Trumpetisti

"Miten ihmeessä ne muut sai tästä äänen tulemaan?"

E-muuli ja A-molli

Ihan ensimmäisenä Lankakerhoinfoa: Enteron levittämisen minimoimiseksi päätimme siirtää seuraavan kerhon (ke 12.10. klo) pöpötalomme sijaan kahvilaan Seinäjoelle. Lisätietoja taas yv:llä.

Sitten päivän aiheeseen:

Esikoinen on innostunut kitaran soittamisesta. Opetin sille pari mollisointua ja hämmästyttävän näppärästi sillä taipuu sormet niihin. Komppi on aika hevirock. Tai jotain epämääräisen progressiivista. Keskisisko soittelee päivät pitkät Disney-laulukirjastaan Frozenin kappaleita. Usein asentaa kirjan pianolle, pimputtelee ja laulaa mukana. Tällä kertaa duo musisoi samassa huoneessa. Kuuntelin oven takaa bändikavereiden harjoituksia:

4v: Soita Letitgou.
6v: Okei, onko siinä duuria vai mollia?
4: Mmm, valmaan muulia.
6v: No mä soitan mollia.

Ihanat. Sitten soittivat ja lauloivat. Ja sitten kohta riitelivät. Semmosta se on.

Bloggailen nykyään monitoimihallista

Jännittävä otsikko. Tarkoittaa siis sitä, että esittelen uuden työhuoneemme, joka on sijoitettu vierashuoneen perälle. Aikaisemmin huone palveli vieraita, nyt siitä on tullut monitoimihalli. Työhuone, vierashuone, askarteluhuone, musisointihuone. Aikaisempaa huomattavasti useammin tämä kokoaa sohvalle myös leikkijöitä ja lepäilijöitä. Ihmeellinen magneetti tämä tietokone...

Ahdasta tuli. Ajattelin, että kun muissa huoneissa haluan vaalia tilaa ja avaruutta, niin ehkäpä tämän voisin tupata ääriään myöten kaikkea. Lisää tauluja seinille ja koriste-esineitä tasoille. Jokaiseen tyhjään lattiankoloseen joku jalkalamppu tai muuta täytettä ja katseltavaa. Tähän teemaan liittyen annoin sohvan rönsytä kuvassakin vilttejä ja sinne jätettyjä leluja.

Hauskasti ja sattumalta työhuonepäädystä tuli musta-valko-harmaa ja vierashuoneen pääty jatkaa entistä vihreää ja ruskeaa linjaa.

Ei nyt mitään sisutuslehtimatskuu, mutta kun näiden pyörittelyssä mun arki on mennyt, niin puhunpa nyt niistä täälläkin. No, oikeasti pyörittelen kyllä enemmän eskarilaisen kanssa muodostunutta uutta aikataulutettua rutiinia. Hyvin on lähtenyt alkukankeudesta huolimatta käyntiin. Vaikka puheet on "oli ihan tyhmää" -tasoa, niin naamasta näkee, että tyypppi tykkää. Sekä eskarista, että itsenäisyyden uudesta tasosta. Hyvä niin.

Fanfaari ja opetus

Meinasin kirjoittaa siitä, mistä kaikkien kuuluu nyt puhua, mutten kirjoitakaan. Musta ei ole kumpaankaan ääripäähän seisomaan, mutta ihminen on aina ihminen, ja jos se tarvitsee apua, sitä pitää auttaa. Piste. (Tai pilkku... Vai sittenkin huutomerkki tai kysymysmerkki? No, piste on hyvä, kuitenkin.)

Mutta ettei toistaiseksi tästä enempää täällä. Siispä sen sijaan fanfaari tyttäreltä, joka päiväkodista tultuaan kaivoi trumpetin esiin ja töräytti parit mureat RRRRRÖÖÖÖÖÖt. Tämän lisäksi hän harrastaa tuliaiskivien tuomista mulle ja vauvalle.

Ja ai niin. Lupasin mr Piille, että kirjoitan siitä kyllä rangaistus- ja opetusmielessä blogiin. Se jo ehti muistuttaa, etten kirjoittanutkaan, joten täytyypä. Jäi nimittäin kiinni (kuulemma pitkäaikaisesta) pyykinpesutottumuksistaan: PESEE PYYKIT KIPPAAMALLA LASTEN ITSE TÄYTTÄMÄN PYYKKIKORIN KONEESEEN SELLAISENAAN. Käymättä läpi ja kääntelemättä. Siis ääk. Oonkin ihmetellyt, miten sen kohdalle on sattunut kolme kertaa vaippa pesukoneessa -tilanne tai kiviä sukissa pesun jälkeen -juttu. Mr Pii: ei. enää. ikinä. niin. Löytyihän se jokin vika sentään sinustakin, niin.

Kotisoittokunta

Vinguin pikkusiskolta lainaan saksofonin. Ties vaikka varastaisin (tai ostaisin) sen jonain päivänä kokonaan omaksi.

Tajusin joitain vuosia sitten, että aikuisenakin voi oppia uutta. Ettei se saksofonijuna ehkä vielä mennytkään mun ohi. Asteikkoa ja iisejä joululauluja oon nyt luritellut. Ja pikkutraktoritunnaria tietenkin, yleisön toiveet huomioon ottaen. Pitäisi saada nipistettyä jostain aikaa niin, että pääsisin kunnolla käsiksi #/b -osastollekin.

Poika on ihan omaehtoisesti aloittanut trumpettiharrastuksen. Töräyttelee miehen vanhaan torveen antaumuksella (ja ihan oikein). Trumpettihan on melkein pojan itsensä mittainen, eikä pieni jaksa tietenkään kannatella sitä. Paras soittoasento on siis laittaa soitin jalkojen väliin sohvalle ja pitää varpailla kiinni. Hulvattomimmat äänet tulee silloin, kun jo vähän väsähtää ja valahtaa rentoon makuuasentoon soitin sylissään. Törisee niin matalalta, etten itse sellaisiin pystyisi, vaikka kuinka rennosti yrittäisin.

Jos tämänhetkisten intressien perusteella spekuloisi tulevaisuutta, niin Isoveljestä tulee perheen trumpetisti ja Pikkusiskosta pianisti-laulaja. Isä olisi varmaan mieluiten kitaristi ja minä fonisti. Jos joku pitäisi laittaa tilaukseen, niin rumpali olisi varmaan sopivin lisä orkesteriimme. Mutta toisaalta, kyllä tämä varmasti näinkin svengaisi. Mistä sen tietää, koska bändi on valmis?