Pastelliraitapaitamekko

Neuloin keskimmäiselle paidan. Tai ajatuksella, että se voisi jonain päivänä olla tunika tai paita, ja tänään melkein mekko.

Hihojen tasaraitaisuus jäi sikseen, kun tajusin, että pitää ostaa kaikkia värejä lisää, ja niinpä niistä tuli kompromissin väriset ja langat tuli käyttöön viimeistä senttiä myöten. Eikä tietenkään mitään höyrytyksiä ja silotuksia, (tai edes oikomisia kuvia varten) vaan käyttöön heti!

Innovaationi oli neuloa resorin reuna aaltoilevaksi. Ajattelin, ettei se kääntyisi yhtä helposti, kuin suoraan resorista sileäksi vaihtuva neulos. Tuli mun mielestä kivan näköinen, joskaan ei täysin "kääntyilemätön" tämäkään ole. Parempi kuitenkin, kuin tavallinen. Ja mun mielestä visuaalisesti aika kiva!

Syyslomasukkia ja pöksyjen jatkoaika

Meidän syysloma on ollut kevyt. Pieniä pyrähtelyjä, enimmäkseen kotoilua. Itse oon käyttänyt aikaani käsitöihin. Tein tytöille toiveidensa mukaiset villasukat. Omat on vielä kesken, kun teen mustia polvisukkia ja ovat siis maailman tylsimmät tehdä.

Pienin valitsi kirjavan langan lempiväreissään. Sukassa näyttävät kyllä tyhmältä. Olisin halunnut pinkit pitsit reunaan, mutta hänen mielestä ne olisi olleet tyhmät kakkapökäleet, joten jätin sitten pois. Hänellä kun on muutenkin rajujen vaaterajoitteiden elämänvaihe meneillään.

Keskisiskon piirtämistä sukkavaihtoehdoista päädyin hauskaan sadepilvi-ideaan. Lapsi kyllä sanoi, että voitais pyytää Muoria tekemään, kun se on, ei millään pahalla, vähän parempi tekemään.  Kieltämättä pitkät juoksutukset ei tulleet ollenkaan nätisti, mutta en jaksa olla sellaisista huolissani. Kyllä nuo silti käyttöön kelpaavat.

Käyttöön kelpaavat jälleen myös Noshin housut, joihin oli mystisesti ilmestynyt reikiä pitkin oikeaa lahjetta. Askartelin päälle kukkasia ja voi että, kun tulikin nätit!

Ja nyt takaisin mustien polvisukkien pariin...

Kesälomahame vanhasta lakanasta

Kesäloma on alkanut kesäisesti ja lomaisesti. Eli aika täydellisesti. Oma ja naapurin poika ovat rakentaneet itse ideoimaansa peräkärrysaunaa ja saaneet sen jo saunontakuntoon. Koko naapurusto on päässyt fiilistelemään kahdeksanvuotiaiden löylyistä. Ihmeellisiä lapsia nuo.

Itsekin olen päässyt jo tekemään käsitöitä. Pitkästä aikaa on ompelukone houkutellut. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten toivoisin muodin menevän yksinkertaiseen, liehuvaiseen suuntaan. Essuihin ja kaapuihin, valtaviin taskuihin, entistä ekologisempaan, yksinkertaiseen ja funktionaaliseen. Paitsi hetkonen, muodista viis! Minähän voin mennä tyyleineni ihan sinne suuntaan, minne haluan! Niistä ajatuksista tämä mieheni kotoaan tuoma vanha pussilakana muuttui kesähameeksi. Mallina käytin tätini vanhaa villakangashametta, jolle jo pitkään olen halunnut tehdä kaiman. Tosin paksummasta kankaasta, mutta tämä oli hyvää harjoitusta.

Lopputulos oli ihanan kevyt ja viileä liehuhame, jonka tosin pelkään repeävän hetkenä minä hyvänsä. Sen verran oli jo puhkihiutunutta kangasta.

Lupasin pienen katsauksen hameenvalmistusprosessiin, joten täältä pesee. Yksityiskohtaisempaa ohjetta ei ole, sillä tekotyylini on aina "Silmät kiinni ja suin päin vaan. Jos ei onnistu, ja jos se haittaa, niin puretaan." Tällä tyylillä tehtynä kävi niin, että yötärökaitale tuntuu ja näyttää paremmalta kaksin kerroin käännettynä. Voin toki väittää, että se oli alun alkaenkin tarkoitus.

Kankaan jämistä tein mekon tytölle, tosin ilman vetoketjua. Ihan hauska systeemi tuostakin kehkeytyi, voisi passata aikuisellekin, ainakin näin ohuesta kankaasta tehtynä:

Tupsupipot ipanoille

Tytöt valitsivat kaupasta itselleen kimallelangat lempiväreissään. Tein niistä pipot. Sen kummempia suunnittelematta niistä putkahti tällaiset. Molemmat olivat tyytyväisiä omiinsa, eikä kutita, puhdasta akryylia kun ovat.. No, ehkä heistäkin joskus vielä tulee villafiilistelijöitä.

Nolostelin ensin, että johan on kököt ulkovaatteet kuvissa, mutta haloo, ihan sama! Sitä paitsi nehän rimmaa lopulta ihan kivasti, vaikkei kokonaisuutta nyt harmoniseksi tai tyylikkääksi pystykään sanomaan.

Nyt porukka asettuilee olohuoneen lattialle patjalle. Keskisiskon haaveena on ollut herätä kuusen alta aattoaamuun. Riemu on ollut railakasta jo tänään, joten tsemppiä huomiseen meille, ja muille samanlaisen jännityksen keskellä eläville.

Kapeat housut, helpompi kerrospukeutuminen

Mun arkiaamuja värittää jännitys siitä, miten lasten saaminen vaatteisiin milloinkin onnistuu. Lähden hipihiljaa kahden isoimman kanssa ja mr Pii vie hoitoon pienimmän vasta myöhemmin. Yritetään olla herättämättä heitä. Välillä kriittiset pukijat ajautuvat rajuunkin vaatekiukkuun, jos tarjonta ja esimerkiksi sääolosuhteista johtuvat vaatimukset eivät miellytä.

Isoin on oppinut jo hyvin aamurutiineihin ja tietää useimmiten olla järjestämättä hepulia. Osaa neuvotella, jos jokin ei miellytä. Tosin itsekin osaan jo varsinkin hänen kohdallaan vähän ennakoida ja vältellä ärsyttävimpiä vaatteita ja ehdotuksia. Ärsytysvaatteita nimittäin löytyy: liian väljät, liian erikoisen väriset, liian kankeat, kutittavat, oudolta (esim. uudelta) haisevat, liian paksut, liian monet kerrokset, toppavaatteet, kumpparit jne. Keskimmäisellä kiukku tulee yleensä siitä, etten ole löytänyt hänen puettavakseen mekkoa, röyhelöitä tai muuta krumeluuria.

Aloitin ulkohousukauteen valmistautumisen hankkimalla esikoiselle ulkohousujen alle sopivia sisähousuja: riittävän kapeita - ei liian, riittävän yksinkertaisia ja huomaamattomia, riittävän paksua kangasta ettei tarvi kalsareita viileämmälläkään säällä, koska kerrokset vain ei tule kuuloonkaan. Kaupoista en löytänyt kuin tyttömäisiä, ohuita legginsejä ja liian leveitä collegeja. Poikanen kun on vielä niin hoikkakin, ettei kaupan housut siksikään istu hyvin juuri koskaan.

Siispä kävin kangaskaupassa ostamassa paksua collegea, jonka toinen puoli on (anteeksipyyntöni luonnolle) jotain ihanaa pehmeää. Otin mallia vanhoista NOSHin Hero-housuista, jotka oli oikean kokoisina pojan lempparit. Tein heti samalla mallilla kahdet pöksyt. Jälkimmäisiin en jaksanut tehdä taskuja, kun ekojen kanssa mokasin ja säädin riittävästi. Tein kuitenkin niihinkin taskun näköiset saumat koristeiksi, tuli muka jätkemmät.

Persauksen sauma pitää varmaankin vielä vahvistaa sinisellä ompeleella, kun valkoinen saumurisauma irvistää niin härskisti.

Pupunkorvapipo, jonka loppukankaasta askartelin, päätyi olemaan ihan liian pieni kellekään meistä, se on siis uutta kotia vailla.

Pitsibolerot pikkuneideille

Terveisiä teltasta. Leiri on loppusuoralla, ja niin olen minäkin. Leirikiukkuni purkautuu lapsiin, joiden leirikiukku purkautuu supertyhminä tekoina ja puheina. Mutta leiristä varmastikin lisää tuonnempana. Tässä kohtaa julkaisen kotona kirjoitetun postauksen näistä äkkiseltään oudon värisistä vaatteista: valkoisista. Sellaisia ei täällä pölyisessä hellemetsässä olekaan aikoihin nähty.

* * *

Ihan vain neulomispuuhanpuutteessa päätin tehdä tytöille samisteluneuletakit mahdollisia juhlia tai muuta hienostelua varten. Molemmat ovat vakavasti allergisia (henkisesti) kutittavalle langalle, joten jouduin tekemään akryylista. Ensin tein pienemmälle, ja takaosa jäi painamaan niskaa, joten päätin vähän ompelukoneen kanssa sitä vielä muotoilla ja leikata palan pois. Isommalle tein vähän jo viisastuneena ja osasin muotoilla niskaa paremmin.

Takit on neulottu yhtenä kappaleena. Ensin toinen hiha suljettuna neuleena ja tasaisesti silmukoita lisäten. Selän kohdalla päättelin kainaloon pari silmukkaa ja jatkoin tasona muotoillen niskan kohtaan pyöreyttä, kunnes taas seuraavan hihan kohdalla suljin neuleen ja kavensin loppua kohti. Ja lopuksi pitsit kiertämään helmaa.

Lahjoin neidit karkilla tulemaan pikaisesti ulos kuvattavaksi, ja mikä parasta, takkeja ei riisuttukaan heti kuvauksen päätteeksi. Eli lanka ei kutita ja ei selvästikään ärsytä pienemmällä enää tuo niskan kohtakaan. Ehkä vielä virkkaan pienen koristepitsin tuohon kaulukselle, niin istuu paremmin yksiin tuon reunapitsin alkamiskohdan kanssa. Mutta hyvät tuli, ja tällä kertaa peräti tein itse ja oikeasti jopa säästin.

Pitsimekko kolmevuotissynttäreille

Pienin täyttää kohta kolme. Mietin, että pitäisi hommata sille nätti juhlamekko. Säästäväinen puoleni on nostanut viimeaikoina päätään ja niinpä aloin ensin tonkia kangaskätköjä. Sieltä löytyikin hauska pitsikankaanpalanen ja hentoista vuorikankaaksi sopivaa valkoista jotain mitäliekangasta. Tadaa! Tunti meni ja nolla euroa rahaa. (Eikä nuo kankaat aikoinaankaan ole kahta euroa enempää maksaneet.)

Valossa mekko näyttää läpinäkyvältä, ja aika kuultava se onkin. Alempi, kirkkaan valkoinen ohut kangas kuitenkin livenä kivasti hohtaa läpi ja suojaa ihan riittävästi.

Vyötärön alle suunniteltu sauma valahti olkasaumojen puutteessa ja venyvän kankaan takia tarkoitettua alemmas, mutta ei haittaa. Menee siis pidempään. Testattiin, että näyttää kivalta myös 15 cm pidemmän tytönvarren päällä.

Ja omistaja oli onnellinen. Tosin draamaa tuli, kun sovittaessa iski jokin kiukku isosisaruksille ja pienin painoi raivoissaan sinisen tussin vatsaansa, jottei kukaan vain vie sitä. Tuli lohduton itku, että "Äiti pese se! Äiti yritä! Kokeile vedellä! Irtoaako se?" Irtosi, kaikki.

Pumpernikkelipaikat

Meillä asuu rimpula, jolle on mahdotonta löytää fiksuja farkkuja tai farkkujen tapaisia. Yhdet farkkulegginsit on kuitenkin olleet täydelliset ja kovalla käytöllä reilun vuoden. Niin, että polvi on jo kerran parsittu kasaan. Nyt se ratkesi uudelleen.

Miten tyytyväinen olinkaan, kun kaapista löytyi kivat kankaanpalat ja omatekoista pitsiä pikakorjaukseen. Saa nähdä, kuinka sitten kestävät käytössä. Mutta nollabudjetilla kun taas mentiin, niin eipä haittaa, jollei kestä. Pistetään pöksyt sitten shortseiksi seuraavaksi!

Nimettiin nämä tietenkin pumpernikkelihousuiksi.

Pipoja ja tuubihuiveja

Alkuvuoden niskajumin jälkeen olen taas tarttunut kutimiin. Tein kummipojalle ja pikkusiskolleen pipot, huivit ja lapaset. Tai oikeastaan yksi peukalonpää vielä puuttuu. Miten onkaan mahdollista, että liki loppuun porhalletaan aina isolla innolla, ja sitten viimeisen peukalon tai päättelyn kohdalla loppuu kiinnostus?

Pohdiskelin kuvioita ja päädyin tekemään punaiseen pidennetyn helmineuleen ja mustaan siksak-kuvion. Se oli tosin näin talvi-iltoina mustalla neulottaessa kauhean huono idea. Moneen kertaan piti purkaa, kun oli jossain kohtaa vinksahtanut, muttei yömyöhään enää nähnyt, että missä. Jollei se olisi ollut niin ärsyttävän työlästä, niin tekisin tuolla mallilla vielä pari pipoa lisää, niin kovasti mallista tykkään! Ehkä sitten kesällä, kun riittää luonnonvaloa läpi vuorokauden. Huivissa ja pipossa on samat kuviot, mutta lapaset tein ihan vain sileällä neuleella. Arvelin, etten olisi saanut pintoja nätisti istumaan pienempiin kappaleisiin.

Mallit omasta päästä ja sovitukset tyttären päässä. Erittäin vauhdikkaat sellaiset. Siksi punaisessa on takasauma tyhmästi nyt otsalla. Kun ei vain ehtinyt korjaamaan, kun mallipään piti jo viipottaa muualle.

Mikä innovaatio: Villalieripipo!

Illan ratoksi tongittiin lankalaatikkoa. Poika jatkoi sieltä löytämäänsä vanhaa neulettaan ja tyttö opetteli sormivirkkaamaan. Kopan pohjalta löytyi myös ehkä vuosi sitten valmistunut kauluri. Hupsuiltiin, että siitä saisi vaikka mitä: Miukulle hameen tai ylöspäin levenevän hulppean kruunun.

Keskimmäinen itse laittoi sen päähänsä näin ja hihkaisi, että päälaelle saisi kissan korvat, jos reunan ompelisi kiinni. Ja niinpä tehtiin, koska olihan se nyt ihan mainio idea! Talvinen villalieripipo! Minähän tarvitsen tällaisen itsekin, tosin ilman korvia mielellään.

Vähän, kuin jotain rusettia kaipaisi tuohon pään ympärille...? Kuulostellaan.

Ja pahoitteluni laiskan bloggaajan kuvista, jossa on ajan ja valon sijaan turvauduttu kännykkäräpsyihin ja filttereihin. Paitsi että sehän on blogini yleinen linja muutenkin. Hups, unohdin. Vertasin vahingossa oman historiani sijaan muihin blogeihin ja haavekuviini.

Ruusupannat siskoksille

Välipäivien välipalatyönä hurautin tytöille pannat. Tytöt valitsivat itse langat mun kätköistäni. Laventelin värinen on Dropsin Baby Merinoa ja sinisessä lankana kuin myös Dropsin Baby Alpaca Silk (70 % alpakkaa ja 30 % silkkiä) kaksinkertaisena neulottuna. Molemmille kutinaherkille kelpasi.

Tuo Baby Merino onkin entuudestaan tuttu ja tykkään siitä kovasti. Silkkialpakka on uusi tuttavuus ja ainakin ensituntuman perusteella uskallan suositella sitäkin. On juuri niin ihanan tuntuinen, kuin miltä kuulostaakin. Ja yksinkerroin neulottuna vielä silkkisemmän näköinen ja kevyempi.

Pantojen takaosat eivät näköjään näy, mutta panta on takaa vähän matalampi (lyhennetyt kerrokset) ja siniseen tein keskelle taakse 14 silmukan pätkälle sileän sijaan ainaoikeinneuletta, minkä takia panta mukautuu pään muotoon paremmin.

"Oli kivaa halata", totesi pienempi kuvaustuokion päätteeksi.

Pikku-Ku-Ku

Oon jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni perheemme pienelle Ku-Ku-fanille Ku-Ku-lakin talvea varten. Nyt ajatus konkretisoitui. Kypärälakin neuloin nallelangasta ja joka kolmannella kerroksella kiinnitin mukaan raitalangasta virkkaamaani harjaspötköä. Pelkoni liian painavasta lakista ei käynyt toteen, eli hiukan enemmänkin olisi harjasta uskaltanut tehdä. Ensi kerralla sitten.

Miuku seuraili työn etenemistä ja kävi hypistelemässä harjaspötköjä. Sanoi niitä madoiksi, enkä paljastanut suunnitelmaani. Kun sitten vein sen peilin eteen sovittamaan valmista lakkia, en tiedä, kumpiko oli enemmän riemuissaan: Miuku vai minä. Omaan riemuuni oli tietenkin syynä se välitön ja johdattelematon kiljahdus peilikuvalle: "PU-KU!!", mikä siis tarkoittaa Ku-Kua. Ja Mi-Ni tarkoittaa Mi-Miä. Vaikka villapipot poikkeuksetta kutittavat liikaa, pysyi tämä myssy päässä koko illan. Uusi lakki ja siskon kruunu inspiroivat tyttöjä hauskaan Mi-Mi ja Ku-Ku -leikkiin, joka jatkui aina iltapalapöytään saakka. Ja jonka aikana Miuku oppi sanomaan ihan oikein Ku-Ku ja Mi-Mi.

Koko perhe tuli niin hyvälle mielelle tuosta pikkuisesta leijonanpennusta ja huolehtivaisesta Mi-Mistä.

Nurja puoli, jossa näkyy mukaan poimitut harjakset.