Kukkapurkkikomppania

Haaveilin kesäksi amppeliarmeijaa terassin kattokehikkoon. Nuukuus, päättämättömyys ja vähän tyytymättömyys valikoimaan iski, kun tutkin amppelivaihtoehtoja. Sitten keksin, että isojen roikkujien sijaan hankinkin pieniä kavereita purkkeihin. Eli tulikin armeijan sijaan otsikon Kukkapurkkikomppania. Amppelit tein itse, osan vain solmimalla ja osan kokonaan virkkaamalla, jotta sain turkoosit muoviruukut naamioitua. Ja kukkien päättäminen helpottui, kun sai valita monta pikkukukkaa kalliiden jättikukkien sijaan! (Tosin nyt kuvanottohetkellä pari purkkia on elvytyshoidossa. Ja jos vaikka paahde olisikin tehnyt tehtävänsä, ei sekään ole iso menetys. Vaihtelu virkistää ja sitä komppaniaan on helppo järjestää.)

Terassin pöydän kansi on risa ja nuhjuinen. Koska en löytänyt tyylikästä vahaliinaa, ostin sitten keltaruusuisen raikastuksen. Kaukaa se näyttää "vain vaalealta", läheltä överin pirteältä, jopa levottomalta. Keltaisten krysanteemien kanssa ihanan valoisa hässäkkä.

Tänään on ollut niin kuuma, etten ole saattanut terassilla juuri oleilla. Pitkään puntaroimani keväthankinta, riippukorituoli talon seinustasta jatkuvalle varjoisalle terassille onkin ollut jymymenestys. Ja mikä parasta, vaikkei kuumalla aurinkoterassilla pystyisikään olemaan, voi varjon puolelta riipputuolista ihailla näkymää kukkaterassille tai sen ohi metsään. Tänä kesänä aurinkoterassin ja varjoterassin välille tehty liuskekivilaatoitus on lisännyt käyttöastetta, -mukavuutta  ja monipuolista olemista vielä moninkertaisesti! Tämä näkymä on ollut samalla rauhoittava ja rentouttava, myös vähän sykähdyttävä: tämä on minun ja meidän, me ollaan tämä tehty ja ansaittu. Tämä on meidän näköinen piha. Minä olen aikuinen. Minä olen niin lomalla.

Paperinukkeleikkejä

Muistan, kun äiti näytti meille lapsena, miten tehdään paperinukkeja ja opetti, kuinka niitä tehdään. Innostui itsekin niitä meille tekemään ja kertoi omista leikistään. Varsinkin mökillä tein itse hirmuisen määrän vaatteita paperinukeilleni ja säästin niitä kirjekuoressa. Ihailin ihania mekkoja, jotka olin itse tehnyt ja suunnittelin unelmieni hääpukua.

Tällä viikolla olen siirtänyt perintöä eteen päin innostamalla lapseni paperinukkeleikkeihin omilla näköisnukeillaan. Minä niin tykkään, kun monta kertaa päivässä jompi kumpi tytöistä sanoo toiselle, että mennään leikkimään paperinukeilla. Ja niin ne menevät, ja tilaavat vähän väliä multa niille uusia vaatteita, ja minä aina kieltäydyn. Ja sitten yöllä kuitenkin värkkään. Koska se on vaan niin kivaa!

Viime yönä värkkäsin säilytyskuoren, jonka toinen puoli toimii nukkejen kotina ja toinen vaikka koulun pihana. Kontaktimuovituksen ansiosta vaatteet voi huoletta kiinnittää vaikka sinitarralla tai teipillä.

Meidän hieno terassi ja per... per... katos.

Mies on koko täällä asumisemme ajan haaveillut terassia takapihan kukkalaatikon päälle. En ole lämmennyt idealle. Tänä keväänä tämä visio aukesi vihdoin mullekin, kun ensin kuuntelin kunnolla ja konkretisoin ehdotuksen kuvalliseksi. En osaa nähdä tämäntyyppisiä asioita "sieluni silmin". Onneksi on Photoshop. Myönsin rakennusluvan.

Niinpä mies ryhtyi hommiin. Minä tein ulkonäköön ja mittasuhteisiin liittyvät päätökset, mies kaiken muun ja ennen kaikkea ruumiillisen työn. Terassi on lehtikuusta ja katospuut koivua. En suostu kutsumaan katosta "pergolaksi", vaikka sellainen se kai lähinnä olisi. Inhoan vain niin paljon tuota sanaa. Ja montaa muutakin liian hienostelevaa sanaa. Siksi kutsun kastikkeitakin mieluummin sörsseleiksi.

Näin projekti suunnilleen eteni:

Halusin terassiin mahdollisimman kevyen ja simppelin lookin, joka ei veisi yhtään pois tuolta metsämaisemalta, jota niin rakastan. Ei seiniä tai aitoja, eikä edes sateelta suojaavaa kattoa. Katoksen puihin on kuitenkin kiva ripustaa erilaisia tunnelmanluojia synttärijuhlia ja syysiltoja varten. Lisäksi katos kehystää muuten niin eleetöntä terassia kivasti.

Etukulman nuotiopaikkaan tulee kenties jonain päivänä kiveys ja siitä jonkinlaiset askelmat talon takaovelle. Siihen asti palosuojana toimii askartelemani betonilaatta, joka onnistui ennakkoluuloistani ja kärsimättömästä hötkyilystäni huolimatta ihan kivasti. Sitä pitää vielä aavistuksen verran upottaa nurmikkoon. "Nuorikkoon", kuten nuorikkomme söpösti sanoo nurmikon ja ruohikon välistä.

Katokseen viritin tämän päivän vierailijoita varten vanhan pitsiverhon. Valaisimet ovat aurinkokennolla toimivia ja syttyvät hämärän tullen itsekseen päälle. (Clas Ohlsonilta.)

Terassi on ollut kovalla käytöllä jo puolivalmiista asti. Se nyt vain on (hehkutettakoon nyt vielä julkisestikin tätä mr Piin sinnikästä visiota) niin mahtavalla paikalla. Ja ennen kaikkea myös huolellisesti ja työnjohdon ohjeille uskollisesti tehty!

Terassilla viihtyy myös uusi puutarhatonttuni Kašmir. Mulla on lupa yhteen puutarhatonttuun kerrallaan, ja kun Antti Tuiskunen viime talvena halkesi, ostin nyt uuden. Tai no, kolme uutta, mutta pidetään tämä tieto ihan vain meidän välisenä. Kašmirin eri värisiin hattuihin sonnustautuneet veljet Villekalle ja Vesamatti piileskelevät toistaiseksi kiltisti kaapissa.

Kašmir

Betonipuuhien testailua siinä sivussa.

Miniatyyritaituri

Esikoinen on innostunut miniatyyreista. Muumimuseokäynti ja iltapäivähoidon ihana ohjaaja lienevät suurimmat syyt innostukseen ja sen syvenemiseen. Ohjaaja on itse omistautunut nukkekotiharrastaja ja on opettanut pojalle näpertelyjuttuja. Kartongista, Fimo-massasta, helmistä, kankaasta, mistä milloinkin. Poika jo nolostelee vanhimpia teoksiaan parin kuukauden takaa, kun ne ovat niin suuria ja yksityiskohdattomia. Kysyin häneltä, saisinko kuvata muutamia töistään blogiin ja sain vienon "joon" myöntymykseksi. Eli täältä pesee.

Kuvatekstit ovat hänen itse kirjoittamiaan ja hän lukee mielellään kommenttejanne ja vastaa kysymyksiinne.

Se on meijän talo. Siinä kesti aika kauan.

Siinä on muumi talo.

sen mä tein tänään 26.3.

Siinä on mun lasketelu keskus.

Siinä on ruoka pöytä ja Fimo massasta tehty leipä.

Siinä on kansio ja leipä.

No siinä on hiukan kaiken laista kuten wc hylly.

Siinä on hiukan lähempää.

Seuraava projekti on tehdä pahvilaatikosta monikerroksinen talo kaikille kalusteille. Huuh, onneksi näpertelyt pienenevät koko ajan. Muuten olisimme äkkiä pulassa niiden kanssa.

Pienoismallipaja

Ihan "jonkun verran" on nyt näitä pienoismalleja tehty... Viimeisin, tuo kodin pienoismalli on vielä kesken, odottaa ip:ssä. Vielä puuttuu savupiippu ja ikkunat. Ja vaja. Ja leikkimökki, kiippari, metsä, parkkis, naapuritalot ja ja ja... Ihmeesti on alkanut kiukutella, kun haen ip:stä liian AIKAISIN. Outo käänne. Ja askarteluinto on tarttunut kuulemma muihinkin poik... tai siis sellaisiin, jotka yleensä ovat huonommin askartelusta innostuneet! Hauska villitys. Niin kuin se vetkutustanssi myös. En millään opi. Enkä siis tietenkään tunnusta harjoittelevani.

Koristeita päiväuinujan himmeliin

Meillä kesä jaksottuu kolmiin synttäreihin. Alussa, keskellä ja lopussa. Tosin nämä viimeiset vietetään vasta koulujen juuri alettua.

Ensimmäisten juhlien koristeet ripustin lastenhuoneen roikotinväkkärään seuraavien juhlien tieltä, kun en roskiinkaan viitsinyt heittää. Siihen edellisvuotisten viereen, joita liioin en viitsinyt roskiin laittaa ja siinäpä ovat vuoden könöttäneet. Aikamoinen miukunsynttärimuistoväkkyrä tullut tuosta.

Vierellä roikkuu Isosiskon askarteluja ja itselleen valitsema synttärimekko, jossa hän kuulemma näyttää sitten morsiamelta. Viisivuotias. Aika iso jo. Ei sentään ihan morsiusikäinen vielä, mutta kuuleman mukaan sellaiseenkaan ikään ei oo matkaa kuin yksi hujaus vain.

Tarkkasilmäiset ehkä hoksasivat, että Miuku nukkuu siellä päikkäreitä Koppotiansa kanssa pinnasängyssä. Isommat ovat siirtyneet lastensänkyihin siinä kaksivuotissynttäreiden kieppeillä. Tämän kanssa en ole pitänyt kiirettä, kun ei se itse yhtään moiti, eikä edes kiipeile sisarustensa tavoin pois. Rauhoittaa varmasti nukkuma-aikoja, kun tietää yhden pysyvän varmuudella aloillaan aamuun saakka. Missä vaiheessa teillä muilla on siirrytty isojen sänkyihin, ja millaisin kokemuksin?

Ihana karhumaalaus

On kyllä ollut jotenkin niin kökkö päivä. Valitsen tällä kertaa olla valittamatta täällä, ja laitankin näytille päivän iloisimman aikaansaannoksen:

Tytär halusi maalata. Piirsin sille kuvan, jota se antaumuksella vesiväritti vaikka kuinka kauan. Ja vaikka kuinka moneen kertaan. Onneksi oli kunnon vesiväripaperi, jota sai hinkata ja kastella mielin määrin! Taivaalla loistava keltainen ei muuten ole aurinko, vaan Pikachu.

Lopputulos on hirmuisen söpö. Ja söpöys vielä tuplaantui, kun neiti piirsi maalaukselle kaverin: