Haaveilen välillä kesäkissasta. En siis tietenkään sellaisesta, että ottaisin pennun kesäksi ja hylkäisin metsään, ei niin saa tehdä. En tosiasiassa käsitä, että joku oikeasti tekisi niin, ja siksi kehtasin kevyesti käyttää kyseistä termiä. Tarkoitin siis "kesäkissalla" ehkä paremminkin "lainakissaa", ihanaista siliteltävää syssykkää, joka sitten jossain vaiheessa lähtisi takaisin omaan kotiinsa. En ole oikein sitoutuja- tai ylenpalttisen vastuun haalijatyyppi ja otusten hoitaminen stressaa mua. Mutta silti haluaisin fiilistellä ja silitellä.
Kaloja ei voi silitellä, mutta ei silti tarvinnut paljoa houkutella, että suostuin ottamaan koulun akvaarion meille kesäksi. Lapsena meillä oli akvaario, se oli isän juttu. Muiden meille tulleiden lemmikkien uskon olleen äidin päätöksiä (joskus jopa isän suostumusta vailla) ja äiti on niiden hoidosta ottanut päävastuun.
Tämä akvaario olisi varmaankin virallisen määritelmän mukaan "nanoakvaario", sillä se on alle 20-litrainen. Eläinkaupan myyjä ei suostunut eläinsuojelulakiin vedoten myymään sinne kaloja, sillä tuon kokoiset akvaariot on kiellettyjä kalanpitoon. Sukarapuja voisi pitää. Tosin ilmeisesti säännöt ovat muuttumassa, ja tilavuuden sijaan mittarina olisi akvaarion pituus, ja sitä tässä kuitenkin on 40 senttiä, mikä on kuulemma ihan kelvollinen. Luulen, että omatuntoni kestäisi sen, että tähän muuten hyvin hoidettuun laatikkoon viitsisin ottaa vielä pari polskuttelijaa ihasteltavaksi noiden neljän neontetran lisäksi.
Isän kuva komeilee akvaarion vieressä. Se vie mua jotenkin lapsuuteen ja tuntuu omituisen rauhoittavalta ja mukavalta. Toki haikealtakin, mutta ei pelkästään siltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti