Näyttää pääsiäiseltä

Ajattelin ensin, ettei meillä mitään pääsiäiskoristeita ole, eikä ole tarpeen hankkiakaan, kun kuitenkin koko juhla menee niin vauhdilla ohi. Sitä paitsi viipotetaan pyhät paikasta toiseen. Vaan kuinkas ihan huomaamatta kävikään: Kerhoaskarteluista se alkoi ja lähti lopulta melkein lapasesta, kun pääsin yksin piipahtamaan kaupoilla...

Tästä se alkoi. Pojan tekemä tipunen. ("Sitten vielä niitä töyhtöhyyppiä!")

 Virpomisoksia kerhossa aloitettuna ja kotiaskartelimossa jatkettuna.
(Tässä kohtaa höyheniä kutsuttiin "pölykapseleiksi".)

Seuraavaksi kerhossa askarreltiin pääsiäismunia.

Ja pitihän sitä kai rairuohoakin laittaa...
Muori oli myös sitä mieltä, että muorit saavat tuoda lapsenlapsille pääsiäishömppää.

Kaapista löytyi lasimuna ja ku--- ei kun siis lasikukko. Lasikukko. Hehe. Heh...

Hömppää tarttui kaupasta muidenkin, kuin Muorin matkaan. Hihi mikä tipu!

Ja täällähän virvotaan vasta pääsiäislauantaina. Tervetuloa vaan meillekin!

Oksat auringonlaskussa (vastavalossa ainakin).

Hempeän värinen tulilatva hyppäsi myös ostoskoriin.

Näiden myötä iloista, keväistä ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa Jokaiselle. Ja vaikka meidän perheessä jäi osalle vähän epäselväksi, miksi tätä juhlaa vietetään (lue täältä), niin yritän itse muistaa miettiä, mitä pääsiäisen armosanoma oikein tarkoittaakaan. Suuri juhlahan tämä on, näiden höyhenhörhelöiden lomassa.

Nukutaan ja syödään

Ruoka-aika, suu auki!

En oo oikein koskaan ollut semmoinen fyysisten tarpeiden ihminen. Mulle sopii, että nukutaan silloin, ku siihen on tilaisuus ja syödään, kun huvittaa tai tulee jotain hyvää vastaan.

Miehen kanssa elämän jakaminen toi tähän asiaan uuden näkökulman. Ruokaostokset alkoivat maksaa triplasti ja reissuissa tuli tärkeimmäksi asiaksi ruokapaikan etsiminen, riittävän ajoissa. Ehdottoman tärkeä tuo viimeisin pointti.

Ja sitten voitte kuvitella, millaista elämä nyt on: enimmäkseen nukkumista ja syömistä ja niistä puhumista. Miten meni yö? Kuka nukkui kuinkakin? Koskas Hän menee nukkumaan? Oota mä syötän tän eka. Tuo kaupasta tälle hedelmäsoseita. Missäs mä voisin lämmittää tälle ruoan? Nukkuiko toi päiväunia? Mitä söitte, söikö hyvin? Ei voida vielä lähtee, kun ton pitää syödä ja toi nukkuu. Mä käyn nukuttaas tän. Ja mä oon valvonut yöllä niin ja niin paljon, voitko sä herätä nyt ja saat sitten jossain vaiheessa vähän nukkua.

Eihän tämä nyt sentään ole maailman suurin valivalivalituksen aihe, tavallista elämää vain. Mutta mä vain ihan pikkuisen ja huomaamattani haaveilen ajasta, kun koko perheen tarpeet kulkisivat jotakuinkin samaan tahtiin. Ja itse voisin sitten siinä lomassa nukkua silloin, kun siihen on tilaisuus ja syödä, kun huvittaa tai tulee jotain hyvää vastaan.

Liikaa suklaata

Söin suruuni (no okei, liioittelen) 8 Kinderpatukkaa (en liioittele). 

Muistin ainoaksi huonoksi puoleksi, että se lihottaa. Unohdin, että siitä tulee huono olo. 

Hyvää yötä teillekin. Itse ajattelin nähdä hyvin sekavia sokerihulluusunia...

Muistikirjamaaliskuu osa6 (26.-31.3.)

Viimeinen osa Muistikirjamaaliskuuta käynnistyy täten. Ja taas linkit edellisiin: osa1, osa2, osa3, osa4, osa5 ja Hupsistarallaan blogi.

Päivä 26: Mikä tänään ärsyttää?

(No siis, saattoi minuu jokin välillä kevyesti ärsyttääkin. Vaiks niin ku uhmaikä kerhossa, uhmaikä kaupassa, uhmaikä autossa. Ja vaiks se, etten löytänyt vaatteita sieltä kaupasta, ja painavien kamojen raahaaminen ympäriinsä. Ja sit toi noin niin ku sekin, et olin niin kiukkunen ja se, et minuu sanottiin ärsyttäväks ja väsy, sekin kyl ärsyttää. Mut ja niin, kiitos kysymästä!

no ja sit toi mässyttäminen ärsyttää kans aina.)

Päivä 27: Kerro jotakin kartan avulla.
Tästä tulikin peli, Aarteen etsintä. Kaksi aarretta sinne on piilotettuna.

Päivä 28: Tuhri sivusi
Heei, vauvat syö käsin!!

Päivä 29: Hauska ja ärsyttävä sananlasku
(Ensimmäinen ärsyttää siksi, että se on yleensä totta.
Jälkimmäinen huvittaa siksi, että se ei yleensä ole totta.)

Päivä 30: AARTEEN ETSINTÄ!
Kerää langanpätkä, hedelmätarra, kirjekuorta, muistilappu, pyöreää, vihreää, laastari.

Päivä 31: Mitä olet oppinut maaliskuussa?

Mitali

Selvisin viikonlopusta ja sain Tukholman Tulijalta mitalin!

Touhukas kotipakoilupäivä

Yksi yö kolmesta yksinäisestä takana, selvisin. Kyllä perheestä huolehtiminen vaan silti on helpompaa kaksin. Rispektiä yksin kaikesta selviäville!

Tänään halusin kehittää päivälle riittävästi actionia, ettei iske löhöys ja kiukkuus. Voi olla, että yöllä sitten iskee levottomuus x3, mutta olipa vaan silti hauskaa.

Oltiin kaupungilla, shoppailtiin kaikkea oikeasti tarpeellista ja välttämätöntä. Pienet nukkuivat päikkärinsä sopivissa koloissa (siis ajallisesti) ja jaksoivat ihmeellisen loistavasti. Ja lopuksi mentiin viimeiset energiat huhkimaan Touhutaloon. Oli kyllä positiivinen yllätys! Touhua riitti reiluksi kahdeksi tunniksi (varmaan enemmäksikin olisi ollut), ja Poika uskalsi viipottaa ilman erityistä leikkikaveria. Mutta puhuttiin kyllä, että ensi kerralla pyydetään joitain ystäviä mukaan. Hän kyllä vaatimalla vaati, että kaikkia ystäviä, mutta katsotaan... Ja voi että, kun teki niiiiiin tiukkaa, etten sanonut sitämitäolenpäättänytollasanomatta, sitä, että "Jaa jaa, noin pirteenä kotiin, ei varmaan tartte toista kertaa mennä!" Hih, en sanonut. Olin iloinen, vaikka Hän ei autoon jouduttuaan ollutkaan. 

Sinne vain suin päin!

"Miksi tämä virtahepo on itkeissään? Mistä tämä innostuisi? Minä koitan lohduttaa!"

Ja päiväuniakin siis nukuttiin, täydellinen reissupäivä!

Ja sitten me tytöt vähän kahviteltiin ja naksuteltiin...

Tuu äiti kattoon, se matto on taas kasvanut!

Isompi kuuntelee satua ja Pieni nukkuu miellyttävän pitkiä ja katkottomia päiväunia. Ehdin lukemaan postista tulleen naistenlehden ihan kokonaan ja juomaan päiväkahvit tykötarpeineen (vaikka pöytään istahtamisen hetkellä kuuluikin se ensimmäinen, mutta murphynlainvastaisesti ainokainen vingahdus itkuhälyttimestä). Yöt sen sijaan ovat edelleen ennakoimattomia. Mutta yksi iso edistysaskel loikattiin eilen: Pieni nukahti sänkyynsä itse. Varmaankin ekaa kertaa ikinä. Ei sillä, että olisin päättänyt tassutella ja hyssytellä, mutta kun ei maidotellenkaan uni ollut tullakseen. Jollen tästä nyt osaa tapaa vielä tehdä, niin olipa ainakin oiva muistutus itselleni, ettei kyseinen sattumus ole täysin mahdoton. Ja Isomman uhma on vaihteeksi siedettävää. Hyviä hetkiä ja iloisia juttuja mahtuu päiviin paljon. Sulassa sovussa (tai ehkä enemmänkin viehättävässä eripurassa) niiden äkäisten huutojen ja tuskanpuuskien kanssa.

Mutta yhtä asiaa jännitän enemmän kuin uskallan sanoakaan: 3 päivää ja yötä ilman mr Piin avustavaa käsiparia (ja tietenkin huikaisevaa seuraa). Huijjui. No, hetki kerrallaan ja suoraan riman ali vaan.

Ja sitten menenkin jo (ai nyt jo?) asiaan, jolla oli tarkoitus aloittaa ja jossa kai oli tarkoitus pitäytyäkin tänään: Joku aika sitten kerroin vaatehuoneessa odottelevasta käsityöprojektista. Tämmöiseksi se on nyt edennyt:

Virkkaan siis mattoa. Vielä muutaman kerroksen verran taidan jatkaa sille pituutta. Poika tulee aina välillä hihkumaan (kuin suurempaakin mysteeriä) "tuu äiti kattoon, se matto on taas kasvanut!" Vähän muikulainen se on, mutta saisikohan jotenkin venyteltyä reunat suoriksi vai pitääkö tehdä joku ks-kierros koko maton ympäri? (Vasen pääty on tosin vain mutkalla ja näyttää siksi vänkyrältä.) Ja tuo eteisen lattia on kurjan värinen. Tämä näyttää paljon kivemmalta koivuparketilla. Mutta eteisessä sitä kyllä tarvitaan, että se siitä. Tämän päällä tuntuu ihanalta tassutella!

Suuri Käsityö tarjosi tämänkin ohjeen (idean ainakin) viimeisimmässä numerossaan.