Kattausliinoja ja puuterin väristä Teemaa

Virkkausvimma iski. Kattausliinoja alkoi putkahtaa urakalla. Näiden väri-inspiraationa toimi Teema-sarjaani täydennykseksi hommattu puuterin väriset lautas- ja mukikaksikot. Kahdeksanpaikkaiseen pöytäämme 9 valkoista liinaa ja 3 persikkaista muodostavat hyvän komppanian. Eli liinoja voi välissä pestä, ja silti jää käyttöönkin asti. Ja kattauksen voi siis hoitaa joko kokonaan valkoisena, tai sitten näin sikinsokin väreillä, kuten näköjään kaikissa blogiin päätyneissä kuvissa olen tehnyt.

Näyttää vaan jotenkin niin kivalta, kun jokaisen syöjän paikalla on tällainen liina. Tykkään.

Askartelin pahvista maailman rumimman säilytysrasian liinoille. Höhö.

Ohje on omasta päästä, koska jostain syystä ympyrää virkatessa mun käsiala ei istu valmiisiin ohjeisiin. Tulee kiemura. Nytkin yritin noudattaa säteittäin lisäämistä (12 pylvästä aloitussilmukkaan, ekalla kerroksella jokaiseen 2, tokalla joka toiseen, kolmannella joka kolmanteen jne.), mutta aina lähti menemään kuprulle.

Ratkaisu löytyi siitä, että pylväskerroksen jälkeen tein aina kiinteiden silmukoiden kerroksen, ja lisäykset suluissa olevan kaavan mukaan näillä kiinteillä kerroksilla. Joka toisella kerroksella sitten pelkkä pylväskerros jokaiseen edelliskerroksen kiinteään, mitään lisäilemättä. Tämä teki ihan hauskan rytmin liinaan, eikä säteittäin lisäämisestä jäänyt sitä sellaista merkkiä lisäilykohtaan, kuin muuten jäisi, vaan työ muotoutui selkeämmäksi ympyräksi 12-kulmion sijaan. Lisäksi lisäykset kiinteiden silmukoiden kerroksella oli helpommat tehdä, kuin pylväiden, joiden kanssa menee muutenkin vähän enemmän aina aikaa.

Eli ohje lyhyesti:
1.krs: ketjusilmukkalenkkiin 12 pylvästä.
2.krs: joka silmukkaan 2 kiinteää. (Yht. 24)
3.krs: joka silmukkaan pylväs.
4.krs: kiinteä kerros, joka toiseen 2 ks:aa.
5.krs: pylväitä joka silmukkaan.
6.krs: kiinteä kerros, lisäys joka kolmanteen silmukkaan.
7.krs: pylväskerros
8.krs: kiinteä kerros, lisäys joka neljänteen silmukkaan.
...jne.
Halutessa koossa pykäreuna ympärille.

Lankana mulla Novitan Strömsö ja per liina menekki n. 50g.

Noin.

AkuLux akustiikka-valoteos keittiöön

Pienen blogihiljaisuuden jälkeen on vuorossa keittiöömme putkahtanut akustiikka-valo-design teos, joka saa mut ihastelusta kiemuralle! Siksi miljoona kuvaa, tässä näin, olkaa hyvät:

Serkkuni Mikon yritys AkuLux etsi taannoin Facebookissa kohteita erilaisille akustiikka- ja valoteoksille. Keittiömme on ollut sekä akustisesti, valaistuksellisesti ja sisustuksellisesti puutteellinen ja epätoimiva, joten inspiroiduin tämäntyyppisestä ideasta saman tien. Inspiraatio levisi vähän laajemmaksikin ja saimme vihdoin sen pitkään puhutun pintaremontin olohuone-keittiöakselillekin tehtyä. Eli auringonhaalistama persikkainen tapetti lähti ja tilalle tulvahti valkoinen, muitakin (osin epämieluisia) keittiön värejä kirkastava maali. Valkoinen seinäpinta antoi samalla mahdollisuuden uudenlaiseen väreillä leikkimiseen.

Monien suunnitteluvaiheiden jälkeen tällainen upea moni-ilmeinen akustiikka-valotaideteos koristaa keittiömme seinää! Tykätään! Keittiöön tuli heti aimoannos valoa, väriä, designia, hauskuutta ja katseenvangitsijaa. Teoksella ei suuressa, kolkossa viistokattoisessa keittiössämme ole täysin akustiikkaongelmaa ratkaisevaa vaikutusta, mutta ei siitä tietenkään haittaakaan ole.

 

Valitsin värit loputtoman pyörittelyn jälkeen Uhanan Pisara-korviksista, joiden väreistä oon aina jaksanut ilahtua ja jotka aina jotenkin koen omikseni. Jokainen levy on toiselta puolelta harmaa ja toiselta värillinen, ja kevyet turvelevyt on magneettikiinnityksen takia helposti käännettävissä ihan parissa sekunnissa. Turvepinta on ihanan elävä karvoineen ja epäkohtineen. Hyvä alusta valoille ja varjoille. Jokaisen levyn alla on kehys, jossa kulkee valonauha. Valitsimme lasten(kin) mieliksi värillisen vaihtoehdon, ja kovalla käytöllä on kaukosäädin varsinkin iltaisin ollut. Stroboja testaillessa osaavat jo sanoa, että "äiti, laita silmät kiinni".

Olisi tehnyt mieli kuvata tätä koko päivä, vaihdella levyjen ja valojen värejä, muuta sisustusta ja kuvakulmia. Vaihtoehdot ovat loputtomia ja inspiroidun tästä helposta muunneltavuudesta. Itseni sisustajana tuntien luulen, että alkuun vaihtelen lookkeja paljon, ja sitten jämähdän johonkin lemppariin pitkäksi aikaa. Keskisisko kiinnittelee teoksen kulmiin magneettikirjaimia ja itse olen laittanut välillä jotain kivaa ja nättiä nuppineulalla levyyn kiinni. Pieniä kukkia tai kortteja. En ole osannut vielä päättää, tykkäänkö eniten värikkäistä vai harmaista puolista, ja valkoisesta valosta vai lookista ilman valoja. Tykkään nimittäin kaikista näistä ihan tosi paljon ja lempparilook vaihtelee päivänkin aikana. Positiivista on, että yleensä ehdottomalta lempparilta tuntuu juuri se, minkä milloinkin näkee. Lookkien vaihtelu siis ei johdu siitä, että kyllästyisi vuorossa olevaan lookkiin, vaan siitä, että haluaa kiireellä iloita kaikista puolista. Värivaloista en väitä hirveästi tykkääväni, enkä häpeä sitä tässä myöntää. Tykkään kuitenkin siitä, miten paljon lapset niistä tykkäävät.

Oli hienoa olla mukana suunnitteluprojektissa alusta alkaen ja saada lopulta nähdä, kuinka lopputulos oli juuri niin siisti ja kätevä, kuin oli parhaimmillaan varovasti toivonutkin!

Huikea mankelikaappini

Sain joskus muutama vuosi sitten ilmaiseksi mankelin. Olen käyttänyt sitä lähinnä lakanoiden mankelointiin. Mankelia on säilytetty rumuutensa takia varastossa ja näin ollen olen ollut riippuvainen Voimamiehestä mankelointiajan koittaessa. Se kun painaa ehkä pari tonnia. Mankeloitavaa on siis kertynyt aina röykkiöllinen mankelointipäivään (-viikoon) mennessä, eikä urakka ole sikäli ollut kauhean houkutteleva, eikä varsinkaan nopea!

Kauan olen haudutellut ajatusta mankelin paremmasta säilyttämisestä. Ja hyvä, että haudoin pitkään, sillä tänä syksynä nuo mutkikkaista visioista lähteneet ajatukset yksinkertaistuivat riittävästi, ja hoksasin, millainen kaapin pitäisi yksinkertaisimmillaan olla. Selitin ja piirsin Mr Piille, ja kuinka ollakaan, joulupukki kiikutti tällaisen kaapin meille joulunalusviikolla!

Kyllä nyt kelpaa mankeloida lakanoita sitä mukaa, kun pestään! Ei muuta kuin kansi auki, töpseli seinään ja huristelemaan. Niin siistiä! Ja sileää.

Minun Oma Nurkkani

Pelastussuunnitelman mukainen hyggenurkka valmistuu pikkuhiljaa. Hassua, kun töissä tulee yhtäkkiä kutkuttava tunne, kun tajuaa, että pääsee pian kotiin, makuuhuoneen nurkkaan istuskelemaan ilta-auringon rauhoiteltavaksi.


Ihastuin Jyskissä petrolinsiniseen nojatuoliin. Tuolin mustat jalat harmittivat, mutta onneksi keksin maalata ne kultaspraylla. Samalla sprayasin kaikenlaista muutakin: alkajaisiksi mustikanvarpuja ja kiviä. Rahi on tuolin kanssa samaa sarjaa. Tosin kävi hassusti, ja suureksi ihmettelemäni pahvilaatikon sisältä paljastui kotona neljä rahia, joista vain yhdestä olin maksanut. Varastotyöntekijä oli kantanut ostokset autooni, ja vakuutteli, että joskus tavarat tulevat yllättävän isoissa laatikoissa. Varmasti olisin viimeistään painosta tajunnut kyseenalaistaa sisällön. Ilmoitin toki virheestä heti sen tajuttuani, mutta vielä en ole saanut kolmea rahia kuskattua takaisin liikkeeseen.

Tuolin kaveriksi hankin pienen pöydän ja tavoistani poiketen jopa pari koriste-esinettä siihen. Tuo pikkulamppu, joka on pöydän reunassa kiinni, on nyt hyvin epäkäytännöllisellä paikalla. Mutta olkoon, koska kimaltelee ja on söpö.

Kasvi tarttui Prismassa käteeni jäädäkseen. Hintalappu ja nimi puuttui, mutta ihastuksissani päätin ostaa sen hinnasta riippumatta, kun oli niin komea ja erikoinen. Hinnaksi paljastui huimat 5,90 ja nimeksi peikonkämmen.

Moni sisustaja ei pidä ylpeyden aiheena säästeliäisyyttä (eli epädesignia ja mahdollista heikkoa laatua). Itsekin olin etukäteen hahmotellut tarvitsevani jo pelkkään tuoliin useampia satasia. Kävikin niin, että ihastuin halpaan, ja koko nurkkaus tuoleineen, kaikkine kuvassa näkyvine tilpehööreineen (taljaa lukuunottamatta) ja kukkineen tuli maksamaan reippaasti alle kaksisataa.

Matto varpaiden alle on vielä keskeneräinen, mutta jo projektina koristaa kivasti. Kultalanka taas käytössä, kuten huomaatte. Sohvatyyny on myös vielä sinapinkeltaisena samettikankaana keittiön nurkassa ja mahdollinen viihdeyksikkö yhä hankkimatta. Kertokaahan puolesta ja vastaan, telkkari vai tietokone? Meillä kun alkaa olla jo niin paljon telkkarinkatsojia, että kakkostelkulle voisi olla käyttöä. Toisaalta läppäri olisi sisustuksellisesti helpompi, mutta mieluummin ehkä silti kanavasurffailisin, kuin räpläisin facebookia. Mutta toisaalta ja toisaalta? Onko monikäyttöisyys enemmän hyvä, vai huono puoli? Mutta oli kumpi laite vaan, niin haaveilen sen olevan valkoinen.

Iloisia raitoja - virkattu peitto

Silmiini osui joku aika sitten ihan huikean ihana sateenkaarenvärinen jämälankapeitto (jota en nyt millään enää onnistunut jäljittämään). Siitä inspiroituneena aloin muistaakseni samana iltana hommiin. Huolimatta siitä, etten tarvitse yhtäkään peittoa enää, eikä mulla todellakaan ole kahta kiloa "jämälankoja". Toki sain pari nyttyrää omankin kopan pohjalta tähän uppoamaan, mutta monen monta kerää ostin työn edetessä ihan vain tätä varten.

Mainitsin terassipostauksen yhteydessä puutteellisen kykyni "nähdä sieluni silmin". Tämänkin värityksen näin ja suunnitelin niiden sijaan Photoshop-avusteisesti. Keksin laittaa värikkäiden raitojen väliin mustasta valkoiseen liukuvärinä harmaan kautta vaihtuvaa raitaa. Tuli mun mielestä aika veikeä näin! Nautin tehdessä värien miettimisen ja miettimättömyyden tasapainosta. Valmiista peitosta löydän kivoja mielleyhtymiä, joita tehdessä tuli:

Kummipojan värit, juhannusruusu, lapsena virkkaamani laukku, mummini tekemä neulepaita lapsuudesta, voikukka, inhokkiväriyhdistelmä, eskimojäätelöpuikkopaketti, mökkijärven horisontti...

Kun peitto kasvoi, sen alla oli ihana lämmitellä virkatessa. Vähän alkoi välillä väsyttääkin. Yhtenä yönä totesin jossain vaiheessa keltaista raitaa, että silmät on olleet kiinni jo puolen kerroksen ajan. Aamulla kävin läpi, että ihan siistiä olin unissani tehnyt, joskin lopettanut viisi silmukkaa ennen reunaa. En ikinä täysissä järjissäni tekisi niin!

Hieno peitto tuli, tykkään! Joka puhutteli heti valmistuttuaan: elämässä ilon raidat ovat ihania sekä synkkää, että valoisaa taustaa vasten. Ilo on aina iloa. Peiton koko on n. 120 x 180. Mutta mihin ihmeessä tämän laitan, ja milloin pystyn katsomaan tätä miettimättä, miten kalliiksi tämä tuli? Paitsi äh, on tämä niin ilostuttavan värinen ja kokoinen, että on ehdottomasti hintansa väärti. Mutta sitäkin todellisempi ongelma: mitäs ihmettä mä nyt virkkaisin tai neuloisin lomailtojen ratoksi?

Kuumetta ja siivouspäivää

Pienin on kuumeessa, joten mulle tuli yllättävä "vapaapäivä". Töissä on kevättä ajatellen kaikki hyvällä mallilla, eikä kotiin jääminen aiheuttanut paniikkia. Nakuttelin jopa eilen iltapäivällä alustavat arvioinnit wilmaan. Nyt voin huoletta löllötellä deadlineen asti, ja viime tipassa pyöräyttää kaikki nurin - ja koota lopulta samaksi, minkä olin ensin tehnyt. Luulen, tai ainakin toivon, että vuosien saatossa itsevarmuus ja ammattitaito kasvavat ja voi jättää tuon turhan pyöräyttämisvaiheen välistä.

Potilaspäivän käytin siis arviointien sijaan siivoamiseen. Terassipuuhien, helteen ja pitkien työpäivien takia sisällä oli huolettoman ja hiekoitetun näköistä. Iltapäivällä väki ihmetteli, että miten voi näyttää niin uudelta kaikki. Se on se taika, kun siivoaa riittävän harvoin.

Poika sai syksyllä parvisängyn. Suunniteltiin siitä sen verran korkea, että alapuolta voi järkevästi hyödyntää. Pöytää en sinne kuitenkaan halunnut, koska onhan siellä nyt aavistuksen pimeää kuitenkin esimerkiksi läksyjen tekoon. Joskus siellä oli lukumaja, mutta nyt sängyn alla on monta kuukautta ollut legokaupunki. Pyydän välillä keräämään kaikki irtopalat, ja sitten kaupungin voi huoletta imuroida. Tosin parempi jättää lapselle kertomatta, että kahdesti kuului hiekanrapinaa kovempi kolina imurista tällä kertaa.

Vähän jäi vielä hommat kesken, mutta harjoittelen muutenkin asennetta, että puoliksi tehty on jo sekin pyy pivossa. (Höhöh, tulipas hieno uudissananlasku.) Nyt aion laittaa jalkakylvyn ja moodautua viikonloppuun.

Vanhaa pois ja tilaa uudelle

Mun vapaapäivien siivousurakat ovat monesti aika luovia. Löydän itseni ennalta suunnittelemattomien asioiden ääreltä ja lattioiden pesu jääkin seuraavalle päivälle.

Eilen yllyynnyin pakkaamaan viisi muovikassillista vaatetta ja leluja lähetyskirppiskuormaan. Monesti noita vähälle käytölle jääneitä paitoja olen pyöritellyt ja laskenut, että josko niistä jonkun kympin saisi tienattua. Mutta verrattuna kaikkeen vaivaan ja siihen keskeneräisyyden sietämisen vaikeuteen tämä kertarysäyksellä luopuminen oli ihan huippujuttu.

Olen todennut, etten oikein pidä tavaroista. Nautin siitä, kun voin luopua jostain. Eikä sillä, nautin myös omistamisestakin, mutta en koe, että kaikkea pitäisi säästää ja ikuisesti pitää. Kiitän, iloitsen ja luovun. On vapauttavaa saada hyllyille tilaa. Jotta voi hankkia jotain uutta. Kuten helmalakanan, jonka mr Pii hymähti olevan "joku höpsö juttu" (eli ei tykkää). Niin, ja kotiin tuloa odottava siskon eurolla hankkima vanha hääpuku, jota himoitsin ihanan alushameen takia. Että ootapas vaan mr Pii, et oo vielä höpsöä juttua nähnytkään...

Pannunalusliina

Monesti "hienomminkin syödessä" pöytä täyttyy erilaisista nuhjuisista tai vähintään eriparisista pannunalusista. Vaihtoehdoksi niille neuloin Punox ekopunoksesta pitkän pannunalusen, joka menee pöytäliinasta, mutta suojaa paksuutensa ansiosta pöytää kuumuudelta.

Olenpas iloinen tästä simppelistä keksinnöstäni! Ja vaikka toki sotkinkin heti, niin sentään vaan valkoisella talilla ja maitokiisselillä.

Koristeita päiväuinujan himmeliin

Meillä kesä jaksottuu kolmiin synttäreihin. Alussa, keskellä ja lopussa. Tosin nämä viimeiset vietetään vasta koulujen juuri alettua.

Ensimmäisten juhlien koristeet ripustin lastenhuoneen roikotinväkkärään seuraavien juhlien tieltä, kun en roskiinkaan viitsinyt heittää. Siihen edellisvuotisten viereen, joita liioin en viitsinyt roskiin laittaa ja siinäpä ovat vuoden könöttäneet. Aikamoinen miukunsynttärimuistoväkkyrä tullut tuosta.

Vierellä roikkuu Isosiskon askarteluja ja itselleen valitsema synttärimekko, jossa hän kuulemma näyttää sitten morsiamelta. Viisivuotias. Aika iso jo. Ei sentään ihan morsiusikäinen vielä, mutta kuuleman mukaan sellaiseenkaan ikään ei oo matkaa kuin yksi hujaus vain.

Tarkkasilmäiset ehkä hoksasivat, että Miuku nukkuu siellä päikkäreitä Koppotiansa kanssa pinnasängyssä. Isommat ovat siirtyneet lastensänkyihin siinä kaksivuotissynttäreiden kieppeillä. Tämän kanssa en ole pitänyt kiirettä, kun ei se itse yhtään moiti, eikä edes kiipeile sisarustensa tavoin pois. Rauhoittaa varmasti nukkuma-aikoja, kun tietää yhden pysyvän varmuudella aloillaan aamuun saakka. Missä vaiheessa teillä muilla on siirrytty isojen sänkyihin, ja millaisin kokemuksin?