31.12.2019

Päikkäreiden vuodenvaihteen perinteinen leikki



Tämän vuodenvaihteen ennustus tulee uudenvuodenlupausten muodossa. Itse olen sellaisia huono lupaamaan, ja näihin teillekin laadittuihin pyysin automatkan ratoksi apua jälkikasvulta. Nämä ovat siis heidän käsialaansa. Ole hyvä ja valitse numero väliltä 1-20. Tämän postauksen lopusta löydät 20 kohdan listan lupauksia ensi vuodelle. Ja tämän voi tietenkin ajatella myös ennustuksensa. Luettuasi koko listan läpi, valitse vielä lupauksista toinen, jonka haluat toteuttaa. Kerro toki meillekin sitten tämä arvalla saatu lupauksesi ja itse valitsemasi, ja mieluusti toki kuulen tulevan vuoden kuluessa, ovatko lupaukset toteutuneet!

No niin, valitse numero väliltä 1-20...

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

1. Lupaan käydä pihalla joka päivä.
2. Lupaan kuntoilla. (Riittää kertakin.)
3. Aion ilman lupaa kiivetä puuhun, tai sitten kivelle.
4. Lupaan mennä mummolaan 30 kertaa vuodessa.
5. Lupaan mennä pilveen ja syödä hattaraa.
6. Lupaan käydä avannossa.
7. Lupaan mennä metsäretkelle ja olla siellä kaksi yötä.
8. Lupaan tehdä koko vuodesta mahtavan.
9. Lupaan käydä ainakin kerran ulkomailla.
10. Lupaan ostaa lemmikin.
11. Lupaan mennä pusikkoon syömään.
12. Lupaan laittaa vaipan päähäni.
13. Lupaan olla rohkea.
14. Lupaan osallistua partiotapahtumaan.
15. Lupaan käydä joka kuukausi uimahallissa.
16. Lupaan mennä junalla.
17. Lupaan käydä teatteriesityksessä.
18. Lupaan käydä alasti lumihangessa.
19. Lupaan laittaa puhelimen viikoksi pois.
20. Lupaan kunnioittaa kaikkien ulkonäköä.


Aika fiksuja(kin) keksivät, vai mitä! Hyvää uutta vuosikymmentä koko perhe Piiltä!



30.12.2019

Tärkeistä hetkistä



Joululomalla olen ollut tähän asti vähän sekaisin. Tehnyt ajatuksissani koko ajan isoa kierrosta nopealla vauhdilla. Hyvästä fiiliksestä huonoon, draivista väsyyn, seesteisyydestä paniikkiin. Onneksi loma jatkuu vielä ilahduttavan pitkään tänä vuonna. Aion loppulomasta lötkötellä draculasängyssä ja hymyillä. Nytkin oon lötkötellyt, mutta purrut vähän hammasta samalla. Ja niin on meidän perheessä muutkin, jos saan sanoa. Se on vaikuttanut myös omiin fiiliksiin.

Harmillisen vähän tuli jouluna kuvattua. Ja harmillisen vähän yli päätään. Ja harmillisen vähän niitä kuvia tulee jälkikäteen katsottua, saati paperille teetettyä.

Tässä joskus taannoin juteltiin siitä, miten perheissä on ennen vanhaan (eli esim. niinkin ennen vanhaan, kuin meidän lapsuuden aikoina) näytetty tunteita. Joku sen ajan isä oli pohtinut sitä, miten usein oli jäänyt sanomatta, miten tärkeitä monet hetket olivat silloin hänelle olleet. Itse tiesin aina, että isän mielestä tapahtuu jotain merkityksellistä, kun hän ottaa kameran esille ja ikuistaa tapahtuman. Kun asettelin rannerenkaasta, sormuksista ja kynistä lasipöydälle pöllön, tai kun siskon ja serkkujen kanssa pukeuduttiin hassuiksi tai kun meitä haluttiin kuvata kukkapellossa ihan vain kuvaamisen vuoksi. Tai kun leivottiin joulupipareita aina itsenäisyyspäivänä, tai jouluruoalla otettiin itselaukaisijalla kuva koko väestä. Hetkien, jotka haluttiin ikuistaa, tiesi olevan tärkeitä. Oli tärkeää päästä kuvaan.

Toki itselläkin on kameran muisti täynnä kuvia, mutta kertovatko ne samanlaista tarinaa, kuin 80-luvulla valokuvat kertoivat? Selfieitä, ruoka-annoksia, lapsia irvistelemässä etukameralle...

Miten minä näytän, että hetket ovat mulle tärkeitä? Miten minä näytän rakkautta, kun kameran läpi ei ole mulle yhtä luonteva tapa, kuin isälle oli? Osaanko sanoa? Muistanko edes hymyllä kertoa nauttivani hetkistä? Ja meneekö se viesti perille?

Miten sinä teet?

Upeat jouluhelyni. Taustalla lapset katsovat Star Warsia isänsä kanssa.
Kuvasin heidätkin, mutta he toki eivät sitä tiedä.



15.12.2019

Pehmotonttulakki Alizen Puffy -langasta






Kehittelin joulumyyjäisiin nopeatekoisen sormineulotun Pehmotonttulakin. Siitä tuli hauska, ja oon saanut paljon kyselyjä siitä. Siispä julkaisen ohjeen, jonka virittelin monen virheen kautta lopulta aika hyväksi! Suuri tämä on, mutta kuuluu tyyliin. Kokoa on helpoin pienentää tekemällä valkoisen reunustan kireämmäksi. Toki hyvin voi tehdä vähemmilläkin silmukoilla, mutta helposti käykin niin, että tulee LIIAN pieni.

Lankana on Alizen pehmoinen Puffy -lenkkilanka. Värillistä lankaa menee yhteen 1,5 kerää ja valkoista n. 1/3 kerää.

Tässä instagramiin askartelemani kuvat:















Ja vielä sama sanoin:

1. Poimi 31 lenkkiä ja sulje ympyräksi.
2. Ala neuloa vetämällä uusia lenkkejä edellisen kierroksen lenkkien läpi.
3. Jatka näin 9 kierroksen ajan.
4. Kierroksilla 10 ja 11 kavenna 3 silmukkaa yhteen kierroksen vaihtumiskohdassa. Nosta kierroksen ensimmäisen silmukan päälle viereiset ja neulo yhtä aikaa.
5. Tästä eteen päin kavennus vain joka toisella kierroksella.
6. Jatka näin, kunnes silmukkoja on jäljellä 8. Katkaise lanka ja leikkaa auki pari lenkkiä. Vedä lanka lenkkien läpi. Solmi.
7. Virkkaa reunaan n. 33-34 silmukkaa (ei tule liian kiristävä).
8. Virkkaa kierroksilla 2 ja 3 silmukat etureunasta (reunus jää vähän pulleammaksi).
9. Leikkaa ja päättele.

10. Tee tupsu solmimalla 4 lenkkiä kukaksi. Neulo jokaiseen lenkkiin kaksi uutta lenkkiä (etu- ja takareunasta).
11. Neulo syntyneet 8 silmukkaa vielä toisella kierroksella uudelleen.
12. Kavenna 2 yhteen niin, että 8 silmukasta tulee 4. (Eli ts. tupsussa on neljä neulottua kierrosta, joilla silmukkoja 4, 8, 8 ja 4).
13. Päättele ja möyhi. Ei oo niin tarkkaa.
14. Kikkaile hännillä kiinni tupsu lakkiin.
15. Päättele langanpäät sinne jonnekin noin vaan ja HUMPS, se on jo valmis!! Kahdennenkymmenennen tonttulakin jälkeen tämä on alle tunnissa tehty. (Paitsi jos peukalot puutuu niskajumin takia. Se voi vähän hidastaa...)


6.12.2019

Partioperinteiden äärellä




Itsenäisyyspäiväämme vaikuttaisi olevan tulossa uusi traditio aktiivisen partioharrastuksen myötä: Lupauksenanto jumalanpalveluksessa. Lupauksenantajia oli kourallinen, ja keväällä/aikaisemmin luvanneisiin lisättynä se on jo ihan kiva määrä puolentoista vuoden partiotyöllä. Hitaasti, mutta tasaisesti lippukuntamme kasvaa, ja perhepartion myötä aikuisia ja uusia tulevia sudenpentuja tulee joukkoon mukaan.

Myönnän, että olen aika ylpeä meistä, myös itsestäni, että saimme tällaista aikaan ja alkuun.

Osa sudenpennuista istui kirkon penkissä, kuin tottelevaiset tatit. Omat pentuni eivät. Pitänee harjoitella vuoden aikana kirkkokäyttäytymistä nykyistä ahkerammin, ettei tarvitse ensi vuonnakin kutsua päivää (peittämällä raivo pieneen vitsiin) itsepäisyyspäiväksi...

(Tosin ei se ihan uusikaan vitsi taida meidän juhlakulttuurissa ollut, sen verran sujuvasti putkahti mieleen...)


Vaikka partiotoiminta on kansainvälistä ja yleismaailmallista, tuli hyvin isänmaallinen olo, kun koko porukalla edustimme sinisissä univormuissa.



2.12.2019

Minkäslaisia juttuja voisinkaan kertoa?





Selasin bloggeria. Valtava määrä luonnoksia kuluneelta vuodelta. Paljon enemmän, kuin julki asti päässeitä postauksia. Ja todellakin siis tylsyydestään johtuen ovat jääneet kesken ja julkaisematta. Ja tylsiksi nuo tekstit ovat jääneet aja(tuksie)n puutteen vuoksi. Voi, kun oppisin taas tiivistämään elämästäni pieniä, kivoja yksityiskohtia, joilla tuottaa iloa itselleni blogimuistiinpanojen muodossa.

Mistä voisin kirjoittaa, että pääsisin taas alkuun ja kivan kevyeen rytmiin? Hassuja pikkuhetkiä kotoa? Käsityöprojekteista? Käsityöohjeita? Valtavia ihmisyys- ja itsetutkiskelumaratoneja? Lastenkasvatushaasteita? Höpsötyksiä? Unia? Mikä olisi kiinnostavaa? Kysy jotain! Haluan taas virkistyä kirjoittamaan matalalla kynnyksellä ja suodattimitta!

Ostin muuten kasvomaalit ja aion herätellä nuoruuden hupsutteluharrastusta eloon. Siitäkin voisin varmaan joskus kertoa?

Hmm, olisikohan tästä pitänyt sensuroida naamat, vai ei? :D