Työn- ja touhuntäyteinen päivä

Ensimmäinen päivä tätä elämää sujui iltaan asti hyvin, kunnes kaikki taisivat väsähtää kovasta tsemppaamisesta. Mutta hyvä alku silti.

Suosikkikotityö: vaatteiden kuljettaminen kuivauskaappiin.

Pikkiriikkinen on ihan erilainen, kuin keväällä oli. Kolmevuotiaskin on muuttunut. Arki taitaa siis olla aika toisenlaista, kuin edellinen arki pari kuukautta sitten. Musta on vähän surkeankin hassua, että kaikki Pojan luonteenpiirteet löytyvät tuosta neuvolan "3-vuotias" -esitteestä. Luulin sen olevan jotakuinkin persoonallinen, mutta näköjään se on sitä toistaiseksi vähemmän, kuin luulin. No, hauskaa seuraa se ehdottomasti on. Mielikuvitus- ja roolileikit on  humpsahtaneet kuvioon ihan äkisti, ihan kuin olisi itsekin sen tuosta esitteestä lukenut ja päättänyt ottaa tavaksi. Tänään se on touhunnut KOKO päivän. Aamu alkoi pukeutumalla muumihousuihin, kuulemma työhaalareihin. Sittemmin on aurannut maanviljelijänä peltoa (ja välillä on kyntätty), repinyt traktorista lankkuja ja naulannut vaatekasoja, seilannut merirosvona sohvalaivalla ja piilottanut aarretta, tankannut mopoa, ajanut patjamaasturilla, lypsänyt lehmistä monta kengällistä maitoa ja rakentanut aitausta maatilan eläimille. Karttapallon kanssa suunnistaen lähdettiin viemään vaatteita jäteasemalle, jossa sitten nostureilla nostettiin ne pyykkikoriin. Postimiehenä se jakoi kirjansa pitkin taloa (äsken löytyi yksi keittiön laatikosta), kunnes oli taas aika kiinnittää vekottimia traktorin perään, pelto oli nimittäin ehtinyt kasvaa. Kasvoilta paistaa, miten ajatukset muuttuvat todeksi ja vierashuone mereksi. Itsekin intoudun mukaan ja uskon näyttäväni tarvittaessa nosturilta.

"Tuossa on jäteasema, tuossa on tie, mentiin!"

Ainoa, mikä pikkuisäntää harmitti, oli se, kun ei saanutkaan ulos pukea haalareita. Kun olisi ollut se uusi syksyhaalari, ja isähän menee syksyllä töihin. Kieltämättä mäkin alan olla valmis ilmojen viilenemiseen. Kesä on ollut pitkä ja ihana, tulkoon vaan syksy.

Päivän säikähdykset tarjosi Pikkiriikkinen, joka yllätti kerran jos toisenkin tulemalla kävellen vastaan ovensuussa. Hihityttävää, riemastuttavaa ja jännittävää, mutta kieltämättä ihan himpun haikeaakin.

Itseäni jäi vähän huolemattamaan tämä mielikuvitusleikkien,
uuden innokkaan sotkuapulaisen ja laiskasti siivoilevan äidin yhtälö...