Korona-ajatuksien purkua

Mulla on pitkästä aikaa oikea päiväkirja. Perhoskuvainen. Ja kivaa kynsilakkaa markettireissuilta.

Tämä aika on ollut niin outoa. Nautin rentoudesta, mikä kotoa lähtemättömyydessä ja näennäisessä vapaudessa tehdä ratkaisuja työhön käyttämäni ajan suhteen piilee. Olen jopa sanonut, että näin (jos ei nyt ihan introverttinä, niin ainakin) ambiverttina koen tietyt asiat "vapautuksina", enkä "rajoituksina".

Mutta kyllä tämä silti käy välillä voimille. Mun onni on, että meillä joitain nollakontaktin päivänviettopaikkoja ja -tapoja käytettävissämme. Siinä, missä meidän perheen muut kaipaavat välillä vaihtelua näihin seiniin, niin minä kaipaan (vaihteluakin enemmän) täysin yksinoloa. Muut hilppaavat pois ja minä laitan hiljaisuutta tuuteista tulemaan. Mutta kyllä mä totta puhuakseni kaipaisin jo muutakin. Ihmisiä. Lapsille leikkikavereita. Käymistä paikoissa.

Uutiset stressaa mua. Tällä hetkellä tykytyksiä aiheuttaa koulujen mahdollinen avaaminen. Stressaa hirveästi ajatus, että viimeiset 2 viikkoa sekoiltaisiin koulussa. (Vaikka toki löytäisin siitäkin pari hyvää puolta totta kai.) Varsinkin, jos  avaaminen perustellaan lasten tartuttamattomuudella ja helpolla taudinkuvalla, oppimistavoitteilla tai niiden oppilaiden takia, joista on huoli. Jos näin ajatellaan, niin milläs omallatunnolla me heidät parin viikon jälkeen laskettaisiin kesälomalle niihin samoihin olosuhteisiin. Kyllä se vain on jonkun muun tahon, kuin koulun tehtävä niissä tapauksissa puuttua. Outo syy se olisi koko sukupolven kerta-altistamiselle tässä vaiheessa epidemiaa. Kun tietoa on vielä ymmärtääkseni niin vähän.

Ja mitä oppimiseen tulee, niin loman (tai poikkeuksien) jälkeen kouluun palatessa on aina viikko sekoilua, samoin kuin lomaa ennen. Eli ihan peruskoulumatikalla voidaan todeta, että se olisi 2 viikkoa sekoilua sitten. Lisäksi itse koen, että etäopetuksessa ollaan päästy ihan liki vastaaviin oppimistuloksiin, kuin lähinäkin.

Ja lääketieteelliseen puoleen sanon vain, että mielelläni en lähtisi kokeilemaan, että menisikö se koulun avaaminen ja taudin leviäminen hyvin vaiko eikö. Kun helposti voitaisiin päättää toisinkin. Pelata varman päälle. Koulujen avaaminen kun koskee kuitenkin tuhansia aikuisia näiden taudin kannalta harmittomisksi arveltujen koululaisten lisäksi. Työkaverini sanoin komppaan, että avataan mieluummin ravintolat ja höllennetään jostain muusta, jolloin jää yksilötasolle päätös riskinoton suhteen ja tauti pääsisi kuitenkin norumaan hallitusti eteenpäin.

Uskon myös, että siinä, missä koulujen sulkeminen oli selkeä viesti kaikille tilanteen vakavuudesta ja rajoitteiden noudattamisen tärkeydestä, olisi koulujen avaamisella myös iso psykologinen merkitys. Eiköhän se olisi helpompi lähteä mummoloihin ja muihinkin kokoontumisiin, kun kerran "muutenkin altistutaan", vai mitäpä luulette? Itselleni ainakin kävisi ihan varmasti näin.

Stressaa, jännittää. Että voinko yhä luottaa, että päätetään oikein. Ja yhä, niin kuin toisaalla sanoin, niin ei näitä päätöksiä mun stressini ja huolten pohjalta pidä tehdä, mutta haluan vain sitten vakuuttua riittävästi niistä perusteista, joilla päätös tehdään, oli se mikä vaan. Että kunpa se ei olisi mikään noista äsken mainituista tähän asti kuulemistani.

Huh. Noin. Piti saada muotoilla tämä sanoiksi, koska tämä on nyt ahdistanut viimeisen viikon uutisoinnin aikana yllättävän puristavasti. Huh.