittää. No, teinituntu karisi kassalle, kun selvästä jännityksestäni huolimatta rontti myyjä ei kysynyt papereita. Senkin... No, sainpa saunajuomat.

Mun valintani oli Happy Joe. Maistuu täydellisen hyvältä, mutta mikä vielä tärkeämpää: pullo on hieno ja korkin pohjassa lukee "If you think sunshine brings you happiness, you haven't danced in the rain". Nyt odotan jännityksellä, lukeeko joka korkissa eri juttu.

Fiuuuuu vaan, minä kiidän. (Ilman kypärää, tosi teiniä sekin.)