Leipuri Diiva ja tyrni-vaniljakakku

Ehdottomasti yksi kivoimpia asioita tässä kuukauden jatkuneessa kotoilussa on leipomisinspiraatiot. Olemme pyrkineet mahdollisimman pitkiin kaupassakäyntiväleihin ja siltä osin vähentämään omaa osuuttamme kontakteissa. Ollaan otettu tämä vähän leikkinäkin: Eihän vielä tänään tarvitse kauppaan? Ja sitten keksitään jämäruokia tai leivotaan leipää tai piirakoita iltapalaksi. Ekasta kuvasta nimesin itseni Leipuri Diivaksi, koska hei, kultainen turbaani ja jättikorvikset. Ja kuulostaahan se nyt hauskalta!

Oon siis leiponut ainakin pullaa, sämpylöitä, kinkku- ja kasvispiirakoita, suolasarvia, pikkupitsoja, kaurakeksejä ja mitäs vielä? Pääsiäiseksi tein summanmutikassa tyrni-vaniljatuorejuustokakun, joka oli niin hyvää, että pakko laittaa ohje muistiin:

Pohjaksi Kinuskikissan suosittelema muffinitaikina. Noin sentin kerros pohjalle, loput voi paistaa muffinseiksi. Paistoaikaa kannataa vähän seurata.. Jäähtyneelle pohjalle kakkukerrokset kahdessa erässä:

Täyte:

1 prk vaniljatuorejuustoa
3 dl vispikermaa
Sopivasti sokeria, että tulee makeutta tyrnin kaveriksi.
Vähän liivatetta sekaan liivatteen oman ohjeen mukaan, niin kakku pysyy kunnolla koossa.

Päälle:

Tyrnikiisseliä tai mehua liivatteella kovettaen.

Aika suurpiirteinen ohje, sori siitä, mutta itselle lähinnä ylös tänne. Lisäksi tää on niin simppeli, että ainesosaluettelo riittänee ohjeeksi muillekin, jotka haluavat kokeilla. Tykkään hirveästi tyrnistä, ja tykkään kakuissa + piirakoissa vaniljatuorejuuston ja kerman sekoituksesta. Ja eniten tykkään aina simppeleistä mauista ja leipomuksista. Eli ihan mun juttu tämä kakku siis.

Tuossa yhtenä iltana katselin jääkaappiin, että vieläkös sitä maitoa on. Poika tutkaili tyhjäksi käynyttä jääkaappia ja vähän huolestuneena totesi, että "Mä en äiti oikein tykkää tästä sun ajatuksesta selviytyä mahdollisimman pitkään syömättä".

Muistaakseni itse muotoilin sen niin, että "mahdollisimman pitkään käymättä kaupassa"... Mistä puheenollen tänään oli kauppapäivä, edellinen oli 9 päivää sitten. Tosin nyt unohtui leivontavoi ja sokeri, eli jos pullahammasta kolottaa, niin täytyy käydä vähän väliostoksilla...

Sateenkaarisynttärit

Täällä nukahti juuri pehmolelujen ja nukkejen väliin onnellinen synttärisankari. Ollaan juhlittu juhannuksena kolme vuotta täyttävää pienintä, joka on hämmentyneenä, mutta ilolla ottanut vastaan lahjoja, onnitteluja ja laulua.

Synttäreiden teemaksi tuli sateenkaari ja sade. Nyt, kun vihdoin saatiin oikeastikin sadetta pitkän kuivan jakson jälkeen. Elättelin toiveita, että illan aurinko olisi piirtänyt aidonkin sateenkaaren koristeeksi, mutta se jäi nyt välistä.

Miuku itse ei osannut teemaa vaatia, toisin kuin isommat, jotka pitkin vuotta päivittävät viimeisimmät ideansa pienimuotoisen koristelun suhteen. Sain siis valita aika lailla itse koristelun, ja idea lähti sateenkaarilautasliinoista, jotka taannoin ostin. Sateenkaari on kiehtonut mua aina. Lastenraamatusta etsin aina Nooan arkki -kohdan ja muistan edelleenkin sen ihanan värikkään kuvan niiden muiden, aika karujen ja vähän pelottavienkin kuvien seassa. Värikynät olen aina tykännyt järjestää paketteihinsa sateenkaaren värien järjestykseen. Sateenkaareen liittyy vahvasti se ihana, raikas tunnelma, jonka sateen jälkeen palaava aurinko luo. Mua kiehtoo myös yhdenvertaisuusteema, joka teemana olisi varmastikin jo sellaisenaan ihan yhtä hyvä lastensynttäriteema, kuin prinsessa- ja supersankariteematkin ovat. Sateenkaareen liittyy taikaa ja satua ja muutenkin sellaista leikkisää riemua. 

Mulla tulee juhlatarjoiluista joka kerta samantyyppiset: kauhean kriisin ja googlailun jälkeen teen kuitenkin aina jotain simppeliä piirakkaa, ostan jotain valmispasteijoita, leivon muffinseja ja täytän kakun valmispohjien väliin jne. Ja se on varmastikin ihan ok. Ei kenenkään vieraan päivä varmastikaan mene pilalle siitä, että tarjoan aina samoja juttuja. Ei pitäisi liikaa stressata, että täytyisi olla jotain erikoista ja uutta. Ja sitä paitsi päälläni mulla sitten oli hyvinkin erikoista ja uutta: Puin höpsöiksi kerroksiksi kaikenmaailman rimpsuja ja röyhelöitä. Näissä omassa kodissa pidettävissä juhlissa on se hyvä (?) puoli, että voi pukeutua ihan niin pöhkösti, kuin huvittaa!

Hyvät juhlat oli, kiitos vieraille ja kiitos Miukulle, että tuli perheeseemme olemaan niin tosi ihana ja söpö!

Pikkujouluihminen (eli pieni jouluihminen)

Viisivuotias kirjoitti illalla muistikirjaansa ihan itse näin:

Meillä siis vietettiin tänään perinteisiä pikkujouluja ystäväperheen kesken. Keskimmäisemme ei olisi voinut olla tästä enempää innoissaan! Hän kun leikkii ympäri vuoden tonttuleikkejä ja viimeistään lokakuussa alkaa joulutohinat todenteolla joululauluineen ja -koristeluineen.

Tänään kaivoin parit jouluvalot ja punaiset koristeet juhlarekvisiitaksi, eikä hän meinannut pysyä housuissaan ilonsa kanssa! Pomppasi samantien sammuttelemaan kaikki kattovalot kynttilöiden ympäriltä ja alkoi valmistella joulurunoja ja säveltää muistikirjaansa joululauluja.

Lahjat eivät tämän todellisen joulufanin joululeikkeihin liity, vaan selvästi hän rakastaa tunnelmaa. Se on vähän hassua, sillä kotoa hän ei tätä geeniä ole perinyt, vaikka itsekin toki joulusta tykkään. En silti ole sellainen "tosi jouluihminen", kuin moni muu, ja kuten tämä viisivuotiaamme ilmiselvästi on. Ei siis ole opittu ja matkittu tapa, vaan näköjään sisäsyntyinen ominaisuus.

Pikkujouluohjelmaamme kuului mm. se jouluruno, pikkujoulupaketit ja piparitalkoot. Pienin länttäsi koristelemansa piparit pöytään nurin päin, estelyistä huolimatta, joka kerta. Vasta illan päätteeksi kävi ilmi, että hän luuli sokerikuorrutetta liimaksi. Pitääkin muuten käydä irrottelemassa ne pöydästä ja alustasta nyt, kun taiteilija on saatu sänkyynsä...

Viisi kynttilää vuosien takaa

Tänään on juhlittu viisivuotiasta. Sankari tälläytyi jo hyvissä ajoin ennen juhlia ja asusteita lisäiltiin pitkin iltaa. Ja hajuvettä... Ihana prinsessa, jolle päivä valkoisessa mekossaan ja huomion keskipisteenä oli toiveiden täyttymys.

Lempijuttu on jo kolmatta synttäriä Frozen, ja hauskasti vieraat olivat ottaneet huomioon topakan toiveen "kaiken täytyy olla elsaa". Etukäteen oli jo arvattu, että kakku on varmasti Elsa-kakku. Lampussa roikkui lumihiutaleita ja turkooseja palloja, ja kaikki mahdollinen oli saanut ripauksen sinistä ja vihreää elintarvikeväriä.

Vaikka saattaa taas kuulostaa, että teemajuhlia olisi suunniteltu ja värkätty pitkään, on totuus toinen: Pallot laitettiin kyllä jo alkuviikosta kattoon, mutta muuten kaikki on lonkalta vuorokaudessa kehiteltyä. Aamulla leivoskelin, mitä mieleen tuli. (Tarjoilut jäivät tosin kuvien ulkopuolelle näköjään.)

Paitsi ainiin, yksi juttu on tehty todella hyvissä ajoissa: kakkukynttilät olen ostanut ehkä 3 vuotta sitten odottamaan tätä päivää. Kaupan poistokorissa oli pojan nimi, jonka kynttiläkirjaimet uudelleen järjestämällä (ja yhden pois jättämällä) sain koottua keskimmäisemme nimen. Ajattelin silloin, että olisi hauska juttu, viisi kirjainkynttilää viisivuotiskakkuun. Tuntui kyllä naurettavalta ajatella niin pitkälle tulevaisuuteen. Mutta niin vain tänään toteutui silloinen ajatus. Hämmennyn. Liikutun.

Siinä ne vielä värkkäilevät yhden kuvan verran legojuttujaan yökkäreissä. Mutta piti saada pallotkin johonkin kuvaan. Viisivuotias ja seitsemänvuotias. Niin isoja, etten oikein voi uskoakaan.

Tänään ainakin itselläni ja kuopuksella on purkautunut uuden alkaneen arjen stressi. Pienin on itkenyt, kiukutellut ja kaivannut syliin. Itse olen huomannut ajatuksissani tänään takertuvani haasteilta tuntuneisiin pointteihin, jotka vielä eiliseen asti sain pidettyä draivin alla piilossa. Supersankariolo on vaihtunut "mä en sittenkään jaksa" -oloon. "Väsynyt mutta onnellinen" on ollut nyt enemmänkin vain "väsynyt".

Olo kuulunee asiaan ja mennee ohi?

Ruutulippuja ja Martti-kakku

Eilen juhlittiin 7-vuotiasta. Meidän synttäriperinteisiin on kuulunut, että sankari saa esittää jonkinlaisen toiveen kakun suhteen ja että katosta laitetaan roikkumaan jotain kivaa koristetta. Kuten jo saatatte muistaakin. Pienimmän siskon kesäkuiset koristeet olivatkin olleet siellä tähän saakka.

Kakkutoiveeksi lapsi ilmoitti "Martti" (joka ei mitenkään oo ollut aikoihin enää pinnalla, mutta jonka etäisesti muistelen olleen toteutumaton toive joltain menneeltä vuodelta). Totesin, että ei onnistu, ja aloin sitten kuitenkin tehdä. Ja onnistuihan se ihan kivasti. Sanoinkin, että onneksi Martti, eikä Salama. Saa, ja kuuluukin olla nuhjuinen ja kupruinen. Kotikutoinen.

Koristeiksi viritettiin Piston Cup -teemaisesti ruutulippuja, ja hauskasti sattumalta myös lahjat mukailivat tätä teemaa: paketeista tuli muiden muassa autorata ja kauko-ohjattava seinää pitkin (!) ajava auto. Illalla lapsi vielä huokaisi kaikkien lahjojen olleen tosi kivoja.

Itsellä nämä juhlat menivät ihmeen rennolla otteella. Tai siis normaalilla. Sellaisella, kuin ennen. Ei sellaisella, kuin keväällä kaikki. Jipii! Mutta vähän tuli kyllä outo olo, kun istahdin kaksi ja puoli tuntia ennen juhlien alkua kampaamotuoliin, kun pikainen ajanvaraussoittokierros tuotti yllättävän tuloksen. Että heti saisi tulla. Että ihanko näin rentoa? Mutta kyllä juu, juuri niin rentoa. Ja tämän kuluvan heinäkuun tyyliin sopivasti jokaisen minuutin hyödyksi käyttäen.

(Kuvia tosin unohdin rentouksissani ottaa...)

Vierasvara helposti leivottavaa

Ostin pakkaseen vierasvaraksi Fazerin Bake-it-Easy valmistaikinarullan. Vaikkei tämä olekaan minkäänsortin maksettu mainos, niin kurkkaa ihmessä tuon linkin takaa hauskat tuunausideat!

Itse pilkoin pötkön kiekoiksi ja asettelin irtopohjavuokaan. Päälle ripottelin vain raesokeria. Taikinan paisuessa vuoka kävi ahtaaksi ja tötteröt ottivat tilansa turpoamalla ylöspäin.

Hauskan näköinen tuli, ja sopi jätskin kaveriksi. Ehdottomasti menevät jatkoon ja tulevat vakkarivierasvaraksi. Että tervetuloa vaan kylään! Kyläilijöitä kaivataan myös seuraavasta syystä: lapsillemme pitää selkeästi tarjota mahdollisuuksia harjoitella kohteliasta isännöintiä ja emännöintiä... Ettei tarvitsisi ehkä loputtomiin niin nolostella... (Siis minun. Heitähän ei käytöksensä tietenkään nolota.)

Kärähtäneet keksit ja tärähtänyt muija

Olin jo kirjoittamassa henkilökohtaisia. Mutten halunnutkaan.

On vaikeaa olla sekopäänä näytillä. On vaikea esittää ei-sekopäistä. Vaikeinta on silti jäädä yksin pimeään.

Pyyhin tästäkin taas kymmenen lausetta pois. Ja kysyn sen sijaan, että mistä ihmeestä saan munakellon, joka ei pysähdy hetki ennen soimistaan? Meillä tämä on jo varmaan viides perättäinen, joka laiminlyö tehtäviään alusta alkaen.

Turhantummanruskeat kaurakeksit näyttävät kaikesta huolimatta uppoavan herkunnälkäisiin masuihin aika nopsasti.

Ja onpa sekopäisessä päässä sentään ne lapsesta asti haaveillut pitkät luonnonkiharat muun sekavuuden ja takkuisuuden kruunuksi.

Sitä paitsi aion saada sisäpuolen selvitettyä. (Ajatukset on alkaneet kulkea jo whatsapp-kommunikointitaajuudella, sillä tähän olisin tarvinnut sen haba-emojin perään.)

Taikinainspiraatio

Meillä on kohta jännät paikat.

Höhö, ei sen kummempaa, kuin kakunmaistajaiset. Mutta tunteikkaat ja toiveikkaat, joten paljon on pelissä.

Lapsi hihkui yhtenä yönä sängystään, kun luulin sen jo nukkuvan, että hän on keksinyt uuden taikinan. Luetteli innoissaan ainesosia. Hih, voi toista! Tänään sitten tehtiin. Koitin varovasti ohjailla määrissä ja perustelin esityksiäni googlaamalla leivontavinkkejä. Lapsi hyväksyi perustellut vinkit toteamalla, että "niin mä itekin vähän ajattelin". Mutta taikinan maun perusteella on pieni pelko, että tuli vähän mautonta.

Höpsö juttu kuitenkin. Yöllinen taikinainspiraatio. Pidetään peukkuja, että tuli syömäkelpoista ja edes leipuria itseään miellyttävää.

Piparipuuhia

Viikko alkoi itsenäisyyspäivän jälkeen oudosti keskeltä. Keskiviikko on muutenkin sellainen rytinäpäivä, jolloin kaikilla on jonkinlaista menoa. Jopa mulla, Lankakerho! Meinasin unohtaa, kun on näin hassu viikko. Onko muita tulossa?

Piparihommissa hujahti eilen pitkälle linnanjuhlien päälle. Tyylilleni uskollisesti minipiparitalon saumat vinksottavat ja hätäiset kuorrutteet loikkivat vääriin paikkoihin. Mutta lasten palaute ilahduttaa: Äiti ne kaikki on NIIN hienoja!!

Terveellistä (haha) marjavälipalaa

Hektinen päivä on lopulta päässyt kello neljään asti. Huokaisen hetken. Tässä, kun nojailen työpöydän ääressä käsiini, tuoksuu sormissa ihanan kesäisesti mansikka. Ajattelin, että syödäänpä terveellisesti välipalaksi marjoja ja hedelmiä. Ja vähän teki mieli kaurapaistosta. Ja vähän vaniljakastiketta. Varsin oli siis terveellistä...

Ja on kyllä kauhean värinen tuo meidän pöytä. Koko keittiö. No se siitä, tälläkin kertaa. Kuten neljän vuoden aikana aika monta kertaa: Se siitä, palataan hamassa tulevaisuudessa.

Illaksi Seinäjoelle neulomaan. Hiphip!

Suukko-Dominokakku

Bongasin keskimmäisen synttäreiden alla kaksi eri reseptiä. Toinen oli juustokakku, jonka sisään oli piilotettu Suukkoja ja toinen Domino-juustokakku. Koska Dominot ja Suukot on Pikkiriikkisen lemppareita, yhdistelin näistä oman version tytön synttäreille. (Anteeksi, en muista, missä alkuperäiset reseptit olivat, enkä muka jaksa googlata...)

Pohja:
150 g Domino-keksiä murusina
50 g  voita
(Samalla mittasuhteella tein vähän isomman annoksen, kun ei tuntunut riittävän vuoan pohjalle.)

Täyte:
9 Suukkoa
500 g mascarponejuustoa
6 dl kermavaahtoa
1,5 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 tl liivatejauhetta
n.200 g Domino-keksimurua  


Painele sulatetun voin ja keksimurskan sekoitus vuoan pohjalle. Asettele suukot vieri viereen, jotta joka palaan osuu edes vähän yllätystä! Vatkaa kerma ja mascarpone vaahdoksi. Lisää sokerit ja keksimurut, sekä liotettu liivate. (Käytä jauhetta tai liivatelehtiä niiden ohjeiden mukaan. Itse laitoin ko. määrä mutulla, periaatteessa tämä kai olisi pysynyt kasassa ilmankin. Silloin olisi ollut valmis tarjottavaksi heti pohjan jähmetyttyä.) Keksimurun lisäsin vaahdon sekaan viimeisenä. Vaahdon pujottelu tiiviisti suukkojen väliin voi olla vähän haasteellista, ja koska Suukot olivatkin aika korkeita piilotettaviksi, piti mascarpone-kermavaahtoa tehdä näin hirmuinen määrä. Maku muuten parani päivä päivältä.

Kuusvuotissynttärit ja tykinkuulakakku

Eilisestä huolesta huolimatta tämä päivä meni täydellisesti. Lapset leikkivät sopuisasti ulkona ja pienin nukkui pitkästä aikaa hyviä päikkäripätkiä. Minä sain puuhastella ilman kiirettä illan kuusvuotissynttäreitä kokoon.

Poika olisi halunnut junanratakakun, mutta epäilin, etten saisi siitä siistin näköistä. Päädyimme kikkailun kautta kompromissiin: tein ei-esittävän kakun. Tylsä äiti. Mutta kas vain, kakku muuttuikin "tykinkuulakakuksi", kun askartelin sankarin lautaselle minitykin. Ja junanratateema toteutettiin kattamalla brioista kutosen muotoinen rata pöytään. Tadaa!

Nuo hauskan näköiset nyssykät löysin Lidlin reseptilehtisestä. Suosittelen testaamaan, hyviä tuli. Netistäkin löytyi samainen ohje, linkki tässä: Caprin piiraat.

Sankari on päivän päätteeksi väsynyt ja onnellinen. Huomenna jatketaan kavereiden kanssa (ensimmäistä kertaa tässä huushollissa) ja oikea synttäripäivä on vasta tuonnempana. Ja mitä ihmettä: Miuku nukahti huudoitta omaan sänkyyn, vaikken ollut vieressä. Jipii!

Pari kuvaa ja pomppivaa ajatusta

Ruokkimisihme: vieraiden jälkeen on enemmän herkkuja, kuin ennen tuloaan. Tuliaisdonitsit ja mansikkamuffinsit, iltaherkkuja itselle. Nam!

Keltaisia krysanteemeja, oo! Likainen ikkuna läpikuultavan keltaisen kanssa tekee jännän vaikutelman. Tulee omituinen hämärä mielikuva yhdestä lapsuuden pääsiäiskortista, joka sekin herätti kummallisen tunnelman väreillään. En saa otetta, mutta se omituisuus on kiva tunne ja ajatus.

Inhoan tuota muovihämähäkkiä. Mutta toisaalta on parempi, että tiedän, missä se on. Jos en viekään sitä siivotessani lasten lelukoppaan, vaan asettelen pöydälle kauniiksi (heh) koristeeksi, niin se ei pääse yllättämään. Nämä on taas näitä sisustusjuttuja, että siivoamisen sijaan laitetaan epämääräiset lelut koristeiksi...

On nyt jotenkin irrallista ja epämääräistä tämä postailu näinä päivinä. Pomppivaa ja levotonta, mutta huoletonta. Ei se mitään, kuvastaa vallitsevaa tunnetta hyvin.

Hei Heidi!

Aloin tässä kommenttitietoja selaillessani naureskella faktalle, että mulla on kauhean monta kaimaa täällä taustajoukoissa! Tai no ainakin kolme vakkariheidiä lisäkseni.

Hei Heidi siellä, ilmianna itsesi! Vastaa ystäväkirjaani kommenttiboksissa:

1. Kerro tarkemmin, kuka Heidi olet.
2. Oliko koulussa luokallasi monta Heidiä?
3. Koitko D:n jotenkin omaksi kirjaimeksesi?
4. Mietitkö, mitä tarkoittaa "jalosukuinen ja jalomuotoinen nainen"?
5. Olitko nokkela ja kirjoitit joskus nimesi "Hady"?

Mun luokalla lukiossa oli 5 Heidiä (n. 20 oppilaasta), ja itse keksin teininä paljon lasten nimiä, joissa olisi D. Olisin halunnut omien lasteni nimiin sen myös. Siis silloin. Vain Pikkiriikkisen toisessa nimessä lopulta on D. Ja mua nolotti kamalasti, kun Heidi-nimen historiasta kerrottiin, että se viittaa saksankieliseen nimeen Adelheid, joka tarkoitti jalosukuista ja jalomuotoista naista. En tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta jalomuotoisuusviittaukset nolottivat, kun podin lähinnä muodottomuutta. Pikku-Heidi -kirjoja sain lahjaksi aina silloin tällöin. Ja kyllä, nimeni rimmasi "ladyyn", joten kirjoitin toisinaan "Hady". Ja joskus, kun oon epävarma, pitääkö esitellä itsensä, vai tietääkö kättelijä jo nimeni, saatan nolosti sanoa "Hei!.....di..."

Vaikka et olisi Heidi, mutta aihe herättää ajatuksia omaan nimeesi liittyen, niin kerro toki! Nimiasioihin liittyy päivän kuvakin, kaappilöydöksistä kyhätty onnittelukakku.

Superyksinkertaiset minimustikkapiirakat

Niinä päivinä, kun olen vauvan kanssa kaksin kotona, en hillitse herkkuhimoani lainkaan. (Ehkä ihan hyvä, että hoitopäiviä on enää 20 ennen kesää ja siihen päättyvää päivähoitosopimusta...?) Päiväkahviaikaan viimeistään kolistelen kaapin periltä ja pakastimesta, että eikö mitään löytyisi kahvin kaveriksi. Ja jollei löydy, niin pyöräytän pari muffinsia tai kaurakeksiä.

Yhden iltapäivän hätäratkaisu löytyi valmismurotaikinasta (jota ostan pakkaseen aina "hätätilanteita" varten. Vaikkei se aitokaan muropohja niin työläs ole...). Murotaikinaa muffinsivuokaan ja päälle vähän sokeroituja ja perunajauhoissa pyöriteltyjä mustikoita. Tuli jotenkin hienostuneen, kivan yksinkertaisen makuiset pikkuleivokset. Nam! Taikinaa jäi eiliseltä vähän... Hmm. Hmmm... Mun pitääkin tästä mennä moikka!

Herttuatarperunoita

Joskus aiemminkin kokeilin tehdä duchesse-perunoita. Silloin mulla ei ollut riittävän isoa pursottimen suutinta, joten kökkäreistä ei tullut blogikelpoisia. Nyt tuli. Ja hyviäkin olivat. Lapset söivät ties kuinka monta. Liekö maku vai ulkonäkö, mikä sai ahmimaan. Pääasia, että maistui.

Koska perunoihin tulee kaksi keltuaista, piti jälkkäriksi tietenkin tehdä jäljelle jäävistä valkuaisista mustikkauunijäätelön marenki. Paistoin valmispiirakkapohjaa ja perunajauhotettuja mustikoita ensin tovin ja sitten jätskin ja marengin kanssa valmiiksi. Pikkiriikkinen leikki häitä ja tämä oli kuulemma häähienosteluruoka. Huomaattehan vauvan muovirenksuista tehdyt korvikset? (Ette varmaan millään olisi huomanneet, jollen olisi sanonut?)

Ihan vinkkinä muuten itselleni ja muille huolimattomille kokeille: jos patakinnas kastuu perunoista vettä valuttaessa, niin laita märkä patakinnas välittömästi hyvään piiloon itseltäsi. Muuten käy niin, että otat uunista duchesset märällä patakintaalla. Tajuat toki heti, että polttaa peukalon varteen ja taipeeseen jo hyvin ikävästi, mutta näin upeita perunakökkäreitä ei heitetä edes paniikissa pois. Vaan annetaan käden palaa. Juuuh...