Pinna kiristyy

 Tältä näyttää normaali pinna. Mm. "työpinnallani" on paljon varaa kiristyä ennen seuraamuksia.

Tältä näyttää pinnani nyt. Kai nyt, jos noin ison kelan kanssa veivaa, niin pienestäkin liikkeestä jo kinnaa. Vaikka kuinka tuntuisi, että nyt on hyvä olla, nyt ei ärsytä, niin ei tarvitse kuin pikkuisen pyöräyttää nupista, niin jo napsahtaa. Suht ärsyttävää.

Tiedän, mitkä asiat vaikuttavat "kelan kokoon" ja mitkä jutut on niitä "veivaajia", joten mitään ei taida nyt lähiaikoina olla tehtävissä. Lähinnä taidan keskittyä pitämään veivaajat loitolla ja toisaalta sitten olemaan armollinen itselleni, kun kinnaa.

Kotona

Vaihtelu virkistää.
Vaihtelu väsyttää.

Virkistys voitti about 6-4, eli hyvä reissu, kuitenkin.

Ostin ostoskeskuksesta (oo!!) korun, ja vasta kotona tajusin, mikä siinä viehättää. Kun aamulla sain vaatteet päälle ja kilisevän korun kaulaan, tuli sellainen olo, että olen valmis hommiin. Tämä koru tuntuu ja kuulostaa ihan työavaimilta! Ihanaa! En kaipaa töihin, mutta hyvät muistot viime vuodelta saavat haikailemaan tiettyjä etuja nykyiseen työsuhteeseeni.

Huomisesta alkaen kahvitauot tulevat olemaan taas vähemmän seesteisiä. Hyvää töihinpaluuta Ikkälle.

Ja siitä aamuisesta olen valmis hommiin -olosta: siirryin sohvalle syöttämään vauvaa ja nukahdin istualleen takkatulen ääreen, vauva sylissä. Viidenkympin parkkisakon lisäksi taidan tänään ainakin joutua maksamaan reissusta väsähdyksellä.

Reissukiukku

Huomenna lähdetään viikonloppureissuun. Reissukiukkua ilmassa.

Kaiken lisäksi kyseessä on juhlat. Juhlakiukkua ilmassa.

Perinteisesti ennen reissua tai juhlia vouhotan kotona ympäriinsä. Teen listoja pakattavista tavaroista, mietin aikatauluja, lasten päiväunia, juhlavaatteita (se onkin se kaikkein kiukkuanostattavin ja stressaavin juttu), viipotan ympäri taloa. Puolipukeissa, juhlapukeissa, juhlapukeissa nro2, juhlapukeissa nro3, puolipukeissa, juhlapukeissa nro 2... Ja siinä samalla, kun kiukku jo muutenkin alkaa nousta, rupean näkemään kaikki kodin sotkut. Alkaa ärsyttää, että ne sotkut on siinä sitten kotiintullessa odottamassa. Joten sen sijaan, että pakkaisin tai päättäisin vaatteiden suhteen jotain, alan puuhata nuutuneita kukkia roskikseen, laittelemaan pyykkejä kaappeihin, kiikuttamaan tavaroita paikoilleen, järjestelemään paperinkeräyslaatikoita, tyhjäämään tiskikaappia, oikomaan sohvatyynyjä jne.

No, AIKAISEMMIN reissukiukku syntyi lähinnä tästä. Ja sitten siitä tietenkin, että yksi toinen meillä (tai no nykyään kaksi) reagoi reissuunlähtöhulinoihin rallattelemalla ja hoilottamalla, mikä kiukkuhetkessä ottaa aivoon. No. Nyt on tämä vauva. Niin nyt sitten reissukiukun aikaan ainoa, mitä pystyn tekemään, on sohvalla istuminen ja imettäminen. Jalat vipeltää ja poskilihakset pingottaa. Huomaamattani istun lihakset jännitettynä sohvan reunalla, valmiina ampaisemaan kohti mieleen tulevia reissujärjestelyjä. Mutta en tietenkään pääse niitä hoitamaan. Voi argh, voiko olla kiristävämpää?

Miksi reissuun lähteminen stressaa? Miksi stressaantuneena on pakko siivota? Kohtalotovereita?

Ja tarkennettakoon vielä: Tykkään reissuista. Tykkään juhlista.

*

...Sitten kun ojennan vauvan mrPiille ja olisin vapaa sovittelemaan ja pakkailemaan, päätänkin tulla bloggailemaan... Ehkä ajattelin testata, vähentäisikö julkinen avautuminen stressin määrää. Kunpa en huomenna pimahtaisi. Mutta pyydän jo kanssa-asujiltani valmiiksi anteeksi: luultavasti ainakin tiuskin...

Laatikkoprojekti

1. Idea, johon törmäsin toisessa blogissa.
2. Suunnitelmia ja hahmotelmia.
3. Kaksi joulukoristelaatikkoa Enkelin Eväspussin ale-osastolta.
4. Maalia.
5. Innokas apulainen.
6. Tärpätit varaston lattialla (ihan omasta toimesta kyllä).

Katsotaan, tuleeko tästä jonain päivänä Semmoinen Juttu, jonka viitsisin täällä esitellä (semmoisina hempeiksi photoshopattuina pumpulienkeliromantiikkaa puhkuvina kuvina).

Askartelupäivä

"Minä HA-lu-AN leikata muumisaksilla! O-o-ON askartelupäivä!"

Tänään ei askarreltu paperisilppua kummempaa, mutta aina toisinaan ollaan jotain tehtykin. Ei siksi, että olisin superaktiivinen äiti, vaan siksi, että tykkään askarrella.

"Äiti minä haluan maalata!"

Automatto kartongista (kontaktimuovitettu).

Kaksivuotiaan tonttupukit ovat taatusti ilmeikkäämpiä, kuin mitä mun tekemistä olisi tullut.

Legokuvastojen uusi elämä. 

(Päällä erikeepperiä. Erehdyin joskus ostamaan oikein sitä 

decupaaacchhhlakkaa, mutta liimakin toimii ihan hyvin.)

Kirjainsilpulla päällystetty rasia puukirjaimille.

Kruunupäivä

Maalattiin ikkunatusseilla taideteos. Päiväuniaikaan kuului huoneesta iloinen ilmoitus:

"Minä pesin ikkunan suulla!"

Tämä ei nyt liity askarteluun muuten, kuin että herättävät mussa luovuudenpuuskia. Ostin tämmöisiä ihania rinkuloita, joilla saan viritettyä pikkusiskolle lelut aina hollille esim. pianonsoitto-, isoveljen tukanleikkuu- ja muun perheen ruokailuhetkien ajaksi.

Pikkumimmi muuten viittä vaille kääntyy! Ja mahalla ollessaan on kova ähinä ja hinku päästä muka eteenpäin! Hullu juttu...

Perhekuva

Tämän päivän päiväkirjamerkintänä väsäilin välilehdelle perhekuvan, esittelyn poppoostani.





 

Hyvä mieli. Perhekerho alkoi taas. Se on tärkeä harrastus, pitää omalta osaltaan päätä kunnossa. Hyvinkin paljon.

Siitä voimaantuneena lähetin miehen hiihtoreissulle (isyyslomailee tämän viikon). Ajattelin tuikkaista sen vielä Hobittiakin katsomaan tänä iltana. On semmoinen olo, että selviän taas itsekseni tämän päivän. Itse asiassa kerhossa tuli semmoinenkin olo, että menisi jo töihin taas, niin saataisiin ote tästä tavallisesta arjesta. Vaikka onkin ollut isona apuna täällä. Mutta mulla on ollut sellainen lysähtämisfiilis koko sen ajan, kun hän on täällä ollut varta vasten ottamassa vastaan, jos lysähdän. Nyt oon kai sitten lysähdellyt tarpeeksi, ja olisin valmis olemaan taas reipas.

Kasvatuskaaosta

Ääliömäisin idea pitkään aikaan oli lähteä kaupoille koko päiväksi. Olin tänään se äiti, joita oon itse nolostellen katsonut. Semmoinen, joka ärjyy kaupassa mukanaan raahaamalle pitkästyneelle ipanalle. Ja meidän isäkin taisi olla tänään sellainen. "Nyt et koske, nyt et juokse, nyt et venkuloi! Nyt vien sut kyllä isälle! Nyt kyllä joudut jäähylle! Nyt kyllä! Nyt!!" Sitten roikotetaan hihasta lasta. Ensin hervottomana hirnuvaa lasta, seuraavaksi räkä poskella ulvovaa.

Tämä kasvattaminen on niin hankalaa. Kaikkialla väitetään, että joka asiaan on Se Ainoa Oikea Tapa Toimia. Ja sitten sitä pyörittää päänsä puhki, että mikäs ongelma mulle tulevaisuudessa tulee, jos nyt oikaisen tästä. Ja mikäs vaiva lapselle tulee, jos nyt teen näin. Trauma vähintään. Ja kuinka pitää Oikeasti nukuttaa. Kuinka pitää Oikeasti syöttää. Ja millä tavalla ei saa kehua (siitäkin luin jonkun ihan tyhmän lehtijutun).

Jos vain luottaisi itseensä. Toimisi niin kuin hetki vaatii, ja vaikka nyt välillä vähän mokaisikin. Kun nyt saisi hengissä nämä pidettyä ja jotenkuten tyytyväisinä. Ei se mun ymmärtääkseni ihan rakettitiedettä ole (vaikka koulutukseni puitteissa ja sitä yliarvostaakseni mun kai pitäisi niin väittää).

Päätin eilisestä alkaen ruveta syöttämään vauvalle porkkanaa. Jos vaikka saataisiin yöuniin jotain rytmiä ruokailutapoja muuttamalla. No, vauva nukahtikin heti samana iltana 22:30 (tähän asti on aina nukahtanut vasta 00-02). Ohhoh. Ja olin unohtanut antaa sitä porkkanaakin.

Mutta se tuntui suorastaan kettuilulta (tulkitsin syylliseksi itse Isä Jumalan, jolta oon toistuvasti, kauniisti pyytänyt iltaan paria ekstratuntia nukkuvien lasten muodossa), kun vauva sitten päätti valvoa kakkaillen, ruokaillen, jutellen ja vaipan läpi pissien klo 01:30-04:00.