Pienten päiväkirjat

Siirrän ansiokkaasti päiväkirjaharrastustani tuleville sukupolville. Molemmilla on jo ensimmäiset omansa.

Isommalla päiväkirja on kulkenut mukana pari vuotta. Konfirmaatiokirkossa on liimailtu tarroja ja asukasyhdistyksen kokouksessa piirrelty. Tärkeitä kuvia (ja ihan vaan paperisilppua) on leikattu ja liimattu sivuille. Välillä on kirjoitettu ihan tekemisistämmekin, välillä haastateltu hoitopäivästä.

Pienemmälle korkattiin päiväkirja kuukausi sitten. Ja nyt jo se on tärkeä. "Mun pääväkiija", ja pussaa kannen "kittaa".

Näitä on kiva lukea ja selailla jälkeen päin, eikä tarvitse tuntea tuskaa laittaessaan epämääräisiä piirustuksia roskiin, kun päiväkirjan voi laittaa muistojen laatikkoon talteen.

Omaa päiväkirjaa en ole muuten blogiharrastukseni jälkeen juurikaan kirjoittanut. Vähän harmittaa, mutta toisaalta tämä vertaistuettu itsetutkiskelu on osoittautunut ehdottomasti hyödyllisemmäksi tavaksi selvittää ajatuksiaan ja tallentaa tärkeitä muistoja.